tiistai 27. kesäkuuta 2017

Ei tule pappia paikalle!

Meillä kotona on yksi konservatiivi ja yksi liberaali.

Minä en ole konservatiivi, joten menin ehdottamaan, ettemme tarvitse minkäänlaista virallista ihmistä kertomaan meille ja hääjuhlakansalle, että olemme avioliitossa. Mehän siis olemme jo, koska marssimme Kochanien työpäivän päätteeksi maaliskuun 1. päivänä kuluvaa vuotta Albertinkadun maistraattiin ja seurasimme lappua, jossa luki "PARISUHTEET AVIOLIITOKSI 2. KRS" toiseen kerrokseen, täytimme lapun, kirjasimme siihen myös yhteisen osoitteemme ja se oli sillä taputeltu.

Tiedot päivittyisivät väestörekisteriin vielä saman päivän aikana. Siinä se. Ei vihkitodistusta, ei mitään. Seuraava pari uunista ulos ja seuraava sisään. Mutta kuinka tärkeää meille olikaan solmia avioliitto heti ensimmäisenä mahdollisena päivänä! Hyvästi syrjivä lainsäädäntö!

Liberaali perheessämme oli sitä mieltä, ettei meidän tarvitse olla enää missään tekemisissä maistraatin kanssa, se kun kuitenkin on edustanut meitä syrjivää tahoa ennen avioliittolain muutosta. Konservatiivin mielestä taas  paikalla pitää olla joku, joka julistaa meidät mieheksi ja mieheksi eli avioliittomme todeksi.

Täytyy myöntää, että itsekin aloin kallistua hyväksymään ajatuksen, että paikalla olisikin henkikirjoittaja, joka sanoisi muutaman sanan, jonka läsnäollessa mekin sanoisimme muutaman sanan eli kaksi kertaa tahdon ja sitten se olisi sillä taputeltu. Henkikirjoittajat ovat yleensä olleet varsin mukavaa sakkia. Joten soitin maistraattiin.

— Ei onnistu, kuului vastaus. — Koska olette jo avioliitossa, on se meidän kannaltamme sillä taputeltu.

Kysyin myös vihkitodistuksen perään. Ei onnistunut sekään. Väestörekisteriote ajaa saman asian.

Jos siis olisimme jättäneet solmimatta rekisteröidyn parisuhteen vuonna 2011 ja nyt keväällä avioliiton etukäteen, olisimme saaneet häihimme sekä henkikirjoittajan vihkimään meidät että kauniille ja hieman sävytetylle kartongille painetun Wihkitodistuksen. Rekisteröity parisuhde -vaiheenkin olisimme jättäneet väliin, ellei vuonna 2011 olisi ilmaantunut pakottavaa syytä olla toisillemme virallisesti jotain. 

Kysyin vielä maistraatin asiakaspalvelijalta vinkkiä siitä, mitä muuta voisi tehdä, jotta saisimme häihimme kohokohdan heti alkuun.

Meille ehdotettiin tuttua pappia. 

Mielenkiintoista on myös se, että moni ns. minuakin vanhemman polven edustaja on ihmetellyt sitä, ettei kysymyksessä ole kirkkohäät ja ettei pappi edes tule paikalle. Ei ole. Ei tule.

Mihin tahansa ei meidänkään tarvitse alistua, vaikka se jollain kommervenkkelillä mahdollista olisikin. 

P.S. Vihaan ilmaisua "se on sillä taputeltu". Siksi sitä oli taputeltu tännekin. 

tiistai 23. toukokuuta 2017

Jestem mężaty...

Uniwersytet Warszawski ja Polonicum vuonna 2011. Harjoittelimme rakenteita "Opiskelen puolaa, koska..." ja "Opiskelen puolaa, voidakseni...". Kysymys siis kuului "Dlaczego uczysz się polskiego?" eli "Miksi opiskelet puolaa?".

Pieni ja Pani Annan rautaisella otteella luotsaama ryhmä oli hyvin kansainvälinen. Myös syyt opiskella puolaa olivat moninaiset. Kuka opiskeli musiikkia, kuka työn takia, joku oli muuttanut miehensä työn perässä Puolaan, kuka oli naimisissa puolalaisen kanssa. Minä tietenkin vastasin:

"Uczę się polskiego, bo mój mężczyzna jest z Polski."  

Opiskelen puolaa, koska mieheni on puolalainen (Puolasta).

— Haa! kuului kiinalaisen opiskelijatoverini hihkaisu. — Sami teki virheen!

Pani Annan ilme oli sanalla sanoen... No, vastaukseni oli kieliopillisesti täydellinen, mutta sisällöltään kiinalaiselle rouvalle epäilyttävä. Siitä reaktio. Sääliksi kävi loistavaa opettajaamme Pani Annaa, mutta toisaalta mietin, mikä rikkaus onkaan saada opettaa puolaa hyvin erilaisista taustoista tulleille ihmisille.

Samantyyppinen tilanne toistui vain pari päivää sitten, kun pääsin tutustumaan (kiinalaiseen) kollegaan. Meitä oli siinä keskustelemassa kolme kirjalijaa, kaksi suomalaista ja hän. En edes muista mihin asia liittyi, mutta puhuin aviomiehestäni. Seuraavaksi kiinalainen kirjailijatar ehättikin kysymään, että olenko minä tuossa parisuhteessa miehen vai naisen roolissa. Tuota kysymystä en ollutkaan kuullut sitten... en muista. Suomalainen kirjailijatar, kollega ja ystävä kalpeni vieressäni.

Jokin tässä paljon nähneessä ja monissa liemissä keitetyssä olevaisuudessani sai minut hetken verran punnitsemaan sitä, mitä kiinalainen kollegani mahdollisesti tarkoitti. Ehkä hän ei tiedustellutkaan sitä, minkälaista avio-onnea harjoitamme mieheni kanssa. Sitäkin kun on udeltu, mutta kuten sanottua jo kauan sitten. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin kiitää mielenkiintoisesta seurasta, mutta onneksi pidin pienen tuumaustauon. 

— Tarkoitatko jotain, joka liittyisi yin-yang -vastinpariin? kysyin
— Kyllä, juuri sitä, vastasi hän.
— Entä sinun aviomiehesi? Onko hän sitten miehen vai naisen roolissa?
Kiinalainen kirjailijatar oli jo aiemmin puhunut nimenomaan suomalaisesta aviomiehestään, joten en syyllistynyt hetero-olettamukseen.
— Hän on nainen. Minä olen mies, vastasi kiinalainen kollegani.
Häntä oli helppo uskoa. 

Puolan kieli on hyvin tietoinen sukupuolesta. Substantiiveilla on kolme sukua — maskuliini, feminiini ja neutri — ja taivutukset sen mukaiset. Sitten on vielä elolliset maskuliinit, ts. miehet ja miestä tarkoittavat sanat, jotka taipuvat aivan omalla tavallaan. Niihin oltaisiin päästy vasta seuraavalla kurssilla. Se siitä.

Olen avioliitossa, mutta miten sen voisi ilmaista puolaksi? Olen mies, joten minuun liittyvät adjektiivit päättyvät kirjaimeen y. Jestem zmęczony, sanon varmaan viimeistään iltapäivällä, kiitos aamun aikaisen herätyksen. Jestem zmęczona, sanoisi nainen. Tämä vielä selkeää.

Aviossa oleva puolatar sanoisi: Jestem mężatką. Ilmaisussa on johdettu sana "olla naimisissa" mężatka sanasta mąż eli aviomies. Hän on siis "aviomiehitetty".

Mies sanoisi Jestem żonaty, olen "aviovaimotettu". Vaimo siis on żona.

Aikuinen puolalainen ei välttämättä enää huomauttaisi ilmaisustani Jestem mężaty. Tai sitten huomauttaisi, sillä sanaa mężaty ei (vielä) löydy puolan kielen sanakirjasta. Kuten ei taida löytyä vielä naispuolista presidenttiäkään tarkoittavaa sanaa vai oliko se niin, että se tarkoittaakin istuvan presidentin vaimoa?

Öh I.

Sen lisäksi monelle puolalaiselle koko käsite on käsittämätön: miten niin mies olisi naimisissa miehen kanssa? Lapsi tietenkin avaisi suunsa heti, sillä lapset saattavat itsekin tehdä saman virheen puhuessaan aikuisista naimisissa olevista kanssapuolalaisistaan. 

Öh II, toivottavasti en nyt tehnyt suurta virhettä, sillä huomaan, että mężatka on substantiivi ja taipuu kuten substantiivi, kun taas żonaty vaikuttaa adjektiivilta... No, tällä mennään.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Uudet ulapat avautuvat!

Miten sattuikin! Marssimme Kochanien kanssa heti ensimmäinen maaliskuuta maistraattiin ja luovutimme virkailijalle ilmoituksen. Siihen piti vielä kirjoittaa yhteinen osoite ja homma oli sillä selvä. Olimme avioliitossa. Noin vain.

Noin vain?

Synnyin tasan viisikymmentä (50) vuotta sitten, maaliskuun 14. päivänä, 1967 jaa. Krookukset kukkivat. Asia, jonka rakas äitini muistaa aina mainita. Minusta tuli ensin aviomies ja sitten vasta aikuinen mies. Marginaalia vain kaksi viikkoa. Parempi näin. 

Hymyilytti lueskella (hetken) kommentteja ja erinäisten sivustojen julkilausumia tasa-arvoisen avioliittolain varmistuttua. Kuka esitti yhteistä sopimusta, että vastedes vain heteroliitoissa olevat kutsuisivat toisiaan mieheksi ja vaimoksi ja muut puolisoiksi. Hah! Minä kutsun omaa aviomiestäni erilaisilla valitsemillani nimityksillä — hellivillä, kunnioittavilla ja rakastavilla tietenkin — mukaanlukien juuri tuo puolankielinen Kochanie. Ulkopuolisille hän on mieheni ja nyt siis aviomieheni. Vastikään jouduin ojentamaan teleoperaattorin asiakaspalvelijaa asiasta hänen viitattuaan puolisooni vaimona.

Jokin räyhähenkinen sivusto taas julisti, ettei laki muuta mitään, ja että avioliitto pysyy edelleen vain miehen ja naisen välillä. No, tässä uutisia hänelle ja hänenkaltaisilleen: laki tuskin muuttaa mitään hänen elämässään — aivan kuten asian ja asenteen olisi pitänyt alunperin olla — mutta meidän elämässämme paljon, todella paljon. 

Toisaalta julistuksen kirjoittanut henkilö on sitä mieltä, että maailma luotiin 6000 vuotta sitten.

Tulta ja tulikiveä odotellessa... NOT!

Lisää uutisia hänelle ja hänenkaltaisilleen: minua ei hetkauta suuntaan, eikä toiseen, mitä mieltä hän asioista on. Olkoon mielipiteenään vaikka se, että tellus on kuutio, se hänelle sallittakoon, kunhan ei oleta minun — tai suorastaan pakoa minua uskomaan samaan mielettömyyteen. 

Homoseksuaalisuus poistui rikoslaista vuonna 1971. Olin tuolloin neljävuotias. Vuodesta 1981 lähtien homoseksuaalisuus ei ollut enää sairaus. Olin neljäntoista ja heräämässä seksuaalisuuteen. Hieman myöhemmin (lukiossa) kirjoitin aineen äidinkielen tunnilla. Annettu aihe kuului Haluan lapsia, mutta en halua miestä. Kirjoitin aineeni otsikolla Haluan lapsia, mutta en halua vaimoa. Se herätti ansaittua huomiota. 

Noin vain asiat muuttuvat, kunhan niiden eteen tehdään työtä ja taistellaan, sukupolvi sukupolvelta, silloinkin, kun oikeuden toteutuminen on epätodennäköistä omana elinaikana.

Kiitos työstänne ja taistelustanne menneet sukupolvet. Suomi on vapaa maa ja nyt astetta parempi paikka elää. Työ ja taistelu jatkukoon muillakin rintamilla oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman Suomen puolesta, sillä työtä todellakin riittää. 

Eilen saapui kovasti ilahduttanut kortti, jossa luki mm. uudet ulapat avautuvat. Se oli hienosti sanottu, eikä uusien ulappien avautumiseen tarvita pyöreitä vuosia.

Avautukoot uudet ulapat myös Sinulle, lukijani!