Melkein annoin pikkusormen, mutta sitten päätin pysyä päätöksessäni, jonka annoin... joskus. Päätös liittyi yritykseeni luovia tämän blogin käsittelemiä aiheita kauemmas politiikasta ja lähemmäs kirjallisuutta ja kirjoittamista. Ajattelin vain ensin tarkistaa eri puolueiden kannatuslukuja nyt ja seurata sitten tilannetta kohti kuntavaaleja, jotka järjestetään lokakuun lopulla 2012. Enää ei ole mahdollisuuksia epäilyttävään - epäsuomalaiseen? - taktikointiin, vaan jokainen suoraselkäinen äänioikeutettu voi äänestää sitten ihan sitä parhaakseen katsomaansa ehdokasta.
Jos haluamme palata vielä hetkiseksi edesmenneisiin presidentinvaaleihin, niin siitä kolme pointtia: 1) Sauli Niinistö ei ollut huonoin vaihtoehto presidentiksi, mutta Suomi olisi ansainnut parempaa, 2) yli 1 000 000 suomalaista oli asiasta samaa mieltä ja 3) vaalien lopputuloksesta huolimatta muutos alkoi jo, millä tarkoitan sitä, että joskus prosessi on muutoksessa tärkeämpi kuin lopputulema. Mistä tuo varovainen joskus?
Hampurilaiselta kustantajaltani tuli viestiä, että Viinakortin saksannoksen Die Schnapskarten ensimmäinen kappale oli jo saapunut painosta. Omat tekijänkappaleeni saan tämän viikon aikana. Olivat kovin tykästyneitä kanteen ja kirjan olemisen tilaan. Tämän lisäksi kirjasta oli jo tullut ensimmäinen printtiarvio (Hinnerk 3/12), josta pari katkelmaa tähän saksantaitoisille:
In kurzen, kargen Sätzen, die nur zu gut zum Wesen der Menschen und der kargen, unwirtlichen Winterlandschaft Finnlands passen, schildert Hilvo von einer Liebe zweier junger Männer, die nur in einer Ausnahmesituation Bestand haben darf: als Soldaten auf dem Feld, fern jeglicher Kontrolle durch Familie und Gesellschaft.
ja
Und wie Annie Proulxs literarische Vorlage zu dem Hollywoodfilm beschränkt sich auch Sami Hilvo ganz auf der Kern seiner in Zeitsprüngen erzählen Geschichte, und erzählt dieses grosse Liebesdrama ganz leise und frei von schwülstigem Pathos.
Mahdolliset kirjoitusvirheet allekirjoittaneen. Myöhempänä ajankohtana Hampurissa järjestettävissä julkkareissa syömmekin sitten à la Viinakortti: kielisalaattia, majoneesikastiketta, koristettua kylmää kalaa, täytettyä liharinkilää, kuminakaalta, kasvishyytelöä ja jälkkäriksi mansikkalunta. Kesti hetken löytää Mikaelin valmistaman aterian ohjeet Keittotaito-kirjasta (Keittotaito, 24. painos, WSOY 1962). Kovin on lihaa ja liivatetta Mikaelin suomalaisessa ruokakulttuurissa. Saa nähdä miten Hampurissa käy. Ohjeet pitäisi vielä kääntää jollekin ymmärrettävälle kielelle. Später, später... Kustantajani Saksassa haluaa siis itse kokata aterian kuin se kirjassa on. Kirjan viimeinen ateriakokonaisuus on suunniteltu juuri siten, että yksi keittotaitoinen ihminen pystyy siitä suoritumaan. Saako olla konjakkia?
Toinen ilouutinen, joka julkaistiin vasta eilen, tulikin jo aiemmin Suomen Kulttuurirahastolta, joka suuressa viisaudessaan päätti turvata kirjoitustyöni taloudelliset edellytykset seuraavan puolen vuoden ajaksi. Siitä kaunis kiitos.
Tunne on sanalla sanoen huojentunut. Apuraha antaa perusturvan keskittyä työhön eli kirjoittamiseen. Se antaa myös lisäuskoa siihen, että olen työssäni oikeilla jäljillä. En kuulu siihen ihmistyyppiin, joka epäilee omia tekemisiään - miten sellaista jaksaisi? - vaan teen työtäni ja jätän sen arvioinnin muille. Siitä huolimatta näen jokaisen ulkoa tulleen tunnustuksen tärkeänä.
Kello on 11:05 Varsovassa. Eilisen päivän poutapilvillä kuorrutettu sinitaivas on vaihtunut harmauteen. Aivan kuin kaupungin ominaisin väri olisi päättänyt ryhdistäytyä, nousta kapinaan ja kohota yhteisvoimin taivaalle syrjäyttämään sen keväisen sinen, jonka lupauksista saimme eilen nauttia. Odotan kovasti kevättä, kuten moni muu niin siellä kuin täällä. Odotan hetkeä, kun saan kirjoittaa ikkunat auki ja katsella alas vihertyvään kaupunkiin. Varsovan toinen pääväri on lehtien vihreä, mutta vain lämpiminä vuodenaikoina.
Tein eilen taustatutkimusta siitä, millä tavoin japanilainen propagandakoneisto pyrki demonisoimaan amerikkalaisia toisen maailmansodan aikana. Käytetyt kielikuvat ja niiden absurdi maailmankuva kuulostivat kovin tutulta... mutta jytky on sulanut, persuprotesti isketty lättäjalaksi ja suursiivous puolueessa alkanut. Vaikka näillä epäsuomalaisilla öykkäreillä on vielä energiaa uhoon, suunta on vääjäämättä kohti ensi syksyn kuntavaalia ja niiden kylmää todellisuutta.
Eläköön suomalainen kulttuuri!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti