La Superba!

Veljeni häät Piemontessa antoivat hyvän syyn ottaa varaslähtö oikeaan kevääseen ja viettää ensin Kochanien kanssa muutama päivä aurinkoisessa Genovassa. Kaupunki oli juuri niin miellyttävä, rento ja hurmaava (lue: ei turisteja) kuin olin muistanut.

È piacevolissima e sentimentalissima la stessa luce veduta nelle città, dov'ella è frastagliata dalle ombre, dove lo scuro contrasta in molti luoghi col chiaro, dove la luce in molte parti degrada appoco appoco, come sui tetti, dove alcuni luoghi riposti nascondono la vista dell'astro luminoso ec. ec. A questo piacere contribuisce la varietà, l'incertezza, il non veder tutto, e il potersi perciò spaziare coll'immaginare, riguardo a ciò che non si vede.

Mitä miellyttävin ja tunteiden täyttämä on sama valo nähtynä kaupungissa, jossa siihen leikkautuu varjoja, jossa tummuus monin paikoin luo vastakohdan kirkkaudelle, jossa valo monessa kohdassa himmenee vähä vähältä, kuten katoilla, jossa tietyt syrjäiset paikat kätkevät katseelta loistavan tähden  jne. Tätä nautintoa lisäävät vaihtelu, epävarmuus, se, ettei näe kaikkea, niin että voi antaa mielikuvituksen temmeltää siellä mitä ei näe.

Näin Giacomo Leopardi 20. syyskuuta, 1821 teoksessaan Zibaldone. Löydetty Italo Calvinon Amerikan luennoista (Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle, Loki-Kirjat 1999). Suomennos Elina Suolahti.

Se mikä ei näy... se mikä ei heti avaudu ja paljasta itseään. Genovan kaupunki sai uuden logon noin vuosi sitten. Sanovat alan ammattilaiset siitä sitten mitä tahansa, minulle tavalliselle Via Garibaldin palatsikatua tallaavalle logo aukesi kuin Ligurian kaunein kukka. Sen ymmärtääkseen on kuitenkin paettava Via Garibaldin vanhan rahan keskusta centro storicon (vicoli tai carrugi) kapeaakin kapeammille kujille ja nostettava katseeensa kohti katonharjoja. Taivaastakin näkyy vain pieni kaistale.

Vicolin kontrastit eivät keväällä tietenkään rajoittuneet vain valoon ja varjoon vaan myös lämpöön ja viileyteen. Kujien kuiluissa ei tuntunut takkikaan riittäävän, mutta sitten taas aukioilla tuli jo kuuma. Olen ollut Genovassa vain keväällä, mutta voi vain kuvitella, kuinka miellyttävältä kujien viileys tuntuu kesäkuumalla. Emäntämme mukaan kaupunkia on siunattu läpi vuoden melko leudolla ja miellyttävällä ilmastolla. Kiitos meren, joka toi Genovalle myös sen vaurauden, palatsit, taideaarteet, kansainvälisyyden, keveyden... Kristoffer Kolumbus oli genovalainen.

Keveys näkyi myös ruoassa: vähemmän lihaa ja paljon, paljon enemmän kalaa ja mereneläviä, kiitos jälleen meren. Maut olivat myös mietoja, jopa indonesialaisessa ravintolassa, jossa olisi toki kaivannut hieman enemmän potkua, mutta toisaalta, kaikki maistui itseltään ja raaka-aineet olivat juuri niin tuoreita ja makoisia kuin vain voi kuvitella! Maailma saa kiittää genovaisia herkkusuita myös pestosta, joka olikin sitten kerrassaan jumalaista paikan päällä trofie-pastan kera nautittuna. Grazie Il Grillo Parlante!

Kysyin Kochanielta, mikä oli parasta Genovassa ja sain vastaukseksi: ruoka ja aivan erityisesti artisokat (vahvasti sesongissa!), La Maman pesto-peruna-pizza sekä vanhan kaupungin kujat. Sekä se, ettei  Genovassa syöty lihaa "miljoonalla eri tavalla, niin kuin Piemontessa". Vanha kaupunki todellakin on elävä, genovalainen kaupunki. Kuten sanottua, poissa ovat Rooman - tai Tallinnankin - turistilaumat ja niiden mukanaan tuoma rahat pois -asenne. Kaikesta nykymatkustamisen vaivalloisuudesta huolimatta päällimmäiseksi jäi kuitenkin ja poispyyhkimättömän ehdottomasti Ci vediamo ancora, La Superba!