Esimerkkinä ajokortti. Kun inssiajo on suoritettu hyväksytysti esimerkiksi Varsovassa, lähtevät siihen liittyvät asiakirjat inssiajon hyväksytysti suorittaneen kotipaikkakunnalle, esimerkiksi Kielceen, noin 160 kilometrin päähän. Ne kulkevat postilla, eivät toki elektronisesti tms. hienostuneella tavalla. Kun asiakirjat ovat saapuneet Kielceen, tulevasta ajokortista on suoritettava maksu. Joku muu kuin asianomainen saa toki käydä maksamassa ajokortin, mutta maksamista varten on hänelle lähetettävä sekä valtakirja että kopio asianomaisen henkilöllisyystodistuksesta. Tämä siis vain sitä varten, että joku maksaisi ajokortin. Kun maksu on suoritettu, lähetetään tiedot ajokorttia varten setelipainoon Varsovaan - tällä kertaa sentään elektronisesti. Noin kymmenen päivän kuluttua ajokortti saapuu Kielceen, josta sen voin noutaa virka-aikana, mutta vain henkilökohtaisesti. Mikäli kotipaikkakunnalla (ts. Kielcessä) ei olisikaan ollut ketään suorittamassa valtakirjan turvin maksua, niin koko prosessi olisi tähän mennessä vaatinut kaksi edestakaista matkaa bussilla tai junalla - yli 3 tuntia suunta. Ai niin, Kielceen (Tampereen kokoinen voivodikunnan pääkaupunki) pääsee kätevimmin bussilla, mutta sieltä ei pääse pois bussilla. Juna sinne taas lähtee kello viisi aamulla, pois kyllä pääsee junalla. Vai miten päin se nyt oli? Kertonee kyllä myös jotain yksityisautoilun suosiosta Puolassa...
Meillä oli kiikarissa auto, sukulaisen työkaverin tutun tutun kautta. Yritimme koordinoida sekä ajokortin noutoa että autokauppaa samaan muutaman päivän haarukkaan. Ongelmana vain oli se, että auto oli Ranskassa ja sen haltija kiireinen virkansa puolesta. Sitten auto oli kuulopuheiden mukaan jo Puolassa, mutta haltija lenteli jossain. Sitten haltija saapui Kielceen, mutta auto oli lähtenyt isänsä mukana johonkin, mutta ilmestyisi sitten taas Kielceen nähtäväksemme torstaina 200 prosentin varmuudella. Siinä vaiheessa kiitimme kauniisti ja lähdimme kiertämään automyymälöitä.
On olemassa rakkautta ensi silmäyksellä, autokaupoissakin. Siinä se oli, meidän Alphonse! Kävimme toki muuallakin, mutta juuri Alphonsen kohdalla kohtasivat niin estetiikka, auton kunto ja kilometrit kuin hintakin. Palaisimme asiaan seuraavana aamuna ja illalla pohdimme asiaa vodkalasin äärellä. Illan aikana sain sanavarastooni uuden sanan huncwot, jonka merkitys oli lähes tarkalleen kuin kemijärveläiseltä isoäidiltäni oppima sana hunsvotti. Kiinnostuneet voivat googlata hunsvotti + etymologia. Puolalaiset ovat tainneet saada sanan saksasta, peräpohjolaiset taas ruotsista.
Seuraavana päivänä sovimme kaupan, joka toteutui vasta seuraavan päivän iltapäivällä. Lippusia ja lappusia niin autokaupassa kuin pankissakin eli taas työllistettiin puolalaisia. Auton rekisteröinti lopullisesti omiin nimiin veisi sekin tietenkin aikaa, joten jouduimme lykkäämään sitä kesäloman jälkeiseen tilaan.
Puolalaista liikennekulttuuria kammoksutaan muualla Euroopassa. Onnettomuustilastot puhuvat kammon puolesta ja suomalaiseen säntillisyyteen tottuneelle matka Kielcestä Varsovaan oli melkoisen stressaava. Moottoritiellä kaikki oli hyvin. Ajoimme nopeusrajoituksen mukaan siinä missä muut suhahtelivat ohi nasta laudassa eli usein yli 150 km/h. Tavallisten teiden taajamien kohdilla (nopeusrajoitus 50 km/h) lainkuuliaisuutemme tuntui vain ärsyttävän kanssa-autoilijoita. Uusi auto ja tuore kortti saivat meidät tietenkin varovaisiksi. Tuntui siltä, että nopeusrajoituksella viitattiin ei suinkaan korkeimpaan sallittuun nopeuteen ko. tieosuudella vaan alimpaan sallittuun nopeuteen: sitä hitaammin ei ollut soveliasta ajaa. Tien pientareet ovat leveitä, eikä ohitettaessa vastaantulijoista tarvitse niin kovasti välittää... No, tienpientareilla oli tietenkin paikka paikoin niin jalankulkijoita, polkupyöräilijöitä, mansikanmyyjiä ja näkyi seassa kottikärryillä sammunutta juoppoa kuskaava toinen juoppokin. Taajamia oli tiuhaan, valitettavasti.
P.S. Miksi Alphonse? Koska auto on ranskalainen (Renault) ja koska se on tämän perheen ensimmäinen (A) ja koska... niin, miksi? Merkityksen toki tiedämme puolassa, mutta syytä siihen emme. Kuka keksii?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti