Kävely jokirantaa pitkin Kazimierzin kulmille oli antoisa: kaunis taivas, sillat niiden alla ja yllä lentokoneiden juovat.
Kazimierzin ulica Józefalta löytyi todellinen yllätys, tuoksuva helmi... Perfumeria Lulua! Mainosplakaatit ulkona lupailivat Comme des Garçonsin tuoksuja, joten sisään. Lupaus täyttyi moninkertaisesti, keskustelu parfumerian henkilökunnan kanssa oli antoisa ja CdG:n sellaisia - uusia - tuoksuja, joista en edes tiennyt mitään oli hyllyt täynnä, mukana myös klassikoita ja varmasti tulevia klassikoita, kuten uusi CdG:n ja Monoclen yhteisproduktio Scent Three: Sugi. Selkeästi puutuoksu - sypressiä (sugi!) ja seetriä, mäntyäkin - mutta teränä mukana pippurin ja iiriksen nuotteja. Keveydestään ja hienostuneisuudestaan huolimatta tuoksun löytää vieläkin kun nuuhkaisee, suihkunkin jälkeen. Iiris on ilmeisesti tulevan sesongin ykkönen tuoksuissa: sitä löytyi muistakin ihastuttavista tuttavuuksista.
Mielenkiintoista on se, että Varsovasta oli hyvin vaikea ylipäätään löytää CdG:n tuoksuja. Jokainen parfymeria oli ketju-Sephoraa, joten anti oli sen mukaista eli geneeristä, hyvin geneeristä - ja turvallista. Kulttuurin yksi merkki tämäkin. Pisteet siitä taas jälleen Krakovalle.
Kazimierz oli hyvinkin hiljainen, johtui varmaankin ajankohdasta, joka oli sunnuntain alkuilta. Hyvin, hyvin viehättäviä katuja ja rakennuksia, baareja ja ravintoloita, joista muutaman ohi oli todella vaikea kävellä, mutta meillä oli suunnitelma käydä katsastamassa toinen intialainen ravintola. Indus Tandoor stare miastossa oli oiva, mutta entäpä jos Kazimierzistä löytyisi vielä jotain parempaa? Joten astelimme torin laidalla olevaan Bombaj Tandooriin.
Samosat kertovat paljon, joskus kaiken intialaisen ravintolan tasosta, joten tilasimme tietenkin kasvis-samosat. Jo ulkonäkö epäilytti, taikina oli liian vaaleaa, kummalliseen ylikorkeaan tötteröön muotoiltu nyytti, vieressä dippi. Lisäksi jonkinlaisista sitrushedelmistä valmistettu chutney. Ensimmäinen puraisu ja mielikuva johti... MacDonaldsiin. Jos mäkkäri tarjoilisi samosia, ne maistuisivat tältä. Kokemuksen kruunasi dippikastike, jonka resepti oli varmasti varastettu Hesburgerista.
Pääruoaksi tilasimme Kochanielle jotain, jonka nimi, ainesosat ja kaikki muu on jo jäänyt unholaan. Itse tilasin riisiruokien ystävänä kasvis-birjanin.
Hyvin, hyvin harvoin palautan ruokaa keittiöön. Nyt sen tein. Miten tämän sanoisi, että myös blogini arvoisa lukija saisi jonkinlaista osviittaa tämän illan turhauttavasta kokemuksesta? Yritetään.
Pakastimessa on pussi pakastevihanneksia: aaltomaiseksi leikattuja porkkanansiivuja, vihreitä papuja ja maissia (!). Kaapista löytyy risellaa tms. ja chiliä sekä curry-mausteseos. Näillä aineksilla saa varmasti oivan opiskelija-aterian iltamyöhään soluasunnon keittiössä, mutta sellaista moskaa en tarjoaisi kenellekään, en ainakaan ravintolaruokana. Näin ilmoitin myös tarjoilijalle, joka kiikutti annoksen takaisin keittiöön, ei pahoitellut ollenkaan, mutta ei yrittänyt laskuttaakaan siitä. Kochanien ruoasta puuttui yksinkertaisesti maku. Mitään ei jäänyt mielelle eikä kielelle, paitsi tulisuus chilistä. Riisi oli todellakin halvinta mahdollista, kaukana basmatista. Annos näytti surulliselta mössöltä sekin, mutta kun miehellä on nälkä niin miehellä on nälkä.
Tuon surullisen kokemuksen jälkeen käväisimme vielä Trzy Papryczkissä, jossa sain oivan trofie-pastan lohen ja broccolin kera. Kochanie söi valkosipulikeiton, oikein oivaa sekin. Lisäksi pari lasia viiniä, niin ilta oli pelastettu.
Tähtiä Bombaj Tandoori sai vain kodikkaasta sisustuksesta ***, mutta pelkkä sisustaminen ei riitä ravintolatoiminnan perustaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti