Ulkona oli loistavan kaunis, mutta purevan kylmä helsinkiläinen pakkaspäivä ja olimme lähdössä ulos. Oli viikonloppu 1990-luvulla.
Silloinen avopuolisoni puki vanhempaa ja minä nuorempaa lasta, molemmat alle kouluikäisiä, energisiä ja omapäisiä lapsia, jotka olin saanut elämääni hänen ansiostaan. Lapset olivat meillä viikonloppuisin ja loma-aikoina. Näin he olivat päättäneet. Suhteeni myös heidän äitiinsä oli hyvä ja avoin.
Olin lainannut lasten isän villapaitaa. Nuorempi lapsista katseli sitä ja selvästi mietti jotain. Annoin lapsen katsella ja ihmetellä, koska pian hän avaisi suunsa, kuten tapahtuikin.
- Sulla on päällä isin villapaita.
- Niin on. Ulkona on kylmä.
Otsa rypistyi entisestään. Lapsi ymmärsi, ettei ollut saanut vastausta mieltään askarruttaneeseen kysymykseen, koska ei ollut kysynyt mitään.
- Rakastaako Sami isiä?
- Rakastaa.
Katselin lasta edessäni. Otsa oli vieläkin rypyssä. Sitten katse kirkastui.
- Sittenhän mulla on kaksi isiä!
Lapsi oli valmis ulos. Vielä takit, kaulaliinat, tumput ja pipot molemmalle isille ja ulos pakkaseen. Ennen sitä piti toisen isin kuivata pari onnen kyyneltä, etteivät ne jäätyisi poskille.
Lapsi oli valmis, mutta onko maailma valmis häneen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti