Kun hengitysilma maistuu

Matka tulevaisuuteen ei ole pitkä. Tulevaisuus on ihan kulman takana. Ei tarvitse montaa askelta ottaa ja kulma tulee, näyttää totuuden ja vie mennessään. Sinä vikiset — ja yskit.

Edestakainen halpalento Helsingistä tulevaisuuteen maksaa noin huntin. Laskeudut Johannes Paavali kakkosen (!) lentokentälle ja hyppäät bussiin joka vie keskustaan. Bussi tulee tupaten täyteen jo lentokentällä. Suurin osa bussin ikkunoista näkyvistä yksityisautoista pitää sisällään keskimäärin 0,125 matkustajaa. Auton kuskeja on yhtä monta kuin autoja.

Bussi pysähtelee asuinalueilla ja katsot kuinka pientalon savupiipusta nousee hiilenmusta savu. Pian maistat sen, eikä maku lähde pois. Se kiusaa kurkkua. Se kiusaa mieltä. Ymmärrät vähitellen, että maistat tulevaisuuden. 

Tietenkin kaupunki on mitä kaunein. Paras se on juuri talvella, hämyssä, vähän turisteja, saitsarikuskit ovat joutilaita, kaduilla ja toreilla on tilaa. Kesä on yhtä helvettiä.

Mustan mafian hameenhelmat viuhuvat edes takaisin Plantyn käytävillä. Kahviloissa ja ravintoloissa lämpölamput tuovat lämmön. Ulkona harmaus ja hyinen kosteus. Kaikki se huuhtoutuu hyvien ruokien ja juomien kanssa jonnekin, minne ei aurinko paista. Puulattiat narisevat askelten alla. Lumi on harmaata ulkona, kuten se on missä vain elävässä kaupungissa niillä leveysasteilla, joilla vielä lunta on.

Kun supersuositun kasvisravintolan ruoat ja jälkiruoat on syöty ja kielellä on vielä viimeisen viinilasillisen maku, on aika astua kadulle ja aloittaa paluumatka kohti majaa. Vastaan kävelee ja pyöräilee krakovalaisia kasvoillaan hengityssuomaimet. Näinkö niitä näin paljon neljä vuotta sitten tai yleensäkään? Sitten maistat sen taas, juuri tänä kauniina iltana entistäkin voimakkaammin. Sen on kielellä, kitalaessa ja kurkussa.

Aamiaisen jälkeen näit pikkukoululaisia matkalla kohti historiallista Krakovaa. Jokainen heistä polttaa kolme savuketta päivässä vain koska elävät. Samalla ihmettelet aukion uljaita rakennuksia, jotka ovat kuin tervalla tuhrittuja. Nuo lapset hengittävät samaa aamusta iltaan ja illasta aamuun koko elämänsä ajan, elleivät sitten päätä lähteä muualle. Mutta lähtisivätkö he ikivanhasta eurooppalaisesta kotikaupungistaan muualle paetakseen ilmaa, jota heidän on hengitettävä pelkästään elääkseen — ja joka vie heiltä ennenaikaisesti hengen — vai jonkun muun, vähäpätöisemmän syyn vuoksi?

Ilman ei pitäisi maistua. Ei miltään. Sen pitäisi olla vailla makua. Sen pitäisi olla raikasta, koska parempaa sanaa puhtaudelle ei voi olla. Mutta jos haluat kokea sen, haistaa ja maistaa sen, kuten sen ei pitäisi olla... huntilla lennät pitkälle. Tai pelottavan lähelle. Niin ajassa kuin paikassa. Tervetuloa. Tervemenoa.

Tuloa.

Menoa. 

Pysähdy ja hengitä. Nauti raikkaudesta, koska parempaa sanaa ei ole. 

Słomnikin temppeli

Krakovasta 24 kilometriä pohjoiseen ja samalla kohti Kochanien ensimmäistä kotikaupunkia Kielceä sijaitsee pikkukaupunki kukkulan laella. Sen ohittaakseen joutuu ajamaan sen läpi, kuten niin usein Puolassa. Useat puolalaiset pikkukaupungit ovat näennäisen idyllisiä.

Olemme ajaneet ko. pikkukaupungin läpi kaksitoista kertaa. Ensimmäisen kerran, kun lähdimme Varsovasta käsin katsastamaan Krakovan asuntotarjontaa ja viimeisen kerran - ainakin tällä erää - kun muuttokolonna suuntasi kohti Pyynikinharjua (puolaksi oz Pyynikki).

Olin kiinnittänyt erääseen rakennukseen huomiota jo ensimmäisellä kerralla, kun ajoimme kaupungin läpi. Kaupungin nimeä en tiennyt, enkä selvittänyt sitä kuin vasta viimeisellä kerralla. Kohdassa, josta mäki lähtee nousemaan kohti kaupungin keskustaa on kaksi kerrosta jotain, joka oli joko betonia tai sitten rapattua tiiltä. Yläkerran ikkunat ovat rikki, alakerran ikkunat on muurattu umpeen, ovena harmaaksi maalattu teräsovi. Tyhjä, hylätty, huonossa kunnossa oleva rakennus, joka todennäköisesti vain odotti purkua.

Huomasin siis rakennuksen ensimmäisellä, mutta aluksi unohdin aina sen olemassaolon, kunnes olimme ajaneet sen ohi muutamia kertoja. Vähitellen osasin jo odottaa sitä. 

Tänään pysähdyin Tampereen Lapintielle. Katselin katua, joka nousi kulmikkaana ylös. Sen varrella olevissa rakennuksissa ei ole mitään ihmeellistä, en tiedä vieläkään, mikä minut pysäytti - ehkä kulmien rytmi tai sitten vain taivas kadun päässä - mutta pysähdyin. Ehkä se vielä joskus selviää.

Ajoimme siis tuon puolalaisen pikkukaupungin läpi viimeistä kertaa ja rakennus oli vielä pystyssä. Ehkä purkuun tarvittavia rahoja ei vielä olisi - ehkä niitä ei koskaan tulisi, ajattelin. Ehkä seuraavalla kerralla, jos ja kun matkaamme kaupungin läpi, rakennus on purettu. Tai sitten ei.

Tänään siivosin puhelimestani muistiinpanot. Yksi muistiinpanoista oli lyhyesti ja ytimekkäästi synagoga w Słomnikach l. synagoga Słomnikissa. Olin viimeisellä ohiajomatkallamme kommentoinut jostain syystä Kochanielle, että ajoimme taas sen synagogan ohi. En tiedä, miksi kutsuin rakennusta synagogaksi, mutta kirjasin sen muistiinpanoihin ja matka kohti Pyynikkiä jatkui.

Tänään kirjoitin sitten kaksi sanaa googlen kuvahakuun: synagoga ja slomniki. Siinä se sitten oli: kaksi kerrosta jotain, joka oli joko betonia tai sitten rapattua tiiltä, yläkerran ikkunat rikki, alakerran ikkunat muurattu umpeen, ovena harmaaksi maalattu teräsovi. Tyhjä. Hylätty. Raunio.

Google tiesi kertoa myös seuraavaa:

Słomnikin synagoga sijaitsee Krakovan valtatien numerossa 26. Synagoga rakennettiin joko 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa. Synagogassa toimi myös paikallinen juutalainen yhteisö, cheder-koulu pojille ja koulu tytöille sekä kellarissa mikvah. Toisen maailmansodan aikana natsit tuhosivat täydellisesti synagogan sisätilat. Sodan jälkeen synagoga toimi elokuvateatterina, sekä sen jälkeen varastotilana ja työverstaana. Nyt rakennus on hylätty ja rappioituu hitaasti.

Vuonna 1990 Słomnikin juutalaisten yhdistys Israelissa kiinnitti synagogan seinään kaksi muistolaattaa. Vasen laatta on puolaksi ja oikea hepreaksi. Molempaa laattaa koristaa Daavidin tähti.

Synagogan omistaa nykyään juutalaisten yhteisö Krakovassa, joka sai sen haltuunsa vuoden 1997 lain perusteella. Laki palautti juutalaisille heille aikaisemmin kuulunutta omaisuutta. 

Słomnikissa on myös vanha juutalainen hautausmaa. Alkuperäisiä hautakiviä ei enää ole - sekä natsi- että kommunistihallinto tekivät aikoinaan osansa - mutta alue on sittemmin aidattu. Aitauksen sisälle on pystytetty neljä kivipaasia, joihin on kirjattu niiden 230 juutalaisperheen nimet, jotka asuivat kaupungissa ennen sotaa. Heidät eli 2000 naista, lasta ja miestä tapettiin joko kaupungissa itsessään tai Bełżecin tuhoamisleirillä. 

Päivityksiä, päivittelyä ja muuta päbää...

Edellinen postaus helmikuulta... pahoitteluni. Hyvää Boże Ciało -päivää l. jumalan ruumiin päivää (Festum Sanctissimi Corporis Christi) vaan itse kullekin Puolan Krakovasta.

Kevät tuli keikkuen täälläkin: paistetta ja aurinkoa, mutta myös sadetta siinä mittakaavassa, että Veiksel tulvi yli äyräidensä. Kevään ilonpilkahduksia henkilökohtaisessa elämässä tietenkin kolmivuotinen asumisoikeus Kirjailijaliiton kirjailijakodissa Tampereen Pyynikillä. Suomi kutsuu elokuusta lähtien! Paluu omaan kieleen - siihen ainoaan kotiin siis tiedossa.

Laajemmassa mittakaavassa ilahdutti Euroviisujen tämän vuoden voittaja. Eikö kukaan Conchitaa rienaavista tahoista ymmärtänyt, että tässä meillä saattaa olla Vapahtaja? Ulkoasu, ulkonäkö, halveksittu asema, voittoisan laulun lyriikka... kaikki täsmää. Jos odottaisin Jeesuksen toista tulemista, kääntäisin etsivän ja toiveikkaan katseeni kauas fundamentalistien oikeaoppisista piireistä. Fariseukset.

Ammatillisella puolella vielä pieni, mutta ainakin itselleni niin kovin tärkeä sivuhyppy elokuvakäsikirjoittamisen maailmaan. SES kaikessa viisaudessaan päätti tukea elokuvakäsikirjoittamistani kesän ajan myöntämällä rahoituksen kolmen kuukauden kirjoitustyöhön.

Terästehtaan duunari Kalle Kallio matkustaa itsemurhan tehneen poikaystävänsä Antti Träskin haamun kanssa linja-autolla läpi Suomen eräänä elokuisena täydenkuun yönä lopullisena päämääränään Helsingin Kallio...

Kolmannen romaanin käsikirjoitus jäi siis kesän ajaksi lepäämään, mutta on jo nyt jännittävää huomata, kuinka elokuvakäsikirjoitukseen keskittyminen vaikuttaa jo nyt jollain alitajunnan tasolla romaanikäsikirjoituksen prosessiin, joka jatkuu siis Pyynikin maisemissa elokuusta lähtien. Osa vaikutuksesta johtuu tietenkin siitä yksinkertaisesta syystä, että romaanikäsikirjoitus on nyt levossa - lepuuttaminen tekee käsikirjoituksille aina hyvää - mutta osa tavasta jolla elokuvan vaatima pelkistetty formaatti pakottaa lähestymään aihetta, teemaa, henkilöhahmoja, motiiveja, konfliktia... Olen pohtinyt myös sitä, voisiko yrittää kirjoittaa elokuvaa ja romaania, jotka molemmat pohjautuisivat samaan tarinaan, kuitenkin vuoron perään, yksi kuukausi elokuvaa ja toinen romaania ja sitten paluu elokuvan pariin jne, jolloin se minkä elokuvakäsikirjoitus paljastaisi kokonaisuudesta siirtyisi romaaniin ja päin vastoin. Ehkä olen hullu, mutta tiedän myös, mitä on olla virkamies.

Ehkä tästä henkilökohtaisenomaisesta blogauksesta on hyvä jatkaa uudella tavalla? Katsotaan, mitään pakkoa ei tässä maailmassa ole. Paitsi kirjoittaa ja kuolla. Tässä sitaatti Emma Juslinin kirjoituksesta uusimmassa Kirjailija-lehdessä (käännös ruotsista Asko Sahlbergin):

Kirjailijan ammatille on sitä paitsi usein ominaista myös itse valittu yksinäisyys, mikä sotii virtuaalisen todellisuuden jatkuvan vuorovaikutuksen ja läsnäolon vaatimuksia vastaan.

No, totta hemmetissä se sotii. Eikö kirjailijan tehtävänä ole ylipäätään sotia kaikenlaisia vaatimuksia vastaan?

Walentynki

Ystävänpäivää Krakovasta!

Päivän kunniaksi haastattelen Kochanieta aiheesta x.

Mitä mieltä olit aikoinaan Puolan liittymispyrkimyksistä EU:hun?

Olin sitä vastaan.

Miksi?

Kun olin kuusitoista, olin päättänyt muuttaa vapaaseen maailmaan, pois Puolasta. Halusin Lontooseen.

Mitä tapahtui?

Silloin kun Puola päätti hakea EU-jäsenyyttä, ajatus siitä, että homofobinen ja äärikatolinen Puola olisi osa Euroopan unionia eli päättämässä myös minun, Lontoossa asuvan ihmisen asioista oli vastenmielinen.

Mitä tarkoitat?

En uskonut, että EU pystyisi opettamaan puolalaisia kunnioittamaan toisia ihmisiä. Se oli harhaa. Puolalaiset eivät kunnoita erilaisuutta, tai ylipäätään toista ihmistä. Puolassa on jotain samaa kuin Saksassa toisen maailmansodan aikana. 

Aikamoinen väite. Voitko tarkentaa?

Jos puolalaisella on ns. normista poikkeava tausta - esimerkiksi juutalainen, vaikka heitä on nykyään todella vähän, kiitos saksalaisten - kuka tahansa voi sanoa heistä, mitä haluaa, myös mediassa. Vähemmistön tuhoaminen ei ole harvinainen vaatimus tällaisissa tapauksissa. Tällainen puhe antaa toivoa niille ihmisille, jotka joutuvat miettimään joka ikinen päivä sitä, miten he selviytyvät, koska juuri he haluavat löytää syyllisen ahdinkoon. Tietämättömyys antaa tietä minkälaisille selityksille tahansa. Köyhiä käytetään hyväksi.

Keitä ovat nämä vähemmistöt, joihin viittaat?

Homot, lesbot, feministit - kaikki, jotka eivät pukeudu harmaaseen. Pitkähiuksiset miehet, "luonnottoman värisiksi" värjätyt naiset. Mikä tahansa tekosyy kelpaa, mikä vain poikkeaa harmaasta massata.

Entä juutalaiset?

Mitä niistä? Juutalaisia ei enää ole. Juutalaiset ovat abstraktio, ei juutalaisia näy kadulla, ei heitä ole. Juutalaiset voivat olla mitä tahansa, sillä ei ole väliä, mutta heitä voi käyttää minkälaiseen poliittiseen agendaan tahansa: koko maailma on juutalaisten käsissä. Juutalainen on haukkumasana.

Käyteäänkö homoa haukkumasanana Puolassa?

Joo.

Kumpi on pahempi? Juutalainen vai homo?

Ne ovat vähän erilaisia.

Miten?

Homo on niinkuin pervo ja juutalainen on... saita. En tiedä, juutalaisuuteen liittyy se, että juutalaiset olivat uhreja, mutta toisaalta juutalaiset olivat todella salakavalia ja jollain tavalla ansainneet sen, mikä heille tapahtui.

Ajattelavatko puolalaiset näin?

Kyllä, mutta miksi, se on minulle itselleni mysteeri.

Entä homo sitten, mitä puolalaiset ajattelevat homoista?

Homot on vähän niinkuin Länsi-Euroopan juttu. Aikaisemmin asiasta ei puhuttu Puolassa. Aikaisemmin siitä ei puhuttu Suomessakaan samassa mittakaavassa. Mutta eikö Suomessakin homot vie kaiken media-ajan tärkeimmiltä aiheilta kuten työttömyys ja talous? 

Eli argumentit ovat samat Puolassa ja Suomessa?

Vihapuhe on samaa molemmissa maissa. Ne jotka elävät siitä, perustavat vihansa samoille periaatteille. 

Kiitos. Ja hyvää ystävänpäivää, Kochanie!

Wszystko zostało powiedziane, baw się dobrze, gdziekolwiek jesteś, z kimkolwiek jesteś. Walentynki, Walenty, Walenta. Wal to.

Alan laatimaan romaania

Olen hämmentynyt. Eikö romaaneja enää kirjoitetakaan vaan niitä laaditaan? Kielitoimiston sanakirjan mukaan kirjeitä, pöytäkirjoja ja toimintakertomuksia laaditaan, sopimuksia, tutkielmia ja lakeja laaditaan, myös luettelot, ehdotukset ja suunnitelmat laaditaan, saman kohtalon kokevat niin sävellykset ja rakennuspiirrustukset kuin sanaristikot ja anomuksetkin... Entä armonanomukset?

Tämän päivän Hesarissa Hannu Raittila - oman ilmoituksensa mukaan - laatii romaaneja. Raittila ilmoittaa monimielisesti, että vain romaanien laatimisella voi edes kuvitella elävänsä. Sanan laatia käyttö tässä tapauksessa voidaan varmasti kirjata kirjailijan tyylin piikkiin. Mutta sitten Juhani Karilan laatimassa käännösartikkelissa Philip Rothista romaaneja laaditaan jälleen. Onko niin, että siinä missä alkaa tekemään ei kuulu lehden käytäntöön ainakaan lähivuosina, romaanin laatiminen kuuluu.

Laatiminen-verbi tarkoittaa samaisen Kielitoimiston sanakirjan mukaan myös seuraavia asioita: tehdä, valmistaa vars. kirjallisesti: sepittää, kirjoittaa, luonnostella ja suunnitella. Ehkä Hesarin linjanveto onkin kuin onkin romaanikirjoittamisen kovinta ydintä! Ehkäpä myös siinä mielessä, että romaanit ovat anomuksia, joilla havitellaan mainetta ja mammonaa...

Mutta miksi ilmaisu laatiminen kuitenkin vie ajatukset lähemmäs edellämainittuja esimerkkejä toimintakertomuksista ja luetteloista kuin raakaan taiteelliseen työhön? Eikö jotain, jonka muoto on valmiiksi annettu, laadita? Ehkä muoto - tai eri muodoilla leikittely - onkin tärkeämpää kuin sisältö.

Ehkä googlaten laadittu on puoliksi tehty. Sieltähän ne löytyy, romaanien aiheetkin. Tai sitten ei.

Tässä eräänä päivänä seurasin, kuinka nuorimies pyyhki takkinsa hihalla kahvilan likaista ikkunaa. Hämärään kahvilaan oli vaikea nähdä valoa tulvivalta kadulta. Kun ikkunaan oli ilmestynyt ainakin näennäisesti muuta ikkunaa puhtaampi kohta, varjosti nuorimies silmänsä, nojasi sitten ikkunaan koko painollaan ja suuteli sitä intohimoisesti ja pitkään. Nuorimies ynähteli mielihyvästä. Suudeltuaan tarpeeksi nuorimies hymyili leveästi. Ehkä ikkunasta heijastuvalle keväiselle peilikuvalleen. Ehkä hämärässä kahvilassa istuvalle intohimojensa kohteelle.

Kirjoittaminen ei ole laatimista, vaan puhdistautumista, detoksikaatiota. Kirjallisuus on kirjoittajalleen väylä tai väline, joka vie vanhasta ja totutusta, pyyhkii ne pois, vaimentaa turhan hälyn, jotta kirjoittaja näkisi paremmin intohimonsa todellisen kohteen tai hämärän kahvilan tämän ympärillä. Kirjallisuuden pitäisi tehdä sama myös lukijalle, avata tälle uusia näkymiä ja tunnistamattomia maisemia, pestä ajattelun ikkunoita ja avata ovi hämärään kahvilaan. Kutsua tutkimusmatkalle. Kirjallisuuden ei pitäisi tyytyä tukemaan vanhaa, vaan sen on rakennettava aina uutta, joskus sen on tehtävä niin maan alla tai tähtien takana, ei voi mitään. Kieli on tärkeä osa tätä työtä, kielelliset kikkailut saattavat uudistaa kieltä, tai ainakin niin joskus väitetään, mutta maailman avartamiseen eivät pelkät jipot riitä.

Kuinka päästä eroon tutusta ja turvalliseksi koetusta? Yritetään:

Hgruh hantziet aq murtzier moth narendgruh.

Näin voisi alkaa uusi romaanini, mutta valitettavasti kielellä, jota ei käsittääkseni kukaan - en minä ainakaan - ymmärrä. Siinä näyttäisi olevan ainakin yksi verbi, todennäköisesti jokunen prepositio - tai postpositio - ja varmasti myös pari substantiivia. Jos joku ymmärsi sen, niin kääntäköön sen suomeksi kommentteihin. Kiitos.

Tuossa raja totutusta ja turvallisesta ylittyi niin roimasti, ettei kirjailija itsekään ymmärrä, mitä kirjoitti. Mutta se olkoon ainoa raja.

Obwarzanki z makiem

Obwarzanek krakowski on sanalla sanoen Krakovan rinkeli, joita myydään kesät talvet kadunkulmauksilla hiukopalaksi nälkäisille. Oiva mutusteltava, joista oma suosikkini on unikonsiemenillä varioitu versio.

Vanhan kaupungin ydintä kiertää Planty, nelisen kilometrin pituinen lähes täydellisen kehän muodostava puisto, jonka paikalla sijaitsi ennen kaupunkia suojannut vallihauta ja/tai kaupunginmuuri. Aina sopivin väliajoin sekä Plantyllä että koko ydinkeskustaa kiertävällä katujen jatkumolla - jonka olemme nimenneet Pikku-Rinkeliksi - on pikku kojuja, joista ko. rinkeleitä myydään. Hinnat vaihtelevat 31 eurosentistä kiskurimaiseen 38 senttiin! Ensimmäinen maininta obwarzanek-rinkeleistä löytyy vuodelta 1394. Perinteet ovat kunniassa siis myös mutusteltavien suhteen.

Toinen historian havinaa ja ruokaa yhdistävä keskittymä löytyy Stary Kleparz -torilta, aivan goottityyliin rakennetun Barbakanin lähistöllä. Kyselin sanan etymologiaa, mutta se ei ollut tiedossa. Päättelimme, että sanalla kleparz voisi olla sama kantasana tms. kuin sanalla sklep l. kauppa. Liittyyköhän ko. kantasana jotenkin myös kleptomaniaan? Sanalla stary viitataan vanhaan. Torikauppaa onkin käyty paikalla viimeiset 800 vuotta. Kausituotteista viime visiitillä lähti mukaan kurpitsaa ja saksanpähkinöitä keittoon sekä tomaatteja, joita kutsuttiin nimellä pomidory czekoladowe l. suklaatomaateiksi. Ostokokeilu tuotti iloisen yllätyksen: tummanruskeat, aivan kuin pakkasen mustentamat tomaatit olivat oikein maukkaita sellaisenaan!

Planty-puisto on hämmentävä. Toisaalta se rajaa vanhankaupungin ytimen omaksi kokonaisuudekseen, josta ei pääse pois (lue: eksymään) törmäämättä ensin Plantyn vihreään puskurivyöhykkeeseen sen ympärillä. Mutta puiston rinkelimäisessä muodossa on jotain, joka saa nopeasti menettämään suuntavaistonsa. Rinkelin pyöreä muoto tulee kuitenkin vaivihkaa, puisto kaartuilee melko maltillisesti ytimen ympäri. Vain sen eteläpäässä, Wawelin linnan kohdalla puistosta joutuu poistumaan, mikäli haluaa jatkaa sen toista laitaa pohjoiseen. Kun Plantyltä suuntaa ytimeen tulee vääjäämättä keskusaukiolle l. Rynekille. Kaikki tiet johtavat.

Stare Miasto w Krakowie on kuitenkin elävä kaupunginosa, Puolan toiseksi suurimman kaupungin oikea keskusta. Se ulottuu hieman yli varsinaisen ytimensä, tarjoaa naapuruston rauhaa, kuten meidän aukiollamme ja tietenkin myös sitä turistivirtojen kuhinaa lähes vuodenajasta riippumatta. Kirjakauppojen ja kahvila-baarien määrä on sekin hämmentävä. Onneksi puolan kielen taitoni ei ole niin hyvä, että joutuisin kirjakauppoja koluamaan urakalla. Eräässä ikkunassa vilahti Czesław Miłoszin signeeraamia teoksia... Nobelistit Miłosz ja Szymborska asuttivat muuten Krakovaa samaan aikaan.

Jos on iskenyt rahapula, mutta jano ja nälkä on suuri, niin nyt voin tämän illan kokemuksen perusteella suositella Smakołykia Straszewskiegolla eli juuri ko. Pikku-Rinkelillä, sen länsilaidalla, vastapäätä Jagellonican yliopiston Collegio Nowumia. Suuri annos paneerattua kalaa, tattarisuurimoita, punajuurilautanen (tai kaksi jotain muuta valinnaista lisuketta) ja iso olut 4,76 euroa. Nälkä lähti ja hyvin maistui. Kochanie valitti antia liian PRL-mäiseksi, mutta minä näin sen lähinnä puolalaisena kotiruokana.

Taidan käydä huomenna nauttimassa siellä lounaan läppärini kanssa.

Pakastevihanneksia, curryjauhetta ja risellaa

Kävely jokirantaa pitkin Kazimierzin kulmille oli antoisa: kaunis taivas, sillat niiden alla ja yllä lentokoneiden juovat.

Kazimierzin ulica Józefalta löytyi todellinen yllätys, tuoksuva helmi... Perfumeria Lulua! Mainosplakaatit ulkona lupailivat Comme des Garçonsin tuoksuja, joten sisään. Lupaus täyttyi moninkertaisesti, keskustelu parfumerian henkilökunnan kanssa oli antoisa ja CdG:n sellaisia - uusia - tuoksuja, joista en edes tiennyt mitään oli hyllyt täynnä, mukana myös klassikoita ja varmasti tulevia klassikoita, kuten uusi CdG:n ja Monoclen yhteisproduktio Scent Three: Sugi. Selkeästi puutuoksu - sypressiä (sugi!) ja seetriä, mäntyäkin - mutta teränä mukana pippurin ja iiriksen nuotteja. Keveydestään ja hienostuneisuudestaan huolimatta tuoksun löytää vieläkin kun nuuhkaisee, suihkunkin jälkeen. Iiris on ilmeisesti tulevan sesongin ykkönen tuoksuissa: sitä löytyi muistakin ihastuttavista tuttavuuksista.

Mielenkiintoista on se, että Varsovasta oli hyvin vaikea ylipäätään löytää CdG:n tuoksuja. Jokainen parfymeria oli ketju-Sephoraa, joten anti oli sen mukaista eli geneeristä, hyvin geneeristä - ja turvallista. Kulttuurin yksi merkki tämäkin. Pisteet siitä taas jälleen Krakovalle.

Kazimierz oli hyvinkin hiljainen, johtui varmaankin ajankohdasta, joka oli sunnuntain alkuilta. Hyvin, hyvin viehättäviä katuja ja rakennuksia, baareja ja ravintoloita, joista muutaman ohi oli todella vaikea kävellä, mutta meillä oli suunnitelma käydä katsastamassa toinen intialainen ravintola. Indus Tandoor stare miastossa oli oiva, mutta entäpä jos Kazimierzistä löytyisi vielä jotain parempaa? Joten astelimme torin laidalla olevaan Bombaj Tandooriin.

Samosat kertovat paljon, joskus kaiken intialaisen ravintolan tasosta, joten tilasimme tietenkin kasvis-samosat. Jo ulkonäkö epäilytti, taikina oli liian vaaleaa, kummalliseen ylikorkeaan tötteröön muotoiltu nyytti, vieressä dippi. Lisäksi jonkinlaisista sitrushedelmistä valmistettu chutney. Ensimmäinen puraisu ja mielikuva johti... MacDonaldsiin. Jos mäkkäri tarjoilisi samosia, ne maistuisivat tältä. Kokemuksen kruunasi dippikastike, jonka resepti oli varmasti varastettu Hesburgerista.

Pääruoaksi tilasimme Kochanielle jotain, jonka nimi, ainesosat ja kaikki muu on jo jäänyt unholaan. Itse tilasin riisiruokien ystävänä kasvis-birjanin.

Hyvin, hyvin harvoin palautan ruokaa keittiöön. Nyt sen tein. Miten tämän sanoisi, että myös blogini arvoisa lukija saisi jonkinlaista osviittaa tämän illan turhauttavasta kokemuksesta? Yritetään.

Pakastimessa on pussi pakastevihanneksia: aaltomaiseksi leikattuja porkkanansiivuja, vihreitä papuja ja maissia (!). Kaapista löytyy risellaa tms. ja chiliä sekä curry-mausteseos. Näillä aineksilla saa varmasti oivan opiskelija-aterian iltamyöhään soluasunnon keittiössä, mutta sellaista moskaa en tarjoaisi kenellekään, en ainakaan ravintolaruokana. Näin ilmoitin myös tarjoilijalle, joka kiikutti annoksen takaisin keittiöön, ei pahoitellut ollenkaan, mutta ei yrittänyt laskuttaakaan siitä. Kochanien ruoasta puuttui yksinkertaisesti maku. Mitään ei jäänyt mielelle eikä kielelle, paitsi tulisuus chilistä. Riisi oli todellakin halvinta mahdollista, kaukana basmatista. Annos näytti surulliselta mössöltä sekin, mutta kun miehellä on nälkä niin miehellä on nälkä.

Tuon surullisen kokemuksen jälkeen käväisimme vielä Trzy Papryczkissä, jossa sain oivan trofie-pastan lohen ja broccolin kera. Kochanie söi valkosipulikeiton, oikein oivaa sekin. Lisäksi pari lasia viiniä, niin ilta oli pelastettu.

Tähtiä Bombaj Tandoori sai vain kodikkaasta sisustuksesta ***, mutta pelkkä sisustaminen ei riitä ravintolatoiminnan perustaksi.

Kalaa, kasviksia ja kahvia Krakovassa

Tässä ensimmäinen Kalaa, kasviksia ja kahvia Krakovassa -blogaus. Tulevat ravintola/kahvila-arviot löytyvät saman KKKK tunnisteen alta. Kerään tunnisteen alle pinnallisia ja syvällisiä ravintola-arvioita ei-lihansyöjän näkökulmasta. Tervetuloa siis ruokamatkalle Krakowaan!

Trzy Papryczki on pienehkö puu-uunipizzeria Stare Miaston sivukadulla. Olemme käyneet siellä kaksi kertaa, eivätkä puu-uunissa paistetut pizzan pettäneet kummallakaan kerralla. Pizza Bianca Verde (neljä juustoa, pinaattia ja saksanpähkinöitä, eurohinta 6,40 / iso) oli oiva aloitus Krakovan ruokamaailmaan. Suolainen ja hieman makea, ohutkuorinen ja rapea.

Paitsi nyt taisin puhua palturia, sillä kävimme sitä vastapäätä sijaitsevassa Taco Mexicanossa hädissämme ja nälissämme silloin kun etsimme asuntoa Krakovasta. Siellä voisi kuvitella halpalentobrittien mäiskivän mehikanoa krapulaansa... samanlaista mättöä löytyi eräästä Tampereen Hämeenkadun tacolasta. Ei hyvä.

Trzy Papryczkille tähtiä seuraavasti: Pizza Bianca Verde****, palvelu***, miljöö***.

Taco Mexicano: lounas-burrito*, palvelu*, miljöö**.

Pod Wawelem perjantai-iltana oli täynnä ja meluisa. Litran tuoppeja ja sianpotkia. Kunnon ketjuravintolameininki (saman ketjun ravintolaa löytyy myös Varsovan Plac Konstytucjilta: U Szwejka) elävällä musiikilla ryyditettynä. Olimme käyneet siellä vahingossa päivämatkalla Varsovasta, väsyneinä ja ankeina. Silloinen kalalautanen jäi positiivisella tavalla mieleen - ja sama positiivinen kokemus oli haussa tälläkin kertaan Kochanien ensimmäisen työviikon päätteeksi. Lisäksi perjantaisin on tarjolla myös ostereita. Ostereita ei ollut, sinisimpukat olivat ok, sianpotkan rasvainen ja etova katku kantautui viereisestä pöydästä voimallisesti, śliwowicaa oli kahta vahvuutta (40% ja 72%) ja ainakin tuo nynnyplaatu oli hyvää, mutta kalalautanen kahdelle oli kylmä, vetinen ja mauton. Kalaa pahimmillaan. Tarjoilijatarharjoittelijatar sai pisteet antaumuksellisesta vaikkakin mokailevasta työstään, eli oppia ikä kaikki. Linnan (Wawel) ympäristössä on useampikin Pod Wawelem -niminen ravintola, joista ainakin tätä voi välttää, ellei ole vannoutunut lihansyöjä. Paikan toisaalta meluisa miljöö - jonka sisustuksessa oli puolensa - ja edullinen olut sai toivomaan, että söisi vielä lihaa. Lihaa pöytään, olut virtaamaan ja möykkä päälle!

Pod Wawelem: kalalautanen kahdelle* (yöks!), palvelu****, miljöö*/*****.

Vielä jäi tarkemmin arvioimatta italialainen Mamma Mia*** Karmelickalla, taiteilijakahvila Bunkier Cafe Plantyllä***, Stare Miaston Indus Tandoor**** sekä eilisillan kasvis/vegaani Momo****, mutta näihin myöhemmin. Nyt sunnuntaihortoilemaan Kazimierzin kujille!

Smacznego!

Hiilikellari

Varsovan harmaa sade jää taakse ja saavumme Krakovaan. Aurinkoinen, lämmin kaupunki ottaa meidät sydämellisesti vastaan piittaamatta navigaattorin harhaisista yrityksistä ajaa meidät yksisuuntaisille kaduille vastavirtaan tai Veikseliin. Porraskäytävässä roikkuu talvehtivia kasveja parin kerroksen pituudelta. Olimme kutsuneet 3,5 kerroksemme siltoja jo aiemmin riippuviksi puutarhoiksi: nyt ne olivat siirtyneet sisätiloihin. Asuntoon kuljetaan kummallisen sisäpihan kautta, joka nousee kerroksiin noiden rapistuvien sillantapaisten yli. Se pitää nähdä, jotta sen ymmärtäisi. Sulkekaa ovi hiljaa perässänne.

Tarkastamme piwnican l. kellarin, jota parhaillaan siivotaan. Kellarin avaimella voisi murhata pienen eläimen. Ehkä emme kanna sitä mukanamme. Kellarissa lapioi hyvinsyönyt puolalainen kivihiiltä ämpäreihin. Hän siivoaa kellaria. Musta pöly leijuu kaikkialla ja löytää tiensä raatajan hikiselle otsalle. "Sitä ei ole siivottu sitten toisen maailmansodan", meille ilmoitetaan virnuillen. Näen jo vieraat istumassa jonkinlaisen pöydäntapaisen ääressä kynttilävalon piirissä juomassa hiilikellarissamme śliwowicaa, jota saa myös kosherina. Kellarin puolalainen muoto kuuluu piwnice, jonka etymologia viitannee olueeseen l. piwo.

Aukion urheilukentällä pelataan jalkapalloa. Talon julkisivu on rapissut alas aikoja sitten. Jäänteitä siitä on vain ylimmän kerroksen katonharjan suojissa. Joki on vasemmalla, aidosti vanha kaupunki oikealla. Lounasaika on ohi ja olemme nälissämme. Löydämme oivan pizzerian, jossa puu-uuni. Sulaneen juuston, pinaatin ja saksanpähköiden sekoitus on jumalainen. Sen kruunaa yksi piwo. Pian olemme täällä.

Tästä kaupungista en kirjoittaisi. Ehkä sitten joskus.

Moim zdaniem najlepsze natchnienie jest właśnie w nostalgii. Jak się jest w jakimś mieście, to nam to może trochę przeszkadzać. Najlepiej wyjechać z Krakowa i tęsknić za nim. Tęsknota, że tak powiem, mieści się w wyobraźni.

Uskon, että paras inspiraatio löytyy nostalgiasta. Itse kaupungissa asuminen voi olla jollain tavalla häiritsevää. On parempi lähteä Krakovasta ja sitten ikävöidä sitä. Mielikuvituksessa on tilaa kaipuulle.

- Adam Zagajewski

Kraków! − ja Viinakortti-näytelmä

Varsova on Puolan aivot, Krakova sen sydän.

Syksy vaikuttaa olevan aina muutosten aikaa ja nyt käsillä on kaksi suurehkoa sellaista: Viinakortti-näytelmän ensi-ilta Valtimonteatterissa 19.11. ja muutto Krakovaan 22.11. Ensi-ilta onkin näemmä jo loppuunmyyty, mutta esityksiä on aina joulukuun 7. päivää saakka, joten ripi rapi teatteriin!

Pelkkä ajatus kirjan dramatisoinnista näyttämölle oli kerrassaan kutkuttavan jännittävä, hermostuttavakin. Enkä vielä tekstiä lukuunottamatta tiedä, mikä ensi-illassa odottaa. Olen antanut oman osani dramatisointiin, mutta en ole nähnyt minuuttiakaan sen harjoituksista tms. Facebookittomuuteni on suonut auvoisen uutispimennon tuotannon vaiheista, joten aika neitseellisellä periaatteella mennään. Taidan kuitenkin jännittää, ainakin unissani: lento on myöhässä, kiitoratana moottoritie, liikennemerkit lakoavat kuin vilja, lentohenkilökunta on huonovointista, yksi heistä heittää täyttämänsä oksennuspussin (lentokoneen) ikkunasta sillä seurauksella, että pussin sisältön leviää viuhkana matkustamoon, kapteeni tarjoaa vaihtoehtoista lentoa jonnekin rantalomakohteeseen... Do I need to say more?

Unissahan ei ole kysymys enteistä, vaan stressaavien asioiden purkuprosesseista. Eikö niin?

Kochanien työ vie meidät seuraavaksi Krakovaan. Toivoimme kovasti Helsinkiä, mutta następny przystanek Kraków. Tiesittekö, että hindujen luomisen ja tuhon jumala Shiva heitti yhden seitsemästä kivestään juuri Wawelin linnavuorelle, josta se säteilee henkistä ja hengellistä energiaansa ympäristöön? No, en minäkään tiennyt, mutta nyt tiedän. Wawelin linna on meidän takapihallamme eli czakram wawelski on meidän takapihallamme. Etupihalla on joki. Muut kivet ovat Jerusalemissa, Roomassa, Mekassa, Delfoissa, Delhissä ja Velehradissa.

Mielenkiintoinen kirjallinen ohjelma Widok Krakowa (englanninkielinen tekstitys) löytyy Youtubesta. Tiesittekö, että neljä jossain vaiheessa Krakovassa asunutta tai vaikuttanutta puolalaista kirjailijaa (Sienkiewicz, Reymont, Miłosz, Szymborska) on voittanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon? No, en minäkään tiennyt, mutta nyt tiedän. Siitä varmaan johtunee Krakovan nimeäminen yhdeksi Unescon kirjallisuuden kaupungeista (City of Literature Unesco). Toisaalta II maailmansodan jälkeinen Varsova oli raunioina, joten myös runoilijat ja kirjailijat pakkautuivat Krakovaan, vanhaan pääkaupunkiin.

Sitten lukijakysymys:

Mitä yhteistä on Krakovalla, Turulla ja Kiotolla? Mielessäni on nyt kolme asiaa, mutta kaksikin faktaa riittää... Ensimmäisenä ne tietävä tai arvannut saa kirjalahjana Viinakortti-pokkarin! Vastaukset/arvaukset kommentina, kiitos!