Ihminen on eriskummallinen eläin. Ihmiselle on suotu tieto ja ymmärrys syyn ja seurauksen suhteista, mutta siitä huolimatta ihminen toimii juuri niin, kuin ei pitäisi. Hyvänä esimerkkinä facebook, joka tarjoaa loistavat mahdollisuudet roikkumiseen foorumilla, jonka annin ja seuraukset tietää jo edeltäkäsin. Anti: päivänperhomaisia statuspäivityksiä, kulovalkean tavoin leviäviä linkityksiä, samat samanmielisten aiheet... Seuraukset: ajan ja energian hukkaa sekä hälyä niin, "ettei kuule omia ajatuksiaan", kuten eräs kirjailijaystävä asian ilmaisi.
Hoin itselleni, että naamakirja on oikein käytettynä oiva väline yhteydenpitoon ystävien kanssa. Se mahdollistaa keskitetyn ja tehokkaan yhteydenpidon. Mutta hetkinen? Keskitetty ja tehokas ystävyys? Olin ennen tätä somettamisen kultaista aikakautta kyllä tottunut siihen, että kun ystäviä sitten lopulta tapasi, saimme jutusta kiinni ilman ennakkotietoja ystävän jokaikisestä elämän päivittäiskäänteestä (lue: statuspäivitys). Sitä se ystävyys oli ja siihen haluan palata. Nostalgiaa? Ehkä, mutta eikö ystävyys salli senkin? Haluan istua ystävieni kanssa kasvoikkain ja kysyä ääneen "Mitä sinulle kuuluu?" Haluan viestiä muutenkin kuin sanallisesti ja hymiöitä heitellen.
Näin pitkään facebookin mahdollisuudet yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumina. Hyvänä esimerkkinä Tahdon 2013 -kampanja. Näin pitkään sen käyttökelpoisuuden omien, yksityisten tapahtumien järjestämisessä. Facebookin avulla on järjestetty useampikin "keskitetty ja tehokas" tapaaminen ystävien kanssa Helsingissä piipahtaessani. Mutta sitten tapahtui jotain. Helppoudesta tuli halpuutta ja moni tapahtumakutsu jäi huomiottani ja moni tapahtumakutsu, jonka olin itse lähettänyt jäivät nekin huomiotta. Piti lähettää sähköpostia perään ja muistuttaa tapahtumasta... Eihän tämän näin pitänyt mennä.
Tuntuu myös siltä, että Tahdon 2013 -kampanja on viimeinen Facebookia tehokkaasti hyödyntävä kampanja. Taas tuo sana tehokkuus... Kampanjan tavoite on konkreettinen, kampanjassa pitää toimia - pelkkä tykkäysklikkaus ei riitä - ja kampanja on vain osaksi Facebookissa, suuri osa toiminnasta tapahtuu ihan meidän ihmisten kesken, kasvoikkain, turuilla ja toreilla ja lopulta Arkadianmäellä.
"Ettei kuule omia ajatuksiaan" on vain osatotuus Facebookin ja ajatusten välisestä vuorovaikutussuhteesta. Entä jos ajatukset ja kokemukset hakeutuvat vain sellaisille uomille, jotka on mahdollista julkaista facebookissa joko sanallisessa tai kuvallisessa muodossa? Siinä vaiheessa ainakin ajattelun vapaapudotusta harrastavilla kirjailijoilla (taiteilijoilla, tutkijoilla...) tulisi hälytyskellojen soida. Minulla ne soivat eikä tarvittu kuin muutama klikkaus ja tilin lähtölaskenta alkoi. Järjestelmähän mahdollistaa tilin aktivoimisen sellaisenaan kahden viikon sisällä lopettamisesta, mikäli käyttäjä tulee katumapäälle.
Osa noin 500-600 kaveristani on ottanut pikaisen poistumiseni takavasemmalle merkkinä loukkaantumiestani. Ennen läiskäytettiin hansikas poskelle ilmoittamaan, että kunniaa tms. on loukattu siihen pisteeseen saakka, että vaihtoehtona on enää kaksintaistelu. Nykyään riittää henkilön poistaminen facebook-kavereista. Tuli sähköpostin välityksellä ehkä puoliksi vitsinä heitetty huoli tästäkin. Siitä ei ole siis kysymys, vaan halusta tavata kasvokkain ilman somen suodatettua pinnallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti