maanantai 4. tammikuuta 2016

Damaskos, Syyria, vuonna 2010 (uusinta I)

Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet! Vuosi vaihtui Pyhän ristin voivodikunnan pääkaupungissa Kielcessä, joka tunnetaan mm. Puolan viimeisistä juutalaisvainoista, pogromeista. Tuo onneton tapahtuma osui aikaan toisen maailmansodan jälkeen.

Szczęśliwego Nowego Roku 2016!

Minun henkilökohtainen siteeni Kielceen on tietenkin Kochanie. Lisää puolalaisesta joulun- ja uudenvuodenvietosta tulevassa postauksessa, mutta ensin katsaus viiden vuoden takaiseen menneisyyteen eli vuoteen 2010, jonka loppupuoli vei Syyriaan. Julkaisen Damaskos-sarjan siis uudestaan. Blogauksia taitaa olla viisi, ml. Post Dimashq, joka julkaistu joulukuun alussa 2010. Tulen matkan varrella pohtimaan itse kirjoituksia, niiden merkityksiä minulle nyt, varsinkin nykytilanteen valossa. Sekä tietenkin sellaista, joka on avautunut paremmin vasta nyt, nykytilanteen valossa.

Omituista... Kaikki kolme Lähi-idän suurta kirjauskontoa samassa blogauksessa, ilman että itse kirjoitus millään tavalla käsittelee uskontoja. Tai politiikkaa, pl. tuo Kielcen pogrom. Vai voiko ihmisen typeryyttä ja halua uskoa pahimmat mahdolliset huhut todeksi edes liittää käsitteeseen politiikka?

Vuosi taisi alkaa nostalgian lisäksi hieman myös sarkasmin sävyissä...

Tässä siis yksi näkökulma kaupunkiin ja kulttuuriin, johon olen palannut aina silloin tällöin - ja ehkä nyt enemmän kuin koskaan.

Ahlan wa sahlan! siis ja tervetuloa matkalle ajassa ja paikassa kaupunkiin, joka jätti allekirjoittaneeseen lähtemättömän vaikutuksen. 


Damaskos, Syyria, tiistaina 2. marraskuuta, 2010

Aamuyon laskeutuminen tuntemattomaan maahan, kaupunkiin, kulttuuriin ja kieleen oli vapauttava ja elvyttava kokemus. Pikatien pientareiden valkoinen hohde naytti ensilumelta, mutta oli hiekkaa. Saapuminen vanhan kaupungin kujalle ja astuminen tahtikirkkaan taivaan alle. Kuukin oli vain kapea sirppi ylossuin aivan kuin hymyilisi. Hymyilin minakin viimeistaan siina vaiheessa kun lahiminareetista kajahti paivan ensimmainen rukouskutsu, johon lahikirkko vastasi parin tunnin paasta kohteliaasti, mutta tietoisena olemassaolostaan.

Takana on yksi lyhyt yo ja sitakin pidempi paiva ja taas jalleen yo elamaa Damaskoksen vanhassa osassa. Kaupunki kilpailee Jerikon ja parin muun kaupungin kanssa siita, missa on ollut pisimpaan yhtajaksoista asutusta. Damaskoksen kohdalla vuodet pyorivat lukemien 8000 ja 10000 valimaastossa. Vaikka rakennuskanta ei tietenkaan ole niin vanhaa - kreikkalaista ja roomalaista kylla loytyy - niin kaupunkikulttuurissa on aistittavissa sen pitka historia ja hioutuminen.Tungoksesta huolimatta kukaan ei tuupi, kaupungin asukkaat ovat pukeutuneet tyylikkaasti, kukin oman perinteensa ja tapojensa mukaisesti. He tuoksuvat hyvalta. Vanhassa kaupungissa ei ole yhden ainokaista supermarkettia, vaan kaikki hankitaan vieri vieressa olevista parin nelion pikkukaupoista. Eilen illalla, kun menin syomaan, viereisen poydan perhe tervehti yksinaista kulkijaa. Toivottivat viela hyvaa illanjatkoa poistuessaan. Luontevuutta, joka saa muukalaisenkin tuntemaan olonsa tervetulleeksi. Kummallisinta tassa on se, etta minusta tuntuu kuin olisin palannut vanhaan Tokioon, aikaan vuosikymmenia ennen omaa syntymaani, ehka viela sitakin kauemmas. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti