Jokainen opaskirja tuntuu mainitsevan Piazza delle Erben juuri siksi piazzaksi, missä pitää nauttia ainakin yksi lasillinen, josko kaksi. Se ja sen elämä on tuossa aivan vieressä. Elämä vasta heräilee auringon laskettua. Eniten elämää - eli italialaisittain ääntä - lähtee tällä hetkellä mini-futiskentältä, joka sijaitsee vastapäisen rakennuksen katolla. Eilen illalla siellä käytiin - ainakin äänestä päätellen - yksi tärkeimmistä mimmiliigan otteluista, mitä kaupungissa voi kuvitella olevan.
Genova on onnenkantamoinen. Huomasin jossain Satakunnan ja/tai Pirkanmaan taidetoimikunnan sivuilla ilmoituksen, että Genovan residenssi on tarjolla myös muille, eli mm. minunlaiselle helsinkiläiselle. Laitoin viestiä ja ehdotin itseäni ja täällä ollaan, kaupungissa, jota on kutsuttu La Superbaksi. La Superba ei ole La Serenissiman eli Venetsian kaltainen turistikohde, mutta siinä juuri onkin sen viehätys: elämä on paikallista, baareja, trattorioita ja osterioita kansoittavat genovalaiset. Joukkoon mahtuu satunnainen straniero oikein hyvin. Ihmiset ovat hillittyjä ja ystävällisiä. Aivan kuin paikalliset maut, jotka nekin ovat hillittyjä - ja ystävällisiä.
Täällä ei yleensä sanota Ciao! vaan Salve! kuten antiikin roomalaiset tapasivat sanoa. Genovalaisia haukutaan kitupiikeiksi, mutta miksi sitten hinnat pyöristyvätkin alaspäin - kun ei tällä turistilla ole senttejä tai kaksisenttisiä varastossaan - ja miksi lähikaupan limetti ei maksanutkaan mitään? Vain siksikö, kun ei haluttua sitruunaa ollut tarjolla?
Ruoka on hyvää ja kuten sanottu, makumaailma hienostunutta. Nuori genovalaispolvi saattaa jättää illallisen väliin ja vain napostella 'aperitiiveja' viinin ja cocktailien kera. Tulee mieleen parhaat illat ulkona Kiotossa ja Tokiossa: tilataan pikkuherkkuja juomien seuraksi heti ja aina kun siltä tuntuu.
Saahan aina silloin tällöin sanoa olevansa onnellinen? Saahan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti