tiistai 28. joulukuuta 2010

さようなら

Annus mirabilis, annus horribilis... Vuosi 2010 tarjosi kaikkea täydeltä laidalta. Vuosi alkoi evakossa, joka kesti juhannusviikolle saakka. Helsinkiä - ja vähän muutakin maailmaa - pitkin ja poikin päivälleen puoli vuotta: Ullanlinnasta Katajanokalle, Kiotosta Tokioon, Lauttasaaresta Myllypuroon... Kiitos jälleen ystävät, ilman teitä olisimme olleet kirjaimellisesti hukassa!

Matkalaukkuelämän keskellä viimeistelin Viinakorttini, saatoin sen painoon ja sitten yhtäkkiä seisoin Korkeavuorenkadulla uunituore kirja kädessäni. Kirjoittamaton kevät hujahti ohi ja kuumasta, yhtä lailla kirjoittamattomasta kesästä muistan vain pulahtamisen altaaseen jokaisen hikisen päivän päätteeksi. Evakon ehdottomasti parhaita puolia.

Kirjavuoden päätös Helsingin kirjamessuilla ja lopulta Hesarin palkinnon jakotilaisuudessa, ja siinä välissä aurinkoa ja mielenrauhaa Damaskoksessa. Ikiaikainen kaupunki toimi vedenjakajana monella tavalla, ja vasta sen jälkeen pääsin seuraavan tekstin pariin.

Nyt katselen kadunkulkijoita pysähtymässä toimistoni ja pian katoavan liiketilani ikkunan ääreen. Ei suinkaan sen takia, että ikkuna on taas jälleen ehdottomasti kaupungin kaunein, vaan siksi, että ikkunassa lukee nyt suurin kirjaimin 'SAYONARA SALE!'. Yksi vaihe elämästä on jäämässä taakse, sayônara, ja jotain uutta alkamassa. Haikeus vaikeasta päätöksestä on kadonnut ja helpotuksen sävyttämä tulevaisuudenusko on tullut tilalle.

Olen pariinkin otteeseen sanonut, että kirjoittamisen työkaluja olivat metronomi, excel-taulukot ja kaipuu. Todellisuudessa - se tässä paljastettakoon - en käyttänyt metronomia hakeakseni tekstiin rytmiä kappale- ja lausetasolla, mutta se kertokoon rytmin tärkeydestä.

Meillä jokaisella on metronomi omasta takaa. Sydän ja sen syke. Huomaan kirjoittaessani hakevani sen rytmiä, tunkevan turhia sanoja tekstiin vain pystyäkseni hengittämään sen kanssa samaan tahtiin. Onneksi on kustannustoimittaja, jonka näkemyksen avulla pääsen eroon turhasta ja samalla säilytän rytmin.

Excel-taulukot olivat sen sijaan ahkerassa käytössä. Niillä pyrin hallitsemaan kolmea asiaa, aikaa ja informaatiota sekä niiden suhdetta toisiinsa.

Kaipuu taas... Ilman kaipuuta elämä olisi helpompaa, mutta kirjoittamisesta ei tulisi mitään. Kaipuu on tyhjyyttä, joka ei ikinä täyty, vaikka se silloin tällöin näyttelisikin täyttymistä. Kirjoittaminen taas on yritys - epäonnistumiseen tuomittu yritys täyttää tyhjyyttä. Tyhjyys > täyttymisen harha > kirja > tyhjyys > täyttymisen harha > kirja... Vaikka takana on vasta yksi kirja, ajatus tuosta kierrosta on kummallisella tavalla lohdullinen.

Excel-taulukot ovat jääneet nyt pois, sydämen rytmi on edelleen tallella ja kaipuu on saanut uuden, vielä määrittelemättömän, mutta sitäkin ehdottomamman kohteen.

Tässä vaiheessa kiitän menneestä vuodesta, Hyvät Ystävät, ja pyydän mitä nöyrimmin suosiotanne myös tulevalle vuodelle!

今年、大変お世話になりまして、本当にありがとうございます。来年もよろしくお願い致します。

P.S. Saatan hyvinkin tarvita työhuonetta tai -tilaa ensi vuodesta lähtien. Ehdotuksia otetaan vastaan!

3 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis teksti, Sami! Ihanaa, antoisaa uutta vuotta 2011! :)

    VastaaPoista
  2. ad. Ps. Jos suhtaudut avoimesti rajuihin olusuhteisiin, meillä Annankadulla, on tyhjä siivouskomero (Teemu työskenteli siellä 2v), ilman ikkunaa, vieressä arkisto missä on jatkuvasti roikkuvat yhden eronneen miehen kunotsalivarusteet (tai ainakin siltä ne haisee). Avotilasta kuuluu omistajan ruotsalaista mylvintää ja päivittäin kummarretaan Kiinaan päin...

    VastaaPoista
  3. @ Seija: Kiitos! Ensi vuoteen よろしく!
    @ Kamila: Olen rajujen olosuhteiden mestari, varsinkin tuolla kuvauksella. Kuntosalivarusteet, ruotsalainen mylvintä ja kumarrus Kiinaan päin... Mitä muuta voi työtilalta vaatia? Laitan sinulle viestiä FB:ssä.

    VastaaPoista