8—2

"Joku kokouksessa hoksasi laskea sukupuolijakauman, kun saimme ehdokaslistan valmiiksi . 8—2. Ei kai sillä enää ole väliä, miten päin."

Näin Antti Majander Helsingin Sanomien 18.10.2020 päivätyssä kirjoituksessaan 

Esikoisteoskilpailun kärkijoukolla on tänä vuonna teatteri-, elokuva- tai esiintymistaustaa, mutta ensi kertaa mukaan selvisi myös omakustanne

Olen Majanderin kanssa täysin samoilla linjoilla, mutta kyseinen muotoilu kuulostaa... jonkinasteiselta etukäteispuolustukselta? Vai mistä ihmeestä tässä on kysymys? Ajatteleeko hän todella noin aina ja kaikkialla tässä yhdessä mahdollisessa maailmassa?

Olen siis samaa mieltä: ei pitäisi olla. Mutta kukin voi tykökään päätellä, miten päin se lopulta oli — juttua lukematta.

On käsittääkseni tutkitusti totta, että miehet lukevat miesten kirjoittamia kirjoja ja naiset lukevat sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja. Poikkeuksia toki löytyy. Toisaalta on tutkitusti totta, että naiset lukevat, miehet eivät. Poikkeuksia toki löytyy tässäkin. 

Yleisesti ottaen, jos naiset lukevat (ostavat, lainaavat...) sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja, ei tilanne kirjallisuuden kannalta ole ihan huono — kun kerta miehet eivät lue, osta tahi lainaa kirjoja ollenkaan. Tämä siis liittyen vain kyseiseen sitaatin ahtaaseen, binääriseen mies-nainen -kysymykseen, minkä ratkaistuaan valitettavan moni ajattelevakin ihminen lopettaa epätasa-arvoisten ja syrjivien rakenteiden pohtimisen.

Ne miehet, jotka lukevat, ostavat ja lainaavat kaunokirjallisuutta — korostettakoon tässä tuota sanaa kauno —, mutta lukevat vain miesten kirjoittamia kirjoja, jäävät paljosta, niin paljosta paitsi.

Minä en olisi edes kirjailija ilman naisten kirjoittamia kirjoja, vaikka en asiaa ole sen enempää ajatellutkaan — en siis ennen kuin nyt. Laskettakoon se tämänkin jutun ja sitä seuraavan keskustelun ansioksi. Kirjailija on kirjailija, kirjailija on joko hyvä tai huono jalkovälin värkeistä riippumatta. Niin kirjailijan kuin lukijan. No pun intended.

En ehkä olisi enää kirjailija ilman naislukijoita. Se vielä todettakoon, mutta kuten sanottua, kuinka moni meistä tämän vaikean ammatin harjoittajista olisi — ilman lukijoita siis?

Vai onko todellakin niin, että valkoisen cis-heteromiehen liikkumavara jopa nyky-suomalaisessa yhteiskunnassa on niin rajattu ja päätetty (kuka rajaa ja päättää?), ettei valkoinen cis-heteromies voi lukea — jos ylipäätään lukee — muita kuin valkoisten cis-heteromiesten kirjoittamia kirjoja?

Pitäisikö toxic masculinityn oheen lanseerata käsite fragile masculinity?

Poikkeuksia jälleen on, sen tiedämme varmasti kaikki.