Puolitoistakertaisella nopeudella?

Olen löytänyt Ylioppilaslehden näköislehdet. Vanhojakin vuosikertoja lueskellessa kuluu tovi jos toinen. Ne ovat usein melkoisia aikamatkoja menneisyyteen ja ajatteluun vuonna sirppi ja vasara. Ajattelu ei vanhene koskaan; sen tulokset kyllä. Varhaisin näköislehti näyttäisi olevan 18/2008, joten kovin kauas kerrostumiin ei tarvitse vaivautua/kaivautua.

Innolla odotan päästä lukemaan joskus tulevaisuudessa kuluvan vuoden vuosikertaa 2022. 

Ylioppilaslehden numero 2/2022 tarjoilee lukijoilleen SUURMENESTYKSEKSI NOUSSEEN KIRJASYKSYN JATKO-OSAN eli "Kliseitä kevään tarpeisiin". Alaotsikot kertovat paljon: Nämä "herättävät keskustelua", Näistä "voimaannutaan", Nämä "toimivat äänikirjana" jne. "Ironiset" lainausmerkit Ylioppilaslehden. 

Mukana on myös todellisia väliotsikkoherkkuja, mutta lukekaa toki artikkeli itse. Ei maksumuuria. 

Osa itse "arvioista" osuu, osa upottaa kunnolla, osa taas jää joidenkin kevään tekeleiden lailla "horinan" tasolle. Yhdentekevä kun on yhdentekevää. Mukana kaunokirjallisuuden lisäksi myös tietopuolta.

Edelläkin mainitun alaotsikon Nämä "toimivat äänikirjana" alla lukee jotain käsittämätöntä — ja käsittämättömyydessään kylmäävää.

"Kuuntele puolitoistakertaisella nopeudella myös: "

En halua tässä yhteydessä puuttua äänikirjojen ihmeelliseen maailmaan tämän enempää, haluan vain valaista niitä mielikuvia, joita ko. pieni rivi minussa herätti. Saattaa olla, että samalla avaan vähän muutakin, mutta jääköön lukijan pohdittavaksi mitä.

En edes tiennyt, että tuollainen oli mahdollista: kuunnella puolitoistakertaisella nopeudella. 

Näen itseni ravintolassa. Löysin sen vahingossa eräänä iltana, kun vieraani — suomalainen toimittaja — halusi illan päätteeksi vielä kupposellisen sakea. Kysymyksessä oli todellinen löytö, sillä jopa ravintolan nimessä viitattiin olotilaan "olla piilossa". Saimme eteemme höyryävän kuumat oshibori-pyyhkeet, pienet alkupalat ja meistä huolehtivan mestarin suositukset sakeksi. Päätin tulla uudestaan.

Ravintola oli sopivasti kotimatkalla töistä. Vein sinne toki muitakin, mutta usein vain itseni ja vähitellen nousin asiakaskunnan ranking-listassa melkoisen korkealle. En tiedä, kuinka korkealle, koska niistä asioista ei puhuta.

Ravintolassa oli kolme menyytä: 5 000, 7 000 ja 10 000 jenin menyyt. Niiden sisältö toisti mukailtua kaisekin kaavaa ja oli keittiömestarin päätettävissä. Toiveita sai toki esittää, kuten silloin, kun vieraanani oli kasvissyöjiä Suomesta, mutta muuten kannatti vain alistua ja antautua. Söin silloin siis vielä lihaa, jota oli toki menyyssä vain vähän, mutta kuitenkin. 

Samoilla hoodeilla oli parturi, jonka asiakkaaksi hakeuduin heti Tokioon muutettuani. Ensin tuotiin teetä ja sitten pyydettiin täyttämään kaavake. Yksi kaavakkeen kohdista kysyi: Onko Teillä aikaa? Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että tulisiko asiakas hoitaa mahdollisimman nopeasti vai onko tällä mahdollisuutta jäädä nauttimaan rauhallisesta hetkestä keskellä kiireistä arkea. Rastitin: Kyllä. En koskaan katunut ko. rastia, päinvastoin.

Luottoparturini sai kutsun myös läksiäisiini, kun kolme vuotta Tokiota ja noin seitsemän-kahdeksankymmentä parturointisessiota oli tullut täyteen. Oli se sen arvoistakin. Aivan kuin olisi käynyt kylpylässä rentoutumassa.

Nämä muistot siis maailman suurimmasta kaupungista. 

Näin kärjistetysti:

Näen itseni ravintolassa. Tilaan keskihintaisen menyyn, koska olen suomalainen. En tietenkään joudu maksamaan siitä mitään. En vielä, ehkä sitten joskus. Jos jaksan.

En myöskään jaksa odottaa turhia, vaan haluan kaiken nyt ja heti. Pyydän mestaria viestimään keittiöpäällikölle, että jokainen ruokalaji tulisi tarjoilla yht'aikaa. Pyydän myös lusikan, koska puikoilla ahmiminen vie tuhottomasti aikaa. Pyydän myös ketsuppia. 

Kun istahdan parturinpenkkiin, nielaisen aterian viimeiset suupalat ja hoputan parturia. Ehdotan, että tämä leikkaisi kaksilla saksilla eli molemmilla käsillä. Hän tekee työtä käskettyä. 

Kun palaan kotiin, en muista kummastakaan mitään. Mutta tiedän ruokailleeni ja käyneeni parturissa. Päättelen sen ketsupista rinnuksilla ja hiuksista, joista on vaikea sanoa, mitä niille on tehty, mutta voin sentään sanoa käyneeni niin syömässä kuin parturissa.

Huomenna taitaa olla lippispäivä. Onneksi on viikonloppu. Taidan käydä siinä viehättävässä puistokahvilassa, mutta otan oman ketsupin mukaan. Viimeksi se loppui kesken. 

Miksi emme säästäisi lisää aikaa (mihin?) ryhtymällä kuuntelemaan kirjoja sen saatanan satakertaisella nopeudella? Jokaisesta meistä voisi tulla oman elämänsä paavoväyrynen. 

Onko kirjallisuus jakautumassa kahtia? Toista kuunnellaan puolitoistakertaisella nopeudella yhden kerran — ja toista palataan lukemaan uudestaan vielä vuosienkin päästä? Kumpi niistä selviää? Vai tuhoutuvatko molemmat?

"Ensisijaisesti äänikirjaksi kirjoitetussa teoksessa nainen ja mies (äänikirjassa näyttelijät Pihla Viitala ja Samuli Niittymäki) keskustelevat Tärkeistä Asioista. Ajan hengen mukaisesti läpi käydään ainakin lapsuustraumat, monogamia, seksielämä, terapia ja ilmastonmuutos. Äänikirja tuo mieleen Hoks, Poks, Kaverin kanssa, Hupsis, Pupsis -podcastit, joissa kaverukset höpöttelevät viinilasillisen äärellä avoimesti kaikesta maan ja taivaan välillä. Vain vahvimmat kestävät loppuun asti." — Ylioppilaslehti, 2/2022

+++

Ai niin, kyseistä tokiolaisravintolaa ei enää ole. Mutta onneksi tuolta on nousemassa ravintoloiden uusi, innokas ja — ah, niin kirkasotsainen! — sukupolvi. He sekoittavat kaiken tehosekoittimissaan. Tehokasta sekoitusta. Tavara on samaa. Vain mössön värin voi valita. Vaikka asun mukaan. Kuppi, kansi, pilli ja imu päälle. Katso vaikka suoratoistopalvelua samalla. 

Älä hengitä!

Hyvät Ystävät! Nyt on aika rehellisesti ja avoimesti avautua mieltäni huolettavasta asiasta, nimittäin hengittämisestä.

Useat eri tahot ovat jo pitkään väittäneet, että ihminen tarvitsee happea. Se ei pidä paikkansa, sillä kysymyksessä on maailmanlaajuinen salaliitto koko maailman väestön tyhmentämiseksi ja lopulta vähentämiseksi. Tämä koskee niin minua kuin sinuakin. Tämä koskee kaikkia meitä lähellä ja kaukana.

Ei ole mitään todisteita siitä, että ihmisen tarvitsisi happea, jotta hänen elimistönsä pystyisi käyttämään ravintoa solujen polttoaineena. Ei ole mitään todisteita myöskään siitä, että happi polttaisi ravintoaineet solutasolla energiaksi. Vai oletko itse nähnyt, että näin todella tapahtuu?

Vain se, että kyseisen prosessin palamisjätteenä syntyy hiilidioksidia ja kuona-aineita on totta. Ihminen uskoo mitä vain, mikäli hänelle tarjotussa viestissä on edes hitusen totta. Ihminen uskoo mitä vain, jos hän haluaa uskoa mitä vain. 

Kuulessanne sanat hiilidioksidi ja kuona-aineet luulisi hälytyskellojenne jo soivan.

Tuskin kukaan teistä kiistää ilmastonmuutoksen tai oikeammin sanottuna ilmastokatastrofin olevan aikakautemme vakavin ympäristöuhka. Ilmastokatastrofi johtuu hiilidioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvusta ilmakehässä.

Entä sitten kuona-aineet? Kuona... Jo sanan sanominen ääneen aiheuttaa henkilökohtaisia, kokemusperäisiä puistatuksia, joten kuona-aineiden on pakko olla alkulähtökohtaisesti pahasta. 

Katsokaa suoratoistosarjojen näyttelijöitä. Katsokaa vloggareita. Katsokaa influenssereita. Katsokaa eliittiä. Katsokaa kuinka he mukamas hengittävät. Näin meihin vaikutetaan salakavalasti kaikkialla 365/24/7.

Ihminen ei tarvitse happea. Eikä litteä maapallomme hengittämisestä syntyviä myrkkykaasuja. Tämä on totuus. Piste. 

Vuonna 1971 Suomessa syntyi elävänä noin 60 000 lasta. Siitä on nyt 50 vuotta. On hyvin mahdollista, että suuri osa heistä elää vielä, mutta en usko, että kovinkaan moni heistä elää enää vuonna 2071 — muutamia poikkeuksia saattaa toki olla, kiitos jatkuvasti kehittyvän vaihtoehtoisen uskomuslääketieteen — mutta vuonna 2171 heistä 100 % on vainaa. Siitä voimme olla jo varmoja. 

Paitsi jos he lakkaavat hengittämästä nyt. Sillä jokainen tähän päivään saakka tällä litteällä pallolla ensin elänyt ja sitten kuollut on hengittänyt. Hengittäminen on pahasta. Katsokaa ikääntyneitä — katsokaa minua (kuva) — ja huomatkaa, mitä hengittäminen on meille tehnyt. Mutta vieläkään ei ole liian myöhäistä.   

Halusin jakaa tämän väkevän todistukseni sen tähden, että ihmiskunta ja sen upeat saavutukset ovat minulle niin kovin rakkaita. Te olette rakkaita. Te Ihanat! Älä osallistu hengittämisen salaliittoon, vaan lopeta hengittäminen nyt — ja elä ikuisesti. 

Uudet ulapat avautuvat!

Miten sattuikin! Marssimme Kochanien kanssa heti ensimmäinen maaliskuuta maistraattiin ja luovutimme virkailijalle ilmoituksen. Siihen piti vielä kirjoittaa yhteinen osoite ja homma oli sillä selvä. Olimme avioliitossa. Noin vain.

Noin vain?

Synnyin tasan viisikymmentä (50) vuotta sitten, maaliskuun 14. päivänä, 1967 jaa. Krookukset kukkivat. Asia, jonka rakas äitini muistaa aina mainita. Minusta tuli ensin aviomies ja sitten vasta aikuinen mies. Marginaalia vain kaksi viikkoa. Parempi näin. 

Hymyilytti lueskella (hetken) kommentteja ja erinäisten sivustojen julkilausumia tasa-arvoisen avioliittolain varmistuttua. Kuka esitti yhteistä sopimusta, että vastedes vain heteroliitoissa olevat kutsuisivat toisiaan mieheksi ja vaimoksi ja muut puolisoiksi. Hah! Minä kutsun omaa aviomiestäni erilaisilla valitsemillani nimityksillä — hellivillä, kunnioittavilla ja rakastavilla tietenkin — mukaanlukien juuri tuo puolankielinen Kochanie. Ulkopuolisille hän on mieheni ja nyt siis aviomieheni. Vastikään jouduin ojentamaan teleoperaattorin asiakaspalvelijaa asiasta hänen viitattuaan puolisooni vaimona.

Jokin räyhähenkinen sivusto taas julisti, ettei laki muuta mitään, ja että avioliitto pysyy edelleen vain miehen ja naisen välillä. No, tässä uutisia hänelle ja hänenkaltaisilleen: laki tuskin muuttaa mitään hänen elämässään — aivan kuten asian ja asenteen olisi pitänyt alunperin olla — mutta meidän elämässämme paljon, todella paljon. 

Toisaalta julistuksen kirjoittanut henkilö on sitä mieltä, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten.

Tulta ja tulikiveä odotellessa... NOT!

Lisää uutisia hänelle ja hänenkaltaisilleen: minua ei hetkauta suuntaan, eikä toiseen, mitä mieltä hän asioista on. Olkoon mielipiteenään vaikka se, että tellus on kuutio, se hänelle sallittakoon, kunhan ei oleta minun — tai suorastaan pakoa minua uskomaan samaan mielettömyyteen. 

Homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971. Olin tuolloin neljävuotias. Vuodesta 1981 lähtien homoseksuaalisuus ei ollut enää sairaus. Olin neljäntoista ja heräämässä seksuaalisuuteen. Hieman myöhemmin (lukiossa) kirjoitin aineen äidinkielen tunnilla. Annettu aihe kuului Haluan lapsia, mutta en halua miestä. Kirjoitin aineeni otsikolla Haluan lapsia, mutta en halua vaimoa. Se herätti ansaittua huomiota. 

Noin vain asiat muuttuvat, kunhan niiden eteen tehdään työtä ja taistellaan, sukupolvi sukupolvelta, silloinkin, kun oikeuden toteutuminen on epätodennäköistä omana elinaikana.

Kiitos työstänne ja taistelustanne menneet sukupolvet. Suomi on vapaa maa ja nyt astetta parempi paikka elää. Työ ja taistelu jatkukoon muillakin rintamilla oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman Suomen puolesta, sillä työtä todellakin riittää. 

Eilen saapui kovasti ilahduttanut kortti, jossa luki mm. uudet ulapat avautuvat. Se oli hienosti sanottu, eikä uusien ulappien avautumiseen tarvita pyöreitä vuosia.

Avautukoot uudet ulapat myös Sinulle, lukijani!

Unen veräjä on auki

On eräs kirja Unen veräjä on auki. Olen joskus omistanut sen, mutta nyt en löydä sitä kirjahyllystäni. En tiedä mihin se on kadonnut, mutta se on sivuseikka.

Jätin Pyhän pedon (ilmestyy elokuussa Tammen syksyssä) versio x:n eilen aamulla kustannustoimittajalleni. Aamulla kirjoitin itse viestin, jonka liitteenä käsikirjoitus lähti. Viestissä oli muutamia kommentteja ja huomioita, joita loistava kustannustoimittajana ei todellakaan tarvitse, mutta kirjan kirjoittaja taas tarvitsi eräänlaiseksi muistilistaksi siitä, mitä tuli tehtyä ja mitä on vielä tehtävä.

Jo sunnuntain ja maanantain välisenä yönä nukuin syvää unta, heräsin vain kerran kaksi — ja mitä unia näinkään! Sama meno jatkui viime yönä, eli maanantain ja tiistain välisenä yönä. Olen nukkunut huonosti jo pitkään. Olen myös ymmärtänyt sen, että siirryn työpöydän ääreen kellonajasta riippumatta, jos ei nukuta. Usein niin on käynyt juuri suden hetkellä — silloin kun unen veräjä on auki. Pari, kolme tuntia keskittynyttä kirjoittamista syvällä aamuyön tunneissa pää vielä osin unessa on toiminut. Sen jälkeen olen palannut sänkyyn, herännyt uudestaan aamupäivällä ja ryhtynyt vasta sitten editoimaan yöllä kirjoitettua tekstiä. 

Päätin olla koskematta tekstiin sinä aikana, kun se on kustannustoimittajalla käsittelyssä. Tekstin makuuttaminen tekee aina hyvää. Pienen tauon jälkeen kirjoittaja itsekin näkee sen tuorein silmin. Painun siis pehkuihin hieman tyhjänä ja haikeana, aivan kuin oma lapsi olisi lähtenyt ensimmäiselle matkalleen ilman vanhempaansa. Kysymyksessä on tietenkin jo kolmas lapsi, mutta koska muut ovat jo maailmalla... Huokaisu.

Nukun aamuun saakka ja näen mitä villeimpiä unia. Tuntuu siltä, että mielikuvituksen energia ja tarve ryöpsähdellä jää nyt suosiolla uniini, koska alitajunta tietää, että pakotietä ei olekaan enää tarjolla sitten kun herään. 

Unet ovat villeydestään huolimatta niin eläviä, että en aamulla ole ollut aivan varma asioiden todellisesta tilasta. Tuttu tunne jo lukioajoilta. Saatoin olla vihainen niin yhdelle kuin toisellekin luokkakaverille edellisyön tapahtumista. Tämä kertoo myös siitä, että lukiovuosina ei mielikuvituksen energialle ollut juuri mahdollisuuksia ryöpsähdellä. Villeimmät unet näin sissikomppaniassa Sodankylässä. Se oli hyvin luovaa aikaa. Lapin taikaa? Yliopistoajoista Helsingissä ei ole mielikuvaa. 

Tekstin makuuttaminen tarkoitti myös sitä, että kävin kirjastossa hakemassa muutamankin kirjan. Josko vaikka lukisi välillä! Olen tietenkin lueskellut iltaisin sängyssä ennen nukkumaanmenoa, ennen kuin unen veräjä narahtaa auki, mutta päiväsaikaan en ole vain pystynyt.

Mukaan lähti R.I.P. nobelistin Imre Kertészin Kohtalottomuus ja Kaddish syntymättömälle lapselle. Nämä tietenkin liittyvät osin Pyhään petoon, mutta lähinnä siksi, että Kertész on itse sanonut Auschwitzin tehneen hänestä juutalaisen sekä se kuinka raskasta luettavaa Kertészin teokset voivat olla unkarilaiselle ei-juutalaisille "mentaliteetille", sattuneesta syytä. Hieno kiertoilmaisu muuten ko. artikkelin nuorelta, unkarilaiselta kirjakauppiaalta.

Lukekaa Pyhä peto, niin ymmärrätte miksi. Elokuu 2016. Tammi.

Toinen ajankohtaiseksi laskettava kirja oli Michel Houllebecqin Alistuminen pikalainana. En edes muista, minkä Houllebecqin teoksista jätin viimeksi kesken. Nyt tämä "viikon vippi" taitaa palautua kirjastoon ennen eräpäiväänsä. Yritin lukea sitä tietenkin suomeksi, ranskaa kun en osaa muutamaa käyttökelpoista fraasia lukuunottamatta. Jos vielä joskus erehdyn avaamaan kirjan, jonka kannessa lukee Houllebecq ja luen kirjan vielä loppuun, niin palaan asiaan.

Muutoin en.

Todennettavissa oleva kirjalista

Juhannuksen kunniaksi kävimme tänään Kochanien kanssa suuhygienistillä. Totuuden hetki heti alkuun. Vastauksena kysymykseen "Milloin viimeksi?" vastasin "Viisi vuotta ja viisi kaupunkia sitten" eli tunsin tarvetta puolustella itseäni — ja värittää kertomustani samalla. Keittiökalenterissa oli päivän kohdalla Kochanien piirtämä hammas, juurineen kaikkineen. Pelottava kuva, joka osoittautui iloiseksi ja hymyileväksi käynnin jälkeen. Kaikki oli niin kovin miellyttävää ja ystävällistä! Palkaksi valkoiset hampaat ja kaksi aikaa jatkotoimenpiteisiin. Ahh! Tuo kaikki yhden IPA-oluen hinnalla!

Ennen omaa helpotustani selailin odotustilan lehdistöä eli meannaajagloriaa mennävuosilta. Löytyipä kaksi aukeamaa julkkujen kirjallisuuslistojakin. En varmaan ikinä väsy hämmästelemään näitä "mitä löytyykään yöpöydältäni" tai "mitä suosittelen kesälukemiseksi" -listauksia. Hämmästyttävintä on niiden teennäisyys. On varmasti olemassa oppaita siihen, kuinka kokoan listauksen, joka antaa mahdollisimman xxx ja yyy ja zzz kuvan listan kokoajasta... Tekisi mieli tenttiä listojen tekijät oletetusta lukemisestaan!

Ennen juhannus- ja muita rientoja uusin kirjaston lainat ja mitä siellä olikaan? Olkoon tämä siis oma, ei hatusta vetäisty lista tämän mittumaarin lukemistostani:

Koska luen kaikki lukemani vain ja ainoastaan alkuperäiskielillä, niin on listaus sen mukainen*:

1. Pensieri, Giacomo Leopardi
2. יְרוּשָׁלַיִם‎, יהודה עמיחי
3. Brief Interview with Hideous Men, David Foster Wallace
4. Elemente und Ursprünge totaler Herrschaft, Hannah Arendt

Lyhyt, mukailtu sitaatti kohdan kaksi kirjailijalta:

Jos Jumala ei olisi niin täynnä armoa, olisi sitä rittänyt maailmaankin.

Aika vaikuttava listaus joka tapauksessa. Repikää siitä. Tai tehkää oma todennettavissa oleva. Vaadin vähintään screenshotin kirjaston lainausjärjestelmästä.

Hyvää ja korkeakirjallista mittumaaria!

*P.S. Koska listauksen sylttytehdas — eli Suomen kunniakas ja loistava kirjastolaitos, josta saamme olla kiitollisia niin monella tasolla, ettei yksi blogi pysty sitä tyhjentämään — on todennettavissa, niin moni valveutunut lukijani on jo huomannut, ettei Jehuda Amihailta ei ole julkaistu kokoelmaa nimeltään Jerusalem paitsi suomeksi niin olkoon tässä totuus:

1. Mietteitä, Giacomo Leopardi
2. Jerusalem, Jehuda Amihai
3. Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja, David Foster Wallace
4. Totalitarismin synty, Hannah Arendt (Ihan totta! Mutta vasta jussin jälkeen,)

"Aidolla" asialla...

Tasa-arvoista avioliittolakia vastutaville markkinoille on ilmestynyt uusi yrittäjä. Koska en halua antaa tämänlaatuiselle schaiballe enempää huomiota edes tällä foorumilla, jätän yhdistyksen nimen tarkentamatta, mutta nostettakoon esiin se epätoivo, minkä voimin nämä yhteenliittymät operoivat.

Verkkosivustollaan on tilaa hankkeen kannattajille valokuvineen kaikkineen. Kasvonsa paljastaneita kannattajia on kokonaista kolmetoista kappaletta. Mukana monta tuttua kasvoa. The usual suspects.

Yhdistys hamuaa hankkeensa kannattajiksi myös yrityksiä ja yhteisöjä, joilla on mahdollisuus hankkia näkyvyyttä sivustolla logonsa kera. Logonne tässä -kutsun vieressä komeilee kolmen yrityksen/konseptin logot ja nimet: Designmodo, ThemeForest ja Creative Market.

Selvitettyäni yritysten taustoja lähestyin heitä seuraavalla viestillä:

To my great surprise I happened to spot the logo of your esteemed company in a rather peculiar context. Enclosed, please find a screenshot on a website xxxxxxxxxxxxxx.fi, which is a portal of a newly registered association here in Finland. The major aim of this association is to oppose equal marriage legislation, which has been the hot topic in politics in Finland for some time now. However, great steps have been made, including the Parliamentary decision to pass a law favoring universal equality in Finland also when concerning the matrimonial matters.

I was wondering if the association has confirmed the use of your logo on their website in a place that gives a clear impression of your company supporting their political endeavors. The wording in Finnish next your logo "Logonne tässä" means "Your Logo Here", i.e. the possibility for company sponsors to gain some visibility and show their support to this association's clearly homophobic activities. I strongly doubt the existence of such companies here in Finland - as you can see, none in addition to your logos there.

This is just to let you know, and in case you decide to take action please do so by contacting the chairman of the association Mr. Xxxxx Xxxxxxxx, the gentleman pictured on the enclosed screenshot. His email is: xxxx.xxxxxxxxxx@gmail.com. Also, I would be more than happy to answer any of your questions concerning this matter.

Sincerely Yours, Sami

Nuo verkkosivupalveluitaan tarjoavat yritykset on tuotu esiin tavalla, joka antaa vahvan vaikutelman siitä, että ovat tukemassa yhdistyksen tavoitteita. Sen selvittämiseksi olen siis lähettänyt viestiä eteenpäin. Mikäli yritykset sanoutuvat irti toiminnasta, tulee yhdistyksen tavoitteiden lisäksi myös heidän toimintatavoistaan erityisen vastenmielisiä.

Toisaalta, jos joutuu valehtelemaan itselleen ja ympäristölleen 24/7, niin eihän tuolalinen enää juurikaan vaakakupissa paina.

Uskonnonvapaus — ja vastuu

Tämän päivän lehden edessä en voinut taas muuta kuin ihmetellä tätä maailman menoa. Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewski (sukunimi on "niin puolalainen kuin vain voi olla", sanoi Kochanie) käytti mitä ilmeisimmin uskonnon- ja sananvapauttaan antaessaan ymmärtää, että eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman puolison kuolemaan johtaneella sairastumisella ja Heinäluoman myönteisellä kannanotolla homojen ihmisoikeuksien puolesta olisi jumalallinen yhteys, ts. Heinäluoman vaimon sairastuminen saatoi hänen mukaansa johtua "Jumalan vihasta", koska "Herra ei jätä rankaisematta, eikä salli itseään pilkata".

Nyt ryhdyttyäni kirjoittamaan tätä blogausta, ilmestyi uutisvirtaan tieto, että Starczewski olisi erotettu kristillisdemokraateista. Joku sentään jossain heräsi. Vilpittömät terveiseni siis sinne KD:n Jyväskylän paikallisosastoon. Jyväskylä on kiva kesäkaupunki. Päätöstä kuitenkin perusteltiin seuraavasti:

Starczewski on julkisella esiintymisellään toiminut valtuutetulle täysin sopimattomalla tavalla erityisesti kirjoittelullaan eduskunnan puhemies Eero Heinäluomaan liittyen. Starczewski on toiminut puolueen eettisten sääntöjen vastaisesti, epäasiallisesti ja loukkaavasti muita henkilöitä kohtaan sekä vahingoittanut vakavasti kristillisdemorkaattien yleistä arvostusta. 

Kiinnittäisin siis erityishuomiota tuohon viimeiseen kohtaan. Äänestäjän pelko on herran alku myös KD:n maailmassa. Puoluesihteeri, homomyönteisissä piireissä surulla ajateltu Kontio... anteeksi Asmo Maanselkä kertoi myös, että Starczewskin kanssa toki keskusteltiin ennen erottamispäätöstä, mutta turhaan: yhteisymmärrystä ei löytynyt. Tässä mentiin yli äyräiden, sanoi Maanselkä. Politikoinnin lisäksi, perusteluiden "eettiset säännöt", "epäasiallisuus" ja "loukkaavuus" onnistuvat muuten vain lähinnä huvittamaan, onhan nuo sanat lausunut KD:n paikallisosasto. Ilmeisesti keskisuomalaisen paikallisosaston ääni kuuluu vain valikoiden Helsingin Alppilassa sijaitsevaan puoluetoimistoon, vaikka Maanselkä kutsuisikin Starczewskin ulostuloa loukkaaviksi hörhöpuheiksi. 

Sananvapaudesta on puhuttu paljon. Maailman tapahtumat antavat vain lisää kysymyksiä, eivät juuri vastauksia. Sananvapauteen liittyvästä vastuusta taas on puhuttu vielä aivan liian vähän. Sama tilanne on valitettavasti uskontojen kohdalla. Pystymmekö edes kysymään, missä kulkevat uskonnonharjoittamisen rajat? Tai uskonnon kritiikin rajat? Kenellä on oikeus kritisoida uskoa? Kuvaavaa ja pelottavaa oli piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen näkemys Hesarin kirjoituksessa 8. tammikuuta kuluvaa vuotta j.a.a., jossa lehti oli pyytänyt kommentteja Pariisin terrori-iskuista suomalaisilta luterilaisten, muslimien, juutalaisten ja ortodoksien edustajilta. Komulainen sanoi seuraavasti:

Kun puhutaan uskonnon pilkkaamisesta tai kritikoimisesta satiirin tai vastaavin keinoin, näkisin niin, että omaa traditiota voi kritikoida. Mutta ulkopuolelta toisen tradition pilkkaamisessa on eettinen dilemma. Jos haluaa kritikoida, on parempi kritikoida omaansa.

Komulainen heittelee sanoja pilkata ja kritikoida ympäriinsä aivan kuin niillä ei olisi eroa. Mutta siihen puuttumatta tämän enempää, en voinut kuin ihmetellä piispainkokouksen pääsihteerin linjausta siitä, että  on parempi kritikoida omaansa. Eli minä en voisi sanotaanko nyt vaikka buddhalaisena kritikoida kristillistä uskoa Suomessa tai kirkkoon kuulumattomana kirkon toimintaa? Lupaan olla tekemättä niin heti, kun tässä maassa yksikään kristityksi itseään tituleeraava yksilö tai yhteisö ei millään tavalla puutu minun elämääni. Haaste on heitetty, olkaa hyvät.

Uskonnonvapauteen liittyvästä vastuusta ei keskustella mielestäni juuri ollenkaan, ainakaan mitä kotoperäisiin uskonnonharjoittajiin ja aivan erityisesti mitä kotoperäisten uskonnonharjoittajien harjoittamaan politiikkaan tulee. Milloin siellä mennään yli äyräiden?

Minusta äyräät ovat olleet pelottavan matalalla juuri kristillisdemokraattien kohtalla. Puolue, jonka arvomaailma perustuu yhden uskonnon — tarkemmin sanottuna sen yhden lahkon — arvoihin:

Kristillisdemokraatteina haluamme rakentaa yhteiskuntaa kristillisiin arvoihin perustuvana demokratiana. 

Virginian osavaltio on harkitsemassa lakia, joka sallisi lääkäreiden, opettajien ja yritysten kieltää palvelunsa hlb-kansalaisilta (homot, lesbot ja biseksuaalit) uskonnollisen tai moraalisen vakaumuksen varjolla. Käytännössä laki antaisi mahdollisuuden opettajalle kieltäytyä opettamasta homo-oppilasta, lääkärille olla ottamasta lesboa potilastaakseen ja elokuvateattereita, ravintoloita ja kuntosaleja hlb-kansalaisia asiakkaikseen.

Jos tämä kuulostaa uskomattomalta, on asiaa turha vähätellä "jenkkien kotkotuksena". KD näyttää tietä samanlaiselle ajattelulle ja toiminnalle ihan koto-Suomessakin:

KD:n puheenjohtaja Päivi Räsänen haluaa Suomeen lainsäädännön, joka takaisi terveydenhuollon henkilöstölle oikeuden kieltäytyä vakaumuksen (l. uskonnon, suom.huom.) perusteella suorittamasta abortteja. 

Ajatus on mitä kummallisin — ja mielestäni vaarallinen. Suomen laki säätelee niin aborttia kuin terveydenhuollon henkilöstöä ja sen toimintaa. Mielestäni Räsänen yrittää ujuttaa lainsäädäntöön Troijan hevosen, jonka avulla voitaisiin antaa oikeus kieltäytyä tekemästä muitakin töitä sekä samalla kätevästi harjoittaa raakaa ja ihmisarvon kieltävää syrjintää — tuon loukkaamattoman uskon perusteella tietenkin. 

Usko on valinta. Sen lisäksi uskon sisällön voi jokainen määritellä itse. Siitä ei ole demokratian perustaksi.

Päivityksiä, päivittelyä ja muuta päbää...

Edellinen postaus helmikuulta... pahoitteluni. Hyvää Boże Ciało -päivää l. jumalan ruumiin päivää (Festum Sanctissimi Corporis Christi) vaan itse kullekin Puolan Krakovasta.

Kevät tuli keikkuen täälläkin: paistetta ja aurinkoa, mutta myös sadetta siinä mittakaavassa, että Veiksel tulvi yli äyräidensä. Kevään ilonpilkahduksia henkilökohtaisessa elämässä tietenkin kolmivuotinen asumisoikeus Kirjailijaliiton kirjailijakodissa Tampereen Pyynikillä. Suomi kutsuu elokuusta lähtien! Paluu omaan kieleen - siihen ainoaan kotiin siis tiedossa.

Laajemmassa mittakaavassa ilahdutti Euroviisujen tämän vuoden voittaja. Eikö kukaan Conchitaa rienaavista tahoista ymmärtänyt, että tässä meillä saattaa olla Vapahtaja? Ulkoasu, ulkonäkö, halveksittu asema, voittoisan laulun lyriikka... kaikki täsmää. Jos odottaisin Jeesuksen toista tulemista, kääntäisin etsivän ja toiveikkaan katseeni kauas fundamentalistien oikeaoppisista piireistä. Fariseukset.

Ammatillisella puolella vielä pieni, mutta ainakin itselleni niin kovin tärkeä sivuhyppy elokuvakäsikirjoittamisen maailmaan. SES kaikessa viisaudessaan päätti tukea elokuvakäsikirjoittamistani kesän ajan myöntämällä rahoituksen kolmen kuukauden kirjoitustyöhön.

Terästehtaan duunari Kalle Kallio matkustaa itsemurhan tehneen poikaystävänsä Antti Träskin haamun kanssa linja-autolla läpi Suomen eräänä elokuisena täydenkuun yönä lopullisena päämääränään Helsingin Kallio...

Kolmannen romaanin käsikirjoitus jäi siis kesän ajaksi lepäämään, mutta on jo nyt jännittävää huomata, kuinka elokuvakäsikirjoitukseen keskittyminen vaikuttaa jo nyt jollain alitajunnan tasolla romaanikäsikirjoituksen prosessiin, joka jatkuu siis Pyynikin maisemissa elokuusta lähtien. Osa vaikutuksesta johtuu tietenkin siitä yksinkertaisesta syystä, että romaanikäsikirjoitus on nyt levossa - lepuuttaminen tekee käsikirjoituksille aina hyvää - mutta osa tavasta jolla elokuvan vaatima pelkistetty formaatti pakottaa lähestymään aihetta, teemaa, henkilöhahmoja, motiiveja, konfliktia... Olen pohtinyt myös sitä, voisiko yrittää kirjoittaa elokuvaa ja romaania, jotka molemmat pohjautuisivat samaan tarinaan, kuitenkin vuoron perään, yksi kuukausi elokuvaa ja toinen romaania ja sitten paluu elokuvan pariin jne, jolloin se minkä elokuvakäsikirjoitus paljastaisi kokonaisuudesta siirtyisi romaaniin ja päin vastoin. Ehkä olen hullu, mutta tiedän myös, mitä on olla virkamies.

Ehkä tästä henkilökohtaisenomaisesta blogauksesta on hyvä jatkaa uudella tavalla? Katsotaan, mitään pakkoa ei tässä maailmassa ole. Paitsi kirjoittaa ja kuolla. Tässä sitaatti Emma Juslinin kirjoituksesta uusimmassa Kirjailija-lehdessä (käännös ruotsista Asko Sahlbergin):

Kirjailijan ammatille on sitä paitsi usein ominaista myös itse valittu yksinäisyys, mikä sotii virtuaalisen todellisuuden jatkuvan vuorovaikutuksen ja läsnäolon vaatimuksia vastaan.

No, totta hemmetissä se sotii. Eikö kirjailijan tehtävänä ole ylipäätään sotia kaikenlaisia vaatimuksia vastaan?

Häly kielletty!

Ihminen on eriskummallinen eläin. Ihmiselle on suotu tieto ja ymmärrys syyn ja seurauksen suhteista, mutta siitä huolimatta ihminen toimii juuri niin, kuin ei pitäisi. Hyvänä esimerkkinä facebook, joka tarjoaa loistavat mahdollisuudet roikkumiseen foorumilla, jonka annin ja seuraukset tietää jo edeltäkäsin. Anti: päivänperhomaisia statuspäivityksiä, kulovalkean tavoin leviäviä linkityksiä, samat samanmielisten aiheet... Seuraukset: ajan ja energian hukkaa sekä hälyä niin, "ettei kuule omia ajatuksiaan", kuten eräs kirjailijaystävä asian ilmaisi.

Hoin itselleni, että naamakirja on oikein käytettynä oiva väline yhteydenpitoon ystävien kanssa. Se mahdollistaa keskitetyn ja tehokkaan yhteydenpidon. Mutta hetkinen? Keskitetty ja tehokas ystävyys? Olin ennen tätä somettamisen kultaista aikakautta kyllä tottunut siihen, että kun ystäviä sitten lopulta tapasi, saimme jutusta kiinni ilman ennakkotietoja ystävän jokaikisestä elämän päivittäiskäänteestä (lue: statuspäivitys). Sitä se ystävyys oli ja siihen haluan palata. Nostalgiaa? Ehkä, mutta eikö ystävyys salli senkin? Haluan istua ystävieni kanssa kasvoikkain ja kysyä ääneen "Mitä sinulle kuuluu?" Haluan viestiä muutenkin kuin sanallisesti ja hymiöitä heitellen.

Näin pitkään facebookin mahdollisuudet yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumina. Hyvänä esimerkkinä Tahdon 2013 -kampanja. Näin pitkään sen käyttökelpoisuuden omien, yksityisten tapahtumien järjestämisessä. Facebookin avulla on järjestetty useampikin "keskitetty ja tehokas" tapaaminen ystävien kanssa Helsingissä piipahtaessani. Mutta sitten tapahtui jotain. Helppoudesta tuli halpuutta ja moni tapahtumakutsu jäi huomiottani ja moni tapahtumakutsu, jonka olin itse lähettänyt jäivät nekin huomiotta. Piti lähettää sähköpostia perään ja muistuttaa tapahtumasta... Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Tuntuu myös siltä, että Tahdon 2013 -kampanja on viimeinen Facebookia tehokkaasti hyödyntävä kampanja. Taas tuo sana tehokkuus... Kampanjan tavoite on konkreettinen, kampanjassa pitää toimia - pelkkä tykkäysklikkaus ei riitä - ja kampanja on vain osaksi Facebookissa, suuri osa toiminnasta tapahtuu ihan meidän ihmisten kesken, kasvoikkain, turuilla ja toreilla ja lopulta Arkadianmäellä.

"Ettei kuule omia ajatuksiaan" on vain osatotuus Facebookin ja ajatusten välisestä vuorovaikutussuhteesta. Entä jos ajatukset ja kokemukset hakeutuvat vain sellaisille uomille, jotka on mahdollista julkaista facebookissa joko sanallisessa tai kuvallisessa muodossa? Siinä vaiheessa ainakin ajattelun vapaapudotusta harrastavilla kirjailijoilla (taiteilijoilla, tutkijoilla...) tulisi hälytyskellojen soida. Minulla ne soivat eikä tarvittu kuin muutama klikkaus ja tilin lähtölaskenta alkoi. Järjestelmähän mahdollistaa tilin aktivoimisen sellaisenaan kahden viikon sisällä lopettamisesta, mikäli käyttäjä tulee katumapäälle.

Osa noin 500-600 kaveristani on ottanut pikaisen poistumiseni takavasemmalle merkkinä loukkaantumiestani. Ennen läiskäytettiin hansikas poskelle ilmoittamaan, että kunniaa tms. on loukattu siihen pisteeseen saakka, että vaihtoehtona on enää kaksintaistelu. Nykyään riittää henkilön poistaminen facebook-kavereista. Tuli sähköpostin välityksellä ehkä puoliksi vitsinä heitetty huoli tästäkin. Siitä ei ole siis kysymys, vaan halusta tavata kasvokkain ilman somen suodatettua pinnallisuutta.

Kokoon keitetty kastike l. Case Niikko

Kastikkeen kokoon keittämisellä tarkoitetaan sitä, että kastiketta keitetään ilman kantta kunnes maku on tiivistynyt ja kastike vähentynyt. Tein saman A-studion tasa-arvoinen avioliitto -keskustelun kanssa, johon toimittajan lisäksi keskiviikkona 27.02.2013 osallistuivat toimittaja Ronja Salmi ja kansanedustaja Mika Niikko (ps). Suosittelen ohjelman osuutta - joka alkaa kohdata 33:11 - kaikille, mutta keskityn itse kastikkeen herkkupaloihin, joita ohjelma toki tarjoaa melkoisen määrän.

Kun Niikolta kysytään, mitä vaaraa tasa-arvoisesta avioliittolaista olisi, niin Niikko vastaa, että "avioliittoinstituution merkitys muuttuisi". No, jos lakia muutetaan, niin sitten laki ja sen määrittelemä kohde muuttuu. Sehän taitaa olla lakimuutoksen tavoite noin ylipäätään.

Niikolle on hänen sanojensa mukaan kuitenkin tärkeää se, että on olemassa ainoastaan miehen ja naisen välinen avioliitto. Ilmeisesti tämä on se avioliittoinstituutio - naisen ja miehen välinen suhde - joka lainmuutoksella joutuisi vaaraan. Tämä selvä ainakin Niikon logiikalla, mutta sitten Niikko ei malta olla jatkamatta ja tulee samalla paljastaneeksi enemmän siitä, mistä onkaan kysymys:

Jos minä kertoisin jollekin, että olen avioliitossa, niin tällä hetkellä ymmärretään täysin, että olen naisen kanssa avioliitossa.

Seuraavaksi mennäänkin kohti asian kovinta ydintä, joka selventää myös sitä, mitä Niikko haluaa yllä olevalla sitaatilla oikeasti sanoa.

Niikon mielestä rekisteröityyn parisuhteeseen voidaan vielä lisästä oikeuksia - mikä käytännössä tarkoittaisi automaattista oikeutta samaan sukunimeen ja adoptio-oikeutta (suom.huom.) - mutta tasa-arvoinen avioliittolaki romuttaisi

... vanhan avioliittoinstituution, joka löytyy raamatun lehdiltä saakka, että mies yhtyköön vaimoonsa ja täyttäköön maailman ja niin päin pois.

Sitten Niikko tuo esiin aateveljensä James Hirvisaaren blogikirjoituksen, jossa Hirvisaari tekee lakivaliokunnan päätökseen pettyneille rakentavan ja hyväntahtoisen ehdotuksen. Hirvisaari ehdottaa, että luodaan seksuaalivähemmistöjä varten ihan oma instituutio ja käytetään siitä nimistystä "pariliitto". Hirvisaari vie ajatuskulkunsa suuntaan, josta saimmekin Niikolta jo esimakua A-studion välittämänä: Viime kädessä olisin valmis sallimaan jopa homoseksuaalisten adoptio-oikeuden ennemmin kuin avioliittokäsitteen muuttamisen. Näin siis Hirvisaari. Nyt taisi lapsi ja kerta toisensa jälkeen toitotetut lasten oikeudet mennä pesuveden mukana, aivan kuten olin ounastellutkin. Siinä missä HOMO on ollut perussuomalaisen ja kristillisdemokraattisen politiikan oiva keppihevonen, niin "lasten oikeudet tahi paras" on toiminut oivana keppihevosena ainakin näiden kahden perussuomalaisen kansanedustajan homofobisessa politiikanteossa.

Hirvisaarelle miehen ja naisen välinen suhde on aivan erityisen merkityksellinen, joten solmikoot siis homoseksuaalit pariliiton, mutta se ei ole avioliitto, koska se ei voi olla. No, James, tuokin korjattaisiin lainmuutoksella, ei siihen sen suurempia kommervenkkejä tarvittaisi.

Niikko itsekin avautuu omin sanoin pariliitosta:

Pariliitto, joka olisi eri kuin avioliitto, ja silloin he (homot) saisivat ne samat oikeudet sen pariliiton vihkimisen kautta kuin avioliitossa olevat, mutta avioliitossa olevat heteroperheet saisivat edelleen kokea sen, että kun he sanoo, että he ovat avioliitossa, niin kukaan ei tuu väärin ymmärretyksi kenen kanssa mä oon avioliitossa.

Kysymys on kuin onkin terminologiasta. Siinä olen täysin samaa mieltä niin Niikon kuin Hirvisaaren kanssa: muun kuin avioliitto-termin käyttö erottelee heteroavioliitot kätevästi muista liitoista. Mutta juuri siinä onkin ongelman ydin: millä tavalla kahden miehen tai kahden naisen avioliitto eroaisi miehen ja naisen välisestä avioliitosta? Puhummeko todellakin pippeleistä ja pimpsoista? Ilmeisesti. Puhumme myös homofobiasta.

Nykyinen avioliittolaki ei aseta vain erityyppisiä parisuhteita vaan myös sukupuolia eriarvoiseen asemaan. Jos tuleva aviopuolisoni olisikin ollut nainen, niin sitten olisimme jo naimisissa, mutta koska hän olikin - ja on edelleen sekä vastedeskin - mies, niin... Tässähän me olemme. Nainen olisi saanut sukupuolensa takia syntymälahjanaan oikeuden mennä naimisiin kanssani (hih!), mutta mies ei.

Ennen kuin suomalaiset sankoin joukoin - Niikko ja Hirvisaari etunenässä - lähtevät suunnittelemaan eroa avioliitostaan, joka tulevaisuudessa tehtävällä lain muutoksella ulottuisikin koskemaan myös kahden miehen ja kahden naisen välistä liittoa, ehdottaisin, että ottaisimme käyttöön avioliitton kanssa rinnakkaisen tai rinnakkaisia termejä. Jo olemassa olevan avioliiton voisi siten erillisellä hakemuksella tai ilmoituksella muuttaa esimerkiksi meistäkumpikaaneiolehomo-avioliitoksi, teemmesenvainlähetyssaarnaajaasennossa-avioliitoksi, vaimotekeeruoanjaminätiskaan-avioliitoksi. Ehdotuksia! Sana on vapaa.

Se mitä Niikko möläyttää tasa-arvon käsitteestä ko. ohjelmassa, jätän ehkä seuraavan blogauksen aiheeksi. Mutta kirjoittanen tähän vielä yhden ajatuksen kansanedustajalta. Se koskettelee niin tasa-arvon käsitystä kuin arvomaailmaakin:

... jos me muutetaan tämä avioliittoinstituution merkitys, niin minun täytyisi aina jatkossa selittää, mitä se merkitsee, kenen kanssa minä olen naimisissa, ja se ei minun arvomaailmaan sovi. Ja siinä merkityksessä kun puhutaan, ettei teidän (homojen) tasa-arvo toteudu, niin sitten myöhemmin ei toteutuis minun tasa-arvo.

En edes oikein ymmärrä, minkälaisessa maailmassa Niikko elää, sillä niin vahva on hetero-oletus Suomessakin, että harva joutuisi avioliittoaan selittelemään, vaikka vähän homolta vaikuttaisikin.

P.S. Olenkohan syyllistynyt jonkinlaiseen olettamukseen olettaessani Niikon ja Hirvisaaren olevan naimisissa? Ehkä. Ehkä en. Heidän perhetilanteensa eivät minua kiinnosta sen vertaa, että selvittäisin asiaa.

Lakivaliokunta tänään 8-9

"Te olette vaalikonevastauksessanne ilmoittanut, että olette täysin samaa / jokseenkin samaa mieltä siitä, että "rekisteröityineille homopareille pitää kuulua kaikki samat oikeudet kuin avioliiton solmineille heteropareille". Lakivaliokunnan enemmistö - johon tekin siis kuulutte - on joko täysin tai jokseenkin samaa mieltä vaalikoneen väitteen kanssa.

Vaalikoneiden epävirallisesta luonteesta huolimatta ovat ne äänestäjille oiva väline oikean ehdokkaan löytämiseksi varsin suuresta tarjonnasta. Uskon sekä niiden että sosiaalisen median merkityksen vielä kasvavan Suomen poliittisessa toimintaympäristössä.

Antamastanne myönteisestä vaalikonevastauksesta huolimatta kuulutte samalla lakivaliokunnassa niihin, jotka eivät ole lakialoitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista allekirjoittaneet. Mitä kunnioittavimmin haluaisin kysyä teiltä syytä siihen. Lisäksi haluaisin tiedustella mielipidettänne siitä, mitä ko. lakialoitteelle tulisi lakivaliokunnassa tehdä?"

Ylläolevan viestin lähetin sunnuntaina lakivaliokunnan kolmelle jäsenelle: Arja Juvoselle (ps), Kaj Turuselle (ps) ja Suna Kymäläiselle (sd). Suna Kymäläinen vastasi ystävällisesti eilen tiistaina ja sanoi puoltavansa asian käsittelyä. Perussuomalaiset Arja Juvonen ja Kaj Turunen eivät vastanneet.

Lakivaliokunnan äänestyksen tulos tänään oli surullinen. Kaikille tasa-arvoinen Suomi hävisi. Mutta pitää muistaa, että tässä hävittiin vain taistelu. Tahdon2013-kampanja käynnistyy Tasa-arvon päivänä 19.03.2013. Silloin alkaa myös nimien keräys kansalaisaloitteen puolesta, mutta jo nyt voi aktivoitua ja ilmoittautua jäseneksi, kannatusjäseneksi - tämäkin kampanja, kuten mikä tahansa kampanja tarvitsee rahaa - tai tekemään hyvää työtä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi!

Kaikille tasa-arvoinen Suomi hävisi tänään äänin 8-9. Ennakkoasetelmasta (vaalikoneen vastaus ja lakialoitteen allekirjoitus) voidaan päätellä, että seuraavat kansanedustajat ja lakivaliokunnan jäsenet äänestivät lakialoitteen puolesta (nimet satunnaisessa järjestyksessä): Stefan Wallin, Antti Lindtman, Johanna Ojala-Niemelä, Aino-Kaisa Pekonen, Jaana Pelkonen, Kristiina Salonen, Jani Toivola ja Suna Kymäläinen. Kiitokset heille ja voimaa jatkoon: me tarvitsemme teitä!

Tässä taas ne lakivaliokunnan jäsenet, jotka eivät ole lakialoitetta allekirjoittaneet ja vastanneet ko. vaalikoneen kysymykseen täysin / jokseenkin eri mieltä: Anne Holmlund, James Hirvisaari, Markku Mäntymaa, Arto Pirttilahti, Kari Tolvanen, Ari Torniainen, Peter Östman. He siis vastustavat kaikille tasa-arvoisen Suomen syntymistä.

Mediassa julkaistu äänestyksen tulos nimineen vastaa täysin ylläolevia tietoja. Lähde Iltasanomat.

Kielteinen ääni Anne Holmlundilta herättää uudelleen kysymyksen siitä, vitkutteliko lakivaliokunnan puheenjohtaja tahallisesti lakialoitteen kanssa. Mutta ehkä tähän meidän ei tarvitse enää palata: asia etenee muutoin, mutta uskon, että tällä on negatiivinen vaikutus Holmlundin poliittiseen uraan.

Toiseksi suureksi ihmettelyn aiheeksi jää vielä noiden kahden perussuomalaisen kansanedustajan käytös. Eikö vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee? Vai onko persujen homma todellakin näin kädetöntä, kuten voitaneen Arja Juvosen ja Kaj Turusen sekoilusta päätellä? Tietänemme kaikki vastauksen tähän.

Joka tapauksessa asia etenee nyt sitten kansalaisaloitteen kautta. Mitä enemmän allekirjoituksia saamme lakialoitetta tukemaan, sitä enemmän kansalaisaloitteella on painoarvoa.

Kysymys ei ole arvoista, vaan oikeuksista! Kohti Tahdon2013-kampanjaa ja voittoa!

Taktikointia

Ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestys ulkomailla päättyy tänään. Kävin eilen – 13. päivänä ja perjantaina – kirjoittamassa kauniin kakkosen äänestyslipukkeeseen. Pilvipeite repesi ja aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa.

Tänään tuli sitten lunta tupaan, ihan konreettisesti myös Varsovan kaduille. Väyrynen ponkaisi kakkoseksi – Lipposelle karsea luku (5%). Kerrassaan dramaattista, kuvaa tapahtumaa Iltasanomat. Muut luvut ja madonluvut kuuluivat seuraavasti: Eva Biaudet 2%, Sari Essayah 3%, Paavo Arhinmäki 7%, Timo Soini 9%, Pekka Haavisto 12%, Paavo Väyrynen siis 13% ja Sauli Niinistö 49%.

Haluaako Iltasanomien tilaamaan kyselyyn vastanneista todellakin 49% Sauli Niinistön presidentiksi? Vai äänestetäänkö tässä kokoomusta yli puoluerajojen? Mene ja tiedä. En vain ymmärrä.

Jos haluaa taktikoida, on se tehtävä nyt. Toisella kierroksella se on myöhäistä: jos yleensä aikoo äänestää kierroksella 2, on valittava kahdesta se toinen, joka toivottavasti on se kakkonen. Tai siis.

Kyselyiden perusteella Lipposella ei ole enää mitään mahdollisuuksia, enkä asiaa ollenkaan ihmettele. Perussuomalaiset eivät voi kiitää viime kevään vaalimenestyksestä vain itseään, vaan kiitos kuuluu myös silloiseen valtapuoluepolitiikkaan kyllästyneelle suomalaiselle äänestäjälle. On aika väsynyttä ja myöhäistä hokea televisiossa pöötä ja väittää, että suurin syy ehdokkuuteen on juuri rasistinen ja nationalistinen kehitys Suomessa. Osa persuja äänestäneistä tuli tietenkin myös nukkuvien puolueesta. Timo Soinin kapakkakeskustelunomainen persujargon ja liberaali suhtautuminen puolueensa rasistisiin ja nationalistisiin voimiin herätti monen nukkuvan. On kuitenkin helpompaa pelätä kuin nukkua.

Katselen ikkunastani Pawiakin vankilamuseota. Se toimi Gestapon vankilana II maailmansodan aikana. Sen kautta prosessoitiin tavalla tai toisella 100 000 miestä ja 200 000 naista. Kokonaisia perheitä katosi varsovalaisten joukosta. 37 000 eliminoitiin paikan päällä. 60 000 kuljetettiin kuulustelun jälkeen kuolemanleireille. Pawiak on konkreettinen ja jokapäiväinen muistutus siitä, mitä voi tapahtua, kun asiat menevät todella pahasti pieleen.

Ennakkovaalit kotimaassa jatkuvat vielä 17. päivään saakka. Varsinainen vaalipäivä on 22. tammikuuta eli ensi viikon sunnuntaina. Vielä ehtii. Myös kampanjoida.

Jokaiselle pikkupuolueellekin on tärkeää asettaa oma ehdokas. Saahan sitä kautta paljon näkyvyyttä ehdokkaan lisäksi myös puolueelle, aatteelle ja kaikenkarvaisille vakaumuksille. Ehdokkaiden asettaminen on puolueiden tehtävä. Puolueiden on pidettävä kiinni periaatteestaan viimeiseen saakka. Äänestäminen kuuluu äänestäjille. Äänestäjät vertailevat, vaeltavat ja perustelevat päätöksensä vaikka minkälaisilla asioilla. Tai jättävät perustelematta ja ehkä äänestämättä. Työnjako on selvä.

Jako oikeistoon ja vasemmistoon alkaa olla so last season, mutta jos haluaa yhtään taktikoita presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella ja miettiä keinoja, joiden avulla Iltasanomien konservatiivinen Niinistö-Väyrynen –kauhuskenaario ei toteutuisikaan niin äänen olisi mentävä… aivan: Pekka Haavistolle. Kenelle tämä tuli yllätyksenä? Käsi pystyyn.

Selkosuomeksi ilmaistuna:

Ääni Arhinmäelle tai Lipposelle on ääni Väyryselle.

Minulta kysyttiin, kummalle antaisin ääneni toisella kierroksella, jos siellä olisi vastakkain Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen. Mikä olikaan se kauhuelokuva, jossa painajaisten hirviölle tuli nauraa? Jos sitä pelkäsi, sen voima vaan kasvoi, mutta kun sille nauroi, se heikkeni ja lopulta menetti täysin merkityksensä ja vain… katosi kuin savuna ilmaan.

Minä ostaisin presidentin hassuttelevan, kiinalaisen halpatyövoiman avulla valmistetun rakkausmukin ja keskittyisin kirjoittamiseen ja rakastamiseen.

Ja polttaisin passini.

Meille kaikille parempi Suomi - siksi Pekka Haavisto

Istuin olohuoneen sohvalla huhtikuun kuudennen päivän iltana vuonna 2000 ja pitelin tiukasti kiinni passistani. Olin tarkistanut, että se oli voimassa. Istuvaa presidenttiä valittiin ensimmäisen kerran. Olin pistänyt ääneni likoon sosialidemokraattisen ehdokkaan puolesta – ensimmäistä kertaa elämässäni – ja toivoin hartaasti, ettei ääneni menisi hukkaan. Olisin rukoillut, jos olisin osannut. Ajatus elämästä Esko Ahon Suomessa ei mahtunut päähäni eikä sydämeeni, ja olin valmis lähtemään.

Lähdin vasta myöhemmin samana vuonna, mutta en maatani pakoon, vaan sitä palvelemaan. Työssäni Suomen Tokion suurlähetystön ma. lehdistövirkamiehenä pohdin muutamankin kerran Tarja Halosen vaalivoiton syitä japanilaistoimittajille lounailla, vastaanotoilla ja illallisilla. Oli helppoa olla avoin. Oli helppoa olla ylpeä suomalaisuudesta, sillä presidentin valtaoikeuksien kaventumisesta huolimatta jotain hyvin tärkeää tapahtui vuonna 2000.

Mielestäni yksi tärkeimmistä syistä Tarja Halosen voittoon oli keskustan virhearviointi vaalikamppailun tiimellyksessä. Keskustan vaalitoimistolle tuli varmasti suurena ja katkerana yllätyksenä se, että Suomi olikin valmis valitsemaan presidentikseen – eli myös arvojohtajakseen – (silloin vielä) kirkkoon kuulumattoman, Setan ex-puheenjohtajan ja avoliitossa elävän yksinhuoltajanaisen. Toisen kierroksen voitto tuli prosenttiluvuilla 51,6 versus 48,4 eli 100 000 ääntä ja rapiat päälle tämän arveluttavan Tarja Halosen hyväksi. Ääniä toisella kierroksella annettiin yhteensä 3 185 335 kappaletta.

Vuosi 2012 on alkanut. Vuosi 2012 on vaalivuosi. Presidentinvaalien lisäksi käydään myös kunnallisvaalit. Surullisen ’jytkyvuoden’ 2011 vaihduttua vuoteen 2012 on hyvä muistuttaa, että vuonna 2000 presidenttiehdokas Tarja Halonen oli alun mielipidetiedusteluissa vasta neljännellä sijalla. Kutsun vuotta 2011 tietoisesti surulliseksi. Kevään eduskuntavaalien jälkeen ei ollutkaan enää niin helppo olla ylpeä suomalaisuudestaan. Mutta tyrmistyksen jälkeen alkoi tapahtua. Yhteisillä asioilla ja niiden hoidolla alkoikin olla merkitystä. Suomalaiset eivät enää tyytyneet nurisemaan nurkissaan, vaan puhuivat politiikkaa ja ryhtyivät myös tekemään sitä.

Suomi tarvitsee jälleen muutoksen, mutta viime eduskuntavaalien aikana otettu suunta on väärä. Nostalgia ja retroilu on ihan kivaa musiikissa, muotoilussa, vaatteissa ja sisustuksessa… mutta niistä ei ole kansan arvopohjaksi. Niin muuttuu maailma Eskoseni olisi voinut olla hieno muistutus vuoden 2000 vaalien häviäjälle. Nyt on taas tapahtumassa jotain hyvin tärkeää ja meidän on muistutettava itseämme ja toisiamme siitä, mikä se tärkeä on.

Kysymys ei ole siitä, että vain Pekka Haavisto pystyy tarjoamaan todellisen vaihtoehdon perussuomalaisuuden nousulle – koska retrotaatat eivät siinä ole todistettavasti onnistuneet – vaan siitä, minkälaisen presidentin Suomi ansaitsee seuraavaksi kuudeksi tai kahdeksitoista vuodeksi. Siitä, mikä on koko Suomelle paras vaihtoehto.

Minusta tuntui, että jouduin vuoden 2000 presidentinvaaleissa valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta vähemmän huonon. Sehän on vain suomalaista politiikkaa, lohdutin itseäni. Tuo vähemmän huono osoittautui kuitenkin varsin oivaksi valinnaksi, joten seuraavissa presidentinvaaleissa äänestin jälleen sosialidemokraattia. Mutta nyt vuonna 2012 tilanne on muuttunut, eikä minun enää tarvitse valita useammasta huonosta vaihtoehdosta se kaikkein vähiten huonoin, vaan saan tällä kertaa valita parhaan.

Management by Perkele –aikakausi on tullut tiensä päätökseen myös politiikassa. Presidentin ei tarvitse enää pelotella (’soini pelottelee’ antaa googlessa noin 69 700 tulosta) saadakseen kannatusta. Presidentin ei enää tarvitse jyrähdellä (’lipponen jyrähti’ antaa googlessa n. 31 200 tulosta) saadakseen arvostusta. Presidentin ei tarvitse enää pettyä (’väyrynen pettynyt’ antaa n. 120 000 tulosta) saadakseen myötätuntoa. En usko näistä paavoista ja timoista olevan todellista haastetta gallup-kuningas Saulille (’niinistö ylimielinen’ antoi noin 34 700 tulosta).

Arvostan ihmistä, jonka ei tarvitse hakea turvaa sekavasta poliittisesta jargonista, vaan jolla on kanttia olla selkeä ja ymmärrettävä. Arvostan ihmistä, joka on omanarvontuntoinen, vaan ei ylimielinen. Arvostan ihmistä, jolla on kykyä kuunnella ja uskallusta vastata. Arvostan ihmistä, joka uskoo vihan sijasta vuoropuheluun. Arvostan ihmistä, joka osaa samalla luontevuudella kohdata suomalaisia toreilla ja somalialaisia sissipäälliköitä Afrikan sarven erämailla. Arvostan ihmistä, jolla on rohkeutta panna itsensä likoon. Arvostan ihmistä, joka etsii konfliktin sijasta sovintoa ja uskaltaa toimia rauhan puolesta oman henkensäkin uhalla. Arvostan ihmistä, jonka arvomaailma ei määrity poissulkemisen vaan mukaan ottamisen kautta.

Minä äänestän Pekka Haavistoa niin vaalien ensimmäisellä kuin toisellakin kierroksella. Tule sinäkin kaapista ja kerro avoimesti, ketä aiot äänestää.

P.S. Nyt huomaan, että otsikointi sortui liialliseen häveliäisyyteen. Sen pitäisi kuulua Kohti parempaa maailmaa – siksi Pekka Haavisto!

Evankelista Essayah

Kristillisdemokraattien presidenttiehdokas Sari Essayah ei kannata tasa-arvoista avioliittolakia. Näin asiasta kertoo MTV3:n verkkosivut otsikolla Essayah: Avioliitto on miehen ja naisen välinen:

– Kysymys ei ole suvaitsevaisuudesta. Kannatan sitä, että homoilla on kaikki samat oikeudet kuin muilla, mutta tämä on lainsäädännöllinen kysymys. Minusta avioliitto on miehen ja naisen välinen.

En usko, että evankelista Essayahin kanta asiaan tuli kenellekään yllätyksenä. Mutta kuka varjelisi meitä tällaiselta idiotismilta?

Nauroin katketakseni, vaikkakin hieman kitkerästi erästä sosiaalisessa mediassa kiertänyttä kuvaa. Kuvan otsikkona oli Absurdian rajat on nyt löydetty. Kuvassa oli Puolan kartta.

Kristillisdemokraattisten naisten kynästään ja suustaan päästämät viime päivien ruiskautukset ovat saaneet epäilemään asiaa. Ministeri Räsäsen ruiskautus löytyi HS:n mielipidesivuilla julkaistussa kirjoituksessa, jossa ministeri vastusti tukien lopetusta homovastaisilta lähetysjärjestöiltä.

Yksi tukea vaille jäävistä järjestöistä oli Kansanlähetysyhdistys. Ministeri Räsäsen aviomies Niilo Räsänen on Kansanlähetyksen alaisen Kansanlähetysopiston rehtori. Herääkö kenellekään mieleen kysymys, kenen asiaa ministeri Räsänen ajaa? Tuttaviensa (vrt. varastettu polkupyörä)? Aviomiehensä (vrt. aviomiehensä työpaikan)? Vai Jeesuksen? Vai oliko ministeri Räsänen ihan aikuisten oikeesti huolissaan siitä, että kirkko oli unohtanut demokratian? kuten hän mielipidekirjoituksessaan julisti.

Miten tuntuu siltä, että sekä Essayahilla että Räsäsellä on olemassa ihan oma kirjansa - suuri ja mahtava - jonka edestä väistyy niin yhteinen hyvä, tasa-arvo, logiikka kuin kielitoimiston suuri sanakirjakin? Näyttää siltä, että KD:n kahden naisen iskuryhmä on tehty teflonista: siihen ei tartu mikään. Mutta miten voisikaan, jos käytössä on niin tahrattomat pinnoitteet kuin kristillinen usko ja demokraattisen valtion suoma vapaus mielipiteeseen. "Arvojohtajana Essayah nimesi itselleen tärkeimmiksi arvoiksi oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden ja lähimmäisyyden." jatkaa MTV3:n verkkosivu juttuaan. Juuri näin.

Entä jos presidenttiehdokas olisi lausunut seuraavaa:

- Kannatan sitä, että naisilla on kaikki samat oikeudet kuin miehillä, mutta tämä on lainsäädännöllinen kysymys.

tai

- Kannatan sitä, että mustilla on kaikki samat oikeudet kuin valkoisilla, mutta tämä on lainsäädännöllinen kysymys.

tai

- Kannatan sitä, että muslimeilla on kaikki samat oikeudet kuin kristityillä, mutta tämä on lainsäädännöllinen kysymys.

No, nuo kaksi viimeistä lausahdusta sopisivat ehkä paremmin persujen absurdiaan.

Presidenttiehdokas Essayah on toiminut kansanedustajana vain yhden kauden. Tuskin on enää syytä ihmetellä miksi vain yksi kausi. Kansanedustajien tehtävänähän on säätää lakeja. Mutta presidenttiehdokkaaksi hänellä näyttää riittävän nostetta, vai mitä sanoisitte kannustavasta kommentista samaisella MTV3:n verkkosivulla: "Ole siunattu. Hyvä Sari!". Totta, siunausta presidenttiehdokas juuri tarvitsisikin.

Miksi päässäni alkoi soida Kumbaya My Lord? Oi, miksi? Miksi olen niin täynnä kysymyksiä kohdatessani tällaista idiotismia?

Persupenat ja persepanot

‎"Kaikki saadaan kenkää kaikesta. Kun viherpipertäjät gay baareissaan päättää että heterot on pohjasakaa ja ettei peräsuoli ole tarkoitettu vain yksisuuntaista liikennettä varten !!"

Tässä vain yksi otos siitä skeidasta, joka velloo sosiaalisessa mediassa. Esimerkki facebookista. Jotenkin tuntuu, että tuossa henkisessä pökäleessä kiteytyy paljon koko ongelman ytimestä.

Homo- ja maahanmuuttajavastaisia ryhmiä perustetaan, ylläpitäjät sulkevat niitä, poliisi puuttuu niiden kirjoitteluun ja jopa pidättää joitakin kirjoittelijoita, kuten tapahtui erään lieksalaisen ryhmän kanssa. Aplodit siitä poliisille, joiden tehtävänä on valoa, että yhteisen eduskuntamme säätämiä lakeja noudatetaan.

Mutta onko todellakin niin, että perussuomalaisten menestys kevään eduskuntavaaleissa avasi kansakunnan paskaluukut selkosen selälleen? Saiko ’kansa’ silloin äänitorven, jonka 20 prosentin kannatus antaa moraalisen oikeutuksen tai jopa korkeamman velvollisuuden tyhjentää sisäinen kuonansa kaikkien nähtäväksi ja kuultavaksi? Näinkö huonosti maassamme voidaan?

Huvittavin kehitelmä tähän mennessä on ollut järjestää erinäisiä VHM-pridekulkueita. VHM on siis lyhenne ilmaisusta ’valkoinen heteromies’. Sikäli mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin siinäpä vasta Suomen sorretuin kansanryhmä. Ainakin samanmielistensä joukossa.

Tunnen monta valkoista heteromiestä. Minulla on monta ystävää valkoisissa heteromiehissä. Näissä miehissä on tarpeeksi omanarvontuntoa, ymmärrystä ja rohkeutta (lue: munaa) kohtaamaan minut ihmisenä, elävänä, vitsailevana, hengittävänä, tuntevana, sen viidennen oluen tilaavana ja joskus totaalisia typeryyksiä puhuvana… ja (omaa ihanaa miestään) rakastavana miehenä. Näitä valkoisia heteromiehiä ei hetkauta se, mitä muut valkoiset heteromiehet saattaisivat ajatella nähdessään meidät terassilla tilaamassa sitä kuudetta olutta. Heissä on rohkeutta (lue: munaa) tehdä niin. He tekevät niin, koska haluavat tehdä niin. Minäkin istun sillä terassilla vapaaehtoisesti tilaamassa ne viimeiset eli seitsemännet oluet siinä vaiheessa kun ystäväni käy kusella. Huomatkaa siis, että määrittelen hänet mieluummin ystävyytemme, kuin hänen ihonvärinsä, seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolensa kautta.

Miksi päässäni alkoi soida ehta kasarihitti It’s Raining Men (Weather Sisters, 1982)? Joka tapauksessa on aivan pakko siteerata yksi rivi kappaleen alusta:

And have we got news for you!

Teidän – ja tällä viittaan VHM-kulkueita huseeraaviin lähimmäisiin – ongelmanne eivät johdu siitä, että ihonvärinne on valkoinen, seksuaalinen suuntautumisenne ns. hetero ja sukupuolenne mies, jos siis edes haluamme käyttää näin – anteeksi sananvalinta – mustavalkoisia määreitä. Ongelma on muualla. Olisiko se peppuseksissä, tai pikemminkin sen puutteessa? Tällaisen käsityksen voisi asiasta saada, sillä sellaisella intohimolla nämä peruspenat siitä puhuvat.

Ehkä Teidän ongelmanne onkin katkeruus siitä, ettette voineet käyttää kaikkea sitä oppimisen ja ymmärtämisen kapasiteettia, joka Teillä joskus oli. Ehkä Teidän ongelmanne on se, että tuhlasitte mahdollisuutenne, kun se Teille tarjottiin. Ehkä totuitte ja tuuduttauduitte siihen, että kaikki on ja tulee aina olemaan. Tai ehkä Teidän ongelmanne on yksinkertaisesti se, että olette typeriä, rumia ja haisette pahalle. En tiedä, en todellakaan tiedä. Enkä aio ottaa asiasta selvää, koska Teidän elämänne ja se mitä sillä teette ei ihan oikeasti kiinnosta. Näistä sanoistani huolimatta – jos vain sallitte – minulla on Teille yksi pyyntö: älkää ulkoistako ongelmianne meidän muiden ongelmiksi tai tehkö niiden perusteella mitä kummallisimpia salaliittoteorioita ahdinkonne syistä. Pahoittelen, että en tiedä ratkaisua ongelmaanne, mutta minä tai minun elämäni se ei ole.

P.S. Pökäleen avainsanat olivat siis: työttömyys, vihreät, kasvissyönti, homobaarit, heterot ja peppuseksi.