Sitten ymmärsin sen: en ole enää esikoiskirjalija. Toisen romaanin - Rouva S. - julkaisupäivä on huomenna eli tiistaina 21.08., mutta kirjan ehdittyä suomalaisesta kirjapainosta jo aiemmin (Hyvä Suomi ja suomalainen työ!) ehti siitä yksi kappale minulle itselleni jo perjantaina ja todistetusti useampi kappale myös kirjakauppojen hyllyille. Se on siis saatavilla eli mars ostoksille!
Omistin ensimmäisen kappaleeni Kochanielle, jolla ei kirjan parissa kauaa nokka tuhissut. Löysipä pari typoakin. Ehkä kieltä äidinkielenään lukeva ei virheitä huomaa - vaan siihen tarvitaan puolalaiset silmät - joten en niiden sijaintia paljasta. Kirja oli luettu tänä aamuna ja sain ensimmäiset kokonaisuutta koskevat lukijakommentit auringonpaisteiseen aamuun. Kiitos niistä ja rehellisyydestäsi, Kochanie!
Vasta ko. kommenttien ja tulkintojen jälkeen ymmärsin myös sen, että kirjahan on maailmalla ja alttiina monelle muulle kommentille ja tulkinnalle. Kirjallisuudessa on sen tuhat hienoutta, jotka tekevät kirjoittamisesta äärimmäisen nautittavaa. Niistä suurin lienee vapaus. Vapaus kirjoittaa, mutta myös vapaus lukea - ja tulkita lukemaansa. Tai oikeus olla lukematta. Oikeus, jota itse käytän joskus liiankin hanakasti... myönnän syyllisyyteni.
Kirjailijan vapaus kirjoittaa loppuu siinä vaiheessa kun kirja menee painoon. Olen kuullut, että joku olisi käynyt korjailemassa tekstiä vielä kirjakaupassakin, mutta se on varmaan urbaani kirjallinen legenda. Kirjailijan vapaus päättyy silloin, mutta silloin kirjan vapaus vasta alkaa, sillä se syntyy tähän maailmaan vapaana aina uudestaan ja uudestaan, jokainen kerta, kun lukija siihen tarttuu.
Tänään kun juttelimme kirjasta laiturilla, niin tuli tunne, että oma (kirjailijan) tulkintani tekstistä on samalla viivalla kuin kenen tahansa lukijan tulkinta. Ei minulla ole sen suurempaa auktoriteettia tekstin maailmaan ja sen lainalaisuuksiin kuin lukijalla. Voisi sanoa, että olen jo tehnyt oman osuuteni urakasta ja seuraavaksi työhön ryhtyvät lukijat itse. Lukija luo kirjallisuuden. Ilman lukijaa teksti on vain painomustetta paperilla.
P.S. Olipa hauskaa jo nyt nähdä pikku pilkahduksia eri kirjallisuusblogeissa. Innostunutta odotusta, josta ei voi olla kuin innostunut itsekin!
Kirjallisuusblogia minulla ei ole, mutta viiniblogi kyllä
VastaaPoistahttp://rakkaudestaviiniin.wordpress.com/
Käyn lähipäivinä ostamassa pullollisen sakea ja kirjoitan sitten Rouva S:stä. Se on hienoin suomalainen romaani, mitä olen lukenut sitten Viinakortin. Ennen näitä olivat sitten Jouko Turkan Häpeä,ja sitten taidetaankin mennä jo klassikoihin. Kuulostaa nuolemiselta, mutta ei ole. Olen kyvytön mielistelemään.Kielesi on tsehovilaista, selkeää, syvää ja kaunista. Viinakortti oli niin suomalainen, Rouva S. pakotti minut kaivamaan kaikki vähät japanilaiskirjat mitä kirjastossasi elämän myrskyjen jälkeen on jäljillä. Nyt ne odottavat tuossa siitä sake-iltaa. Kiitos. Saksalaiset taitavat ymmärtää Viinakorttia paremmin kuin suomalaiset. Ilmeisesti japanilaiset sitten Rouva S:ää. Tai toivottavasti, heitä on miljoonia :)
kirjastossasi po. kirjastossani :)
PoistaPitkästä aikaa aurinkoinen aamu Varsovassa kirkastui entisestään! Kiitos, Varpu, kommentistasi. Tämä työ on niin pirun vaikeaa, mutta tällaiset hetket - itse kirjoittamisen lisäksi tietenkin - antavat uskoa ja auttavat eteenpäin. Ilman lukijoita ei olisi kirjallisuuttakaan. ありがとう！
VastaaPoistaVarpu Tavin kirjahylly
VastaaPoistahttp://varputavi.wordpress.com/2012/12/15/varpu-tavin-kirjahylly/
Minusta tuntuu, että intoni johtuu juuri tsehovilaisuudestasi. Mulla on kirjahyllyssä ainakin metri suomeksi julkaistuja Tsehoveja, uskoisin että lähes kaikki 1920-luvulta alkaen. Ja minua kiusaa ihan helvetisti nykyinen tapa "kirjailla" kirjallisuutta. Kirjoitetaan semmoista koukeroa, joka loppujen lopuksi on vain helinää vailla sisältöä. Semmoista "sinä sinänsä kalpeana mitättömyyden hehkuisena aamunsarastuksen hetkenä, nostin turvonneille huulilleni kitkeränharmaan kahvimukin, ja sanoin Hiipparille, ettei meitä kulkureita ole luotu vihjaisemaan koskenkorvankatkuisia häivähdyksiä kalliolaisten umpikujien viidakossa kelmeän keltaisien katujen metkan hiipuessa..." jne. Improvisoitua mutta tommosta jorinaa kirjat nykyisin on. Luen 20 sivua (jos olen urhealla tuulella) ja lopetan.