Damaskos, Syyria, vuonna 2010 (uusinta IV)

Suomen Lähi-idän instituutti lähtee lopullisesti Syyriasta. Uutinen on jo helmikuulta. Toimintaahan instituutissa ei ole ollut pitkään aikaan, mutta nyt sen siirtyminen pois Damaskoksesta on totta. Olen seurannut myös Erkki Kettusen Syyrian päiväkirjoja. Kettunen asuu vaimoineen edelleen Damaskoksessa, jonka keskusta-alue on ainakin vielä suhteellisen koskematon. Onko toivoa siis vielä joskus palata tuohon hienoon kaupunkiin? Ja millä ehdoilla?

Päällimmäisenä mielessäni on edelleen damaskoslaisten ylenpalttinen ystävällisyys. lämpö ja hienovarainen uteliaisuus. Sivistys. 

Damaskos, Syyria, tiistai 9. marraskuuta, 2010

En usko, että on kysymys pelkästään siitä, että minut vain heitettiin loka-marraskuun vaihteen harmaudesta keskelle valon kirkkautta, vaan myös siitä, että tämä hieno kaupunki on herättänyt kaikki aistit, virittänyt ne soimaan aivan uudella tavalla. Kaikki käyttöä vaille jäänyt kuihtuu ja kuolee pois. Miksi niin ei kävisi myös käyttämättömille aisteille?

Kävin eilen aamulla ajattamassa partani. Kunnon veitsiajelu, viiksien ja leukaparran trimmaus ja kasvohieronta puolentoista euron hintaan. Partasalonki sulkee ovensa jo aikaisin iltapäivällä. Sinne kokoonnutaan vaihtamaan kuulumiset, kysellään kohteliaasti ulkomaalaisen vieraan kotimaata ja muita kuulumisia vain muutamalla ystävällisellä sanalla, ja ennen kadulle astumista vielä pieni ja tiukka kahvi. Aamun auringon ja leppeän tuulen kosketus vasta-ajellulla leualla oli minulle jotain aivan uutta. Ihmeitä tekevä veitsi. Olin valmis päivän ja illan sosiaalisiin kohtaamisiin. Kukapa sitä enää illalla kävisi ajattamassa partaansa?

Täällä saa kosketuksia osakseen. Omituista ainakin pohjoiseurooppalaiselle on se, että miehet koskettelevat toisiaan jatkuvasti, kävelevät käsikynkkää ja muutenkin kiehnäävät keskenään ihan huvikseen siinä missä naisiin ei millään muotoa ole sopivaa koskea. Ellei kysymyksessä ole oma vaimo, ja silloinkin julkiset hellydenosoitukset ovat melko harvinaisia. Jos damaskolainen kävelisi leveällä, mutta tyhjällä bulevardilla ja vastaan tulisi yksi ainoa kanssaihminen, damaskolainen ottaisi sivuaseleita päästäkseen edes ohimenevän hetken kosketukseen toisen ihmisen kanssa.

Kävin eilen taas hammamissa, joka sijaitsi kaukana turistivirroista. Syy tähän oli se, että niin hammam Bakri ja hammam Qaimariyya olivat remontissa. Joku neuvoi kädestä pitäen - konkreettisesti - tien hammamiin, jonka nimestä minulla ei ole muuta tietoa kuin sen arabiankielinen kirjoitusversio. Tässä hammamissa niin ihon kuorinta pesukintaalla, saippuoiminen ja hieronta tuntuivat kuuluvat automaattisesti pakettiin. Jos ei ollut omia kavereita mukana pesemässä ja saippuoimassa - niitäkin seurueita oli - niin paikalla oli talon väkeä tekemässä saman.

Muezzinien huudot eli kutsut rukoushetkiin rytmittävät päiviäni. Niistä tärkeäksi on tullut kutsu auringonlaskun rukoukseen. Pyrin olemaan silloin joko majapaikkani kattoterassilla tai Umayyadin moskeijassa. Kattoterassilla voi seurata lämpimän auringon katoamista rakennetun horisontin taakse. Samalla hetkellä kun aurinko katoaa, puhaltaa autiomaasta viileä tuuli ja lämpötila laskee hetkessä useita asteita. Jostain se alkaa, ehkä lähiminareetista, ehkä kauempaa, mutta vähitellen kaikki kaupungin moskeijat ovat samassa epärytmisessä, mutta sitäkin vaikuttavammassa kuorossa. Muezzinien kutsut resonoivat keskenään ja koko universumi väreilee niiden mörinässä. Sitten ne vain vähitellen katoavat ja taivas pimenee ja ilta alkaa. Samaiselta kattoterassilta kuuntelin eräänä iltana berberinaisten lallatusta ja hetkeä sen jälkeen läheisen kirkon torvisoittokunnan harjoittelua.

Umayyadin moskeijan piha on sekin hieno paikka kuunnella rukouskutsua. Moskeijan lähikujilla souqeissa kuuluu samainen kutsu oikein hyvin, ja rukouskutsu ja markkinakujien hälinä muodostavat uskomattoman kontrastin!

Damaskos, Syyria, vuonna 2010 (uusinta III)

Tuokiokuva Hammam Nureddinista, joka oli yksi niistä hammameista, joissa ehdin Damaskoksen päivien aikana käydä. Vesi ja lämpö on teema, joka toistuu niin suomalaisessa saunassa, hammamissa (jota joskus kutsutaan myös "turkkilaiseksi saunaksi") ja tietenkin japanilaisessa kylpykulttuurissa. Amerikan mantereen alkuperäisasukkaiden hikimajaa en ole päässyt kokeilemaan. Väitetään, että suomalaiset siirtolaiset  tulivat hyvin toimeen intiaanien kanssa, kiitos juuri yhteisen sauna- / inipii-kulttuurin. Korealaista saunaa, jjimjilbangia, en ole valitettavasti kokeillut sitäkään. 

Tuokiokuvat Damaskoksesta jatkuvat siis taas. Kiitos vanhentuneen selaimeni, en päässyt kirjailemaan vähään aikaan. Vasta kun uskalsin luottaa El Capitaniin, alkoi homma taas pelata.

Damaskos, Syyria, torstai 4. marraskuuta, 2010

Profeetta Muhammad kieltäytyi astumasta Damaskokseen ollessaan matkalla Mekkaan ja Medinaan, koska 'miehen pitää astua paratiisiin vain kerran'.

Hammam Nureddin, joka on perustettu 1100-luvun puolivälissä, sijaitsee maustekujalla (Souq al Bzouriyya). Parhaiten sen löytää kun astuu katetulle Souq Medhat Pashalle Via Rectalta ja kääntyy heti oikealle, maustekujalle. Eilen tai toissapäivänä tai tuhat vuotta sitten olin onnistuneesti eksynyt ja ymmärsin olevani Souq Medhat Pashalla, mutta en tiennyt kumpaan suuntaan lähteä, jotta pääsisin kohti itäistä porttia eli Bab ash-Sharqia ja kotiin. Suljin silmäni ja haistelin ilmaa. Kahvin ja mausteiden tuoksu tuli selkeästi vasemmalla, sinnepäin siis! Nenäni ei erehtynyt. Suunnistusta hajuaistin avulla.

Suoraan tungeksivalta maustekujalta alas muutama porras ja tullaan tiskille, johon jätetään kaikki arvotavara lukittuun lokeroon, jonka avain lähtee kädessä mukaan. Sitten taas pari askelta alaspäin ja ollaan varsinaisessa pukuhuoneessa (maslakh). Ennen nousua korotetuille, mattojen peittämille alueille, luovutetaan kengät lukittuihin lokeroihin - kengät laitetaan sinne itse - jonka avain tulee sekin mukaan. Avustaja opastaa sitten paikallesi, jonka koukkuun kenkälokeron avain laitetaan (tallelokeron avain pysyy koko ajan mukana) ja samaan koukkuun riisutaan vaatteet. Huom! Intiimialueita ei saa missään tapauksessa paljastaa kenellekään, vaan on taiteiltava lannevaatteen ja alusvaatteiden kanssa.

Kun lannevaate on asianmukaiseti ympärillä astutaan takaisin kivilattialle, jonka hyllyköstä poimitaan puukengät (kabkabs) kylpyaluetta varten. Kylpyalueella on sielläkin avustajat, jotka vaikuttavat olevan kaikki parikymppisiä poikia. He esittelevät itsensä, kysyvät nimeä ja tarkistavat tallelokeron numeron ja kysyvät, mitä asiakas haluaa. Asiakas haluaa tietenkin kaiken, joka tarkoittaa saippuaa, linnunpesän näköistä pesusientä, kunnon pesun ja hieronnan. Pesusienen ja saippuan lisäksi asiakas saa ranteeseensa numerolätkän lisäksi erilliset sinisen ja keltaisen lätkän. Haluaako asiakas saunaan? Kyllä vain.

Saunan lämpötila on 85 astetta ja kosteusprosentti erittäin korkea. Hyvät löylyt vaikka vettä ei heitetäkään. Ylemmälle lauteelle ei kannata kiivetä, koska kuuma höyry tulee sen lauteiden välistä. Tuli pepulle kuumat paikat.

Saunan jälkeen höyryhuoneeseen (beit al-awal), jossa voi vilvoitella kaatamalla viileää vettä kivisistä altaista. Kun asiakas saa höyrystä tarpeekseen, ottaa hän mukaansa saippuan ja linnunpesän ja ilmoittautuu pesuun.

Samanlaiseen asuun sonnustautunut miespesijä musaubin johdattaa asiakkaan erilliseen huoneeseen ja pyytää istumaan lattialle. Musaubin istuutuu hänkin viereen ja hankaa erittäin karkealla sienellä ensin käsivarret, ja sitten ohjaa asiakkaan selälleen lattialle, kädet pään takana, ja hankaa samalla tavalla (intiimialueita lukuunottamatta) kainalot, rinnan, vatsan ja jalat. Sitten sama asiakkaan ollessa vatsallaan. Seuraavaksi asiakas saippuoidaan kunnolla molemmilta puolilta ja lähetetään takaisin höyryhuoneeseen, jossa oma eriö kasvojen ja intiimialueiden pesua varten. Sitten hierontaan

Hieroja - joka oli syyrialaista vaaleaa kansanosaa - olisi voinut olla minkä tahansa armeijan tai kapinallisjoukon majuri jostain Kaukasian vuorilta. Asenne, kokoluokka ja ulkonäkö olivat... noh, ne tekivät vaikutuksen.

Ote vain oli yllättävän hellä. Seuraavaa hammam-vierailua varten opiskelen ainakin yhden ilmaisun arabiaksi: älä säästele voimiasi, en mene rikki. No, ehkä parempi tällä kertaa näin kuin aloittaa sapatin aatto täysin runneltuna.

Hieronnan jälkeen sitten vielä suihkuun pesulle. Suihkun reunoille pystyikin sitten levittämään lannevaatteensa näköesteeksi niin, että pystyi suihkuttelemaan ilman vaatekappaleita. Kun asiakas oli suihkutellut tarpeeksi ja läpimärkä lannevaate löytänyt tiensä takaisin vyötäisille oli kuivaamisen vuoro. Avustajapoika käski lattiakaivon päälle seisomaan. Kuivasi kuivalla puuvillaliinalla kasvot, korvat, hiukset, käsivarret ja ylävartalon. Sitten poika otti toisen liinan jonka levitti eteen, sanoi 'chef', jolloin asiakas otti liinan reunoista kiinni ja poika sipaisi märän lannevaatteen pois ja asiakas kietoutui kuivaan liinaan. Sitten poika heitti vielä toisen liinan harteille, kietoi sen asiakkaan ympärille ja sanoi 'good boy', vaikka oli hädin tuskin puolet asiakkaan iästä.

Sitten takaisin mashlakiin, jonka miesavustajat johdattivat takaisin oman naulan luo, puuvillaliinat vaihdettiin uusiin ja vielä pyyhe päähän ja asiakas istumaan. Mitä asiakas haluaisi juoda? kuului kysymys. Tee on kysymykseen hyvä vastaus. Tee oli kuumaa, vahvaa ja makeaa. Vesi oli kylmää ja raikasta.

Oli rauhallinen hetki, mashlakissa ei ollut muita. Näin paikaltani ovelle ja souqin kiireiseen elämään. Saudipariskunta kurkkasi sisään. Istuin rauhassa ja mietiskelin kaikkea sitä aistillisuutta, musiikkia, jota kuulee kaikkialla, tuoksuja, myös ihmiset tuoksuvat hyvälle, suihkulähteiden solinaa, makuja, valoa, kirkasta taivasta, souqien hyörinää... Paratiisista oli löytynyt taivas, ja taivaan nimi oli hammam.

Ennen astumista takaisin sapattiaaton kaoottiseen ruuhkaan, vain maksu (600 liiraa tai puntaa ja tippiä tippilaatikkoon 50 liiraa/puntaa), tiukka kahvi tarjoiltuna ja ylös kadulle ja todellisuuteen. Maailma oli muuttunut ja rauhoittunut, eikä edes sapattiaaton ruuhka repinyt asiakasta alas leijailemasta.

Damaskos, Syyria, vuonna 2010 (uusinta II)

Pyrin välttelemään "keskustelupalstojen" kuonaa. Aina se ei onnistu. Ihminen on utelias eläin. Osa verkkosivuista on poistanut kommentoinnin. Kuinka virkistävää onkaan nykyään lukea NYT-liitteen verkkoversiota ilman pienintäkään mahdollisuutta erehtyä mölymystön kaunaiselle hiekkalaatikolle. Eräässä (HS?) ketjussa eräs asiasta onnellisen tietämätön pyrki kääntämään koko Syyrian tilanteen kysymykseksi uskontojen välisestä taistelusta. Tarkoistushakuista kerrassaan. Jospa maan surullinen tilanne olisi noin yksinkertainen!

Asuin Damaskoksen vanhassa kaupungissa, joka on perinteisesti jaettu kolmeen osaan, joista suurin on tietenkin muslimien osuus. Kaksi muuta ovat kristittyjen korttelit ja (entiset) juutalaiskorttelit. Poistuin ylipäätään vanhan kaupungin muurien sisältä vain hoitaakseni joitakin välttämättömiä asioita kuten käydäkseni pankissa. Sain ohjeet:

Ulos Bab Toumasta (Tuomaksen portti), joen yli (kuiva kanava) ja puistokatua vasemmalle. Jatka katua kunnes vasemmalla puolella on ovi, jonka yläpuolella pitäisi lukea The Commercial Bank of Syria. Osa kirjaimista on vain kadonnut, joten joudut päättelemään loput. En nyt muista, mitkä kirjaimista ovat jäljellä. Ole tarkkana. Kun löydät kirjaimet ja kuvitellut puutuvien tilalle oikeat, astu sisään, älä missään tapauksessa kysy ovivartijalta neuvoa tai hidastele hänen kohdallaan, kävele suoraan pankkisalin perälle kuin olisit käynyt pankissa lukuisia kertoja, käänny vasemmalle ja etsi luukku, jonka takana työskentelee kristitty nainen. Vaihda rahasi hänen kanssaan.

Kristitty nainen? Miten tunnistan kristityn naisen muiden pankkivirkailijoiden joukosta?

Ei huivia, tietenkään. Ei minkäänlaista. Ja liikaa meikkiä.

Pankki eli ovi rakennuksen fasadissa ja kristitty nainen löytyivät lopulta yllättävän helposti. Pankkivirkailijalla taisi olla vielä risti koristamassa anteliasta dekolteeta. Vaihdoin rahat ja palasin muurien suojiin. Eikö Paavalin huhuttu kiivenneen noiden muurien yli yöllä? 

Kristittyjen kaupunginosa, jossa asuin, on vanhan kaupungin itälaidalla. On vaikea sanoa, missä kristittyjen kaupunginosa loppuu ja muslimien kaupunginosa alkaa. Ehkä sen voi päätellä baareista: kun edessä on baari, jossa tarjoillaan alkoholia, ollaan kristittyjen kaupungiosassa. Myös ainoat löytämäni alkoholia myyvät liikkeet olivat kristittyjen kaupunginosassa. Yksi niistä sijaitsi läheisen puiston kulmilla. Joka torstai puistossa - jota reunusti roomalaisajan pylväät - oli partyt, joka kokosi nuorisoa muualtakin Damaskoksesta juopottelemaan. Vain tuossa puistossa sellainen oli ylipäätään sallittua eli paikallinen poliisi ei puuttunut alkoholinhuuruiseen ilkamointiin.

Juutalaista kaupunginosaa ei enää ole. On arvioitu, että vuonna 2011 Damaskoksessa olisi asunut vielä viisikymmentä juutalaista, vuonna 2012 kaksikymmentäkaksi ja viime vuonna enää 18. Ihan vertailun vuoksi: vuonna 2011 Syyrian arvioitu väestömäärä oli noin 23 miljoonaa. Siihen laskettiin myös pakolaiset Palestiinasta ja Irakista.

Damaskos, Syyria, keskiviikkona 3. marraskuuta, 2010

Olin paattanyt paatya moskeijaan paatetysti, mutta eksyttaessani eilen kaupungin souqeissa itseani siina se seisoi. Umayyadin moskeija ja sen paasisaankaynti. Moskeijan sisapihalle oli sisaankaynnista suora nakyma ja halusin valittomasti sisaan. Paasisaankaynti kun vain oli oikeauskoisille, meilta vaarauskoisilta perittaisiin maksu, mutta sivusisaankaynnin portilla. Sinne siis.

Missaan ei lukenut mitaan, mutta sisaankaynti loytyikin sitten ja paattelin sen olevan vaarauskoisille, koska sisaankaynnin vartijan kopin reunalla roikkui ruskeita hupullisia kaapuja naisille. Niita oli varmaan paasisaankaynnillakin, silla eivat kaikki musliminaiset ole pukeutuneet moskeijavierailulle soveliaalla tavalla.

Otin kengat pois ja kysyin vartijalta lippua. Vartija otti kenkani ja sanoin kuin ohimennen fifty. Sellainen seteli loytyi ja olin sisalla sukkasillani moskeijan komealla pihalla. Minkaanlaista paasylippua en saanut, mika taisi tilanteessa olla jo sanomattakin selvaa.

En tieda Umayyadin moskeijasta mitaan, olin siis halunnut lukea siita jotain tietaakseni. Nyt jouduin vain suhtautumaan siihen hengellisena ja esteettisena kokemuksena. Sisapihan marmori oli vuosikymmenien/satojen - tuskin sentaan tuhansien - aikana hioutunut sukkien ja paljaiden jalkapohjien alla sileaksi ja kiiltavaksi. Se heijasti himmenevan taivaan, pylvaskaytaviin syttyvien valojen ja rukoushetkeen saapuvien ja sitten siita poistuvien uskovien kuvajaiset.

Noin kello 16:45 alkoi rukoushetki. Kutsu tuli aivan lahelta ja saikaytti moskeijan muurin harjoilta linnut lentoon pilvettomalle iltataivaalle. Istuskelin pihan keskiosan penkeilla ja seurasin lintujen lentoa pihan ylla. Rauha.

Joku pyysi minua ottamaan kuvan itsestaan suuremmoisen fasadin edessa. Otin kuvan ja mies kiitti. Hetken kuluttua kaksi taysin mustiin asuihin ja huntuihin pukeutunutta nuorta naista pyysivat samaa. Olin hieman ihmeissani, jotenkin olin odottanut, etta nimenomaan hunnutetut naiset eivat puhu vieraille miehille. Otin kuvan ja katsoimme yhdessa, etta se oli onnistunut ja nuoret naiset kiittivat hymyillen. Tuli hyva olo.

Olen vieraillut puistonkulman juustopiiraskioskissa kaikkena kolmena paivana taalla. Ensimmaisena paivana ostin sielta lounaan - yhden ison piiraan ja juoman - ja nautin sen puiston viileissa varjoissa. Lounaan hinta 35 liiraa/puntaa eli 60 eurosenttia. Eilen ostin sielta iltapalan mukaani. Sama piiras kuin edellisena paivana ja viela kaksi pienempaa, ei juomaa. Tarjosin viidenkympin setelia, mutta vasyneen oloinen myyja vaati viela kaksikymmenta lisaa. Taskusta loytyi yhteensa viisitoista puntaa ja kaupat tehtiin 65 punnan tai siis liiran hintaan eli 1,10 euroa. Tanaan kavin hakemassa kioskista aamiaisen, ja lounaan minulle ensimmaisena paivana myynyt huikkasi tuotanto-osastolta ja myyntijohtaja tiskilla tietenkin huomasi taman, ja aamiaisen - joka koostui samasta suuremmasta piiraasta kuin aikaisempina paivina, minipizzasta ja ananasmehusta - hinnaksi tulikin viisikymppia eli 85 senttia...

Saa nahda mita maksan piiraistani huomenna. Ehka hinta riippuu mista roikkuu, mutta hintakehitys vaikuttaa ihan lupaavalta.

P.S. Nyt joku neuvoi minulle, kuinka saan koneesta ääkköset! Seuraavaan kirjoitukseen siis!

Damaskos, Syyria, vuonna 2010 (uusinta I)

Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet! Vuosi vaihtui Pyhän ristin voivodikunnan pääkaupungissa Kielcessä, joka tunnetaan mm. Puolan viimeisistä juutalaisvainoista, pogromeista. Tuo onneton tapahtuma osui aikaan toisen maailmansodan jälkeen.

Szczęśliwego Nowego Roku 2016!

Minun henkilökohtainen siteeni Kielceen on tietenkin Kochanie. Lisää puolalaisesta joulun- ja uudenvuodenvietosta tulevassa postauksessa, mutta ensin katsaus viiden vuoden takaiseen menneisyyteen eli vuoteen 2010, jonka loppupuoli vei Syyriaan. Julkaisen Damaskos-sarjan siis uudestaan. Blogauksia taitaa olla viisi, ml. Post Dimashq, joka julkaistu joulukuun alussa 2010. Tulen matkan varrella pohtimaan itse kirjoituksia, niiden merkityksiä minulle nyt, varsinkin nykytilanteen valossa. Sekä tietenkin sellaista, joka on avautunut paremmin vasta nyt, nykytilanteen valossa.

Omituista... Kaikki kolme Lähi-idän suurta kirjauskontoa samassa blogauksessa, ilman että itse kirjoitus millään tavalla käsittelee uskontoja. Tai politiikkaa, pl. tuo Kielcen pogrom. Vai voiko ihmisen typeryyttä ja halua uskoa pahimmat mahdolliset huhut todeksi edes liittää käsitteeseen politiikka?

Vuosi taisi alkaa nostalgian lisäksi hieman myös sarkasmin sävyissä...

Tässä siis yksi näkökulma kaupunkiin ja kulttuuriin, johon olen palannut aina silloin tällöin - ja ehkä nyt enemmän kuin koskaan.

Ahlan wa sahlan! siis ja tervetuloa matkalle ajassa ja paikassa kaupunkiin, joka jätti allekirjoittaneeseen lähtemättömän vaikutuksen. 

Damaskos, Syyria, tiistaina 2. marraskuuta, 2010

Aamuyon laskeutuminen tuntemattomaan maahan, kaupunkiin, kulttuuriin ja kieleen oli vapauttava ja elvyttava kokemus. Pikatien pientareiden valkoinen hohde naytti ensilumelta, mutta oli hiekkaa. Saapuminen vanhan kaupungin kujalle ja astuminen tahtikirkkaan taivaan alle. Kuukin oli vain kapea sirppi ylossuin aivan kuin hymyilisi. Hymyilin minakin viimeistaan siina vaiheessa kun lahiminareetista kajahti paivan ensimmainen rukouskutsu, johon lahikirkko vastasi parin tunnin paasta kohteliaasti, mutta tietoisena olemassaolostaan.

Takana on yksi lyhyt yo ja sitakin pidempi paiva ja taas jalleen yo elamaa Damaskoksen vanhassa osassa. Kaupunki kilpailee Jerikon ja parin muun kaupungin kanssa siita, missa on ollut pisimpaan yhtajaksoista asutusta. Damaskoksen kohdalla vuodet pyorivat lukemien 8000 ja 10000 valimaastossa. Vaikka rakennuskanta ei tietenkaan ole niin vanhaa - kreikkalaista ja roomalaista kylla loytyy - niin kaupunkikulttuurissa on aistittavissa sen pitka historia ja hioutuminen.Tungoksesta huolimatta kukaan ei tuupi, kaupungin asukkaat ovat pukeutuneet tyylikkaasti, kukin oman perinteensa ja tapojensa mukaisesti. He tuoksuvat hyvalta. Vanhassa kaupungissa ei ole yhden ainokaista supermarkettia, vaan kaikki hankitaan vieri vieressa olevista parin nelion pikkukaupoista. Eilen illalla, kun menin syomaan, viereisen poydan perhe tervehti yksinaista kulkijaa. Toivottivat viela hyvaa illanjatkoa poistuessaan. Luontevuutta, joka saa muukalaisenkin tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Kummallisinta tassa on se, etta minusta tuntuu kuin olisin palannut vanhaan Tokioon, aikaan vuosikymmenia ennen omaa syntymaani, ehka viela sitakin kauemmas.