Tietokoneen näyttö kertoo nykyhetkeksi Mon 18:03. Eletään siis Helsingin kirjamessuja edeltävää maanantaita, mutta tämän kirjoituksen ilmestyessä lauantaina 30.10.2010 jaa. kello 09:00 aamulla - kiitos ajastetun julkaisumahdollisuuden - olemme taas jälleen nykyhetkessä, vaikka sitä kutsutaankin täältä katsottuna tulevaisuudeksi. Siinä tulevaisuudessa on toinenkin tulevaisuus, jossa kello 14:00 nousen yhdeksän muun esikoiskirjailijan kanssa Helsingin kirjamessuilla Aleksis Kivi -lavalle. Lavalla esitellään Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2010. 80 kirjan ja esikoiskirjailijan joukosta on valittu 10 kirjaa ja esikoiskirjailijaa. Jo se on voitto kaikille ehdokkaille. Varsinainen ykkösvoittaja julkistetaan 17.11.2010 jaa.
Ehdokkaille on siis asiasta jo ilmoitettu ja toivottu osallistumista tapahtumaan. Paikalla ollaan, tottakai! Samalla toivottiin, että tieto pysyisi pienessä piirissä. Siitä tämän iloisen uutisen embargo aina lauantaiaamuun saakka.
Olen palannut nuoruusvuosien suosikkiin, erääseen roomalaiseen keisariin, Marcus Aureliukseen. Koska Marke Ahosen suomennos Itselleni - keisarin mietteitä elämästä (Basam Books 2004) on kotona, siteeraan tässä keisaria - kiitos googlen - englanniksi. Alkuperäisteos oli kreikaksi.
Were you to live 3000 years, or even 30,000 remember the sole life which a man can lose is that which he is living at the moment; and furthermore, that he can have no other life except the one he loses. This means that the longest life and the shortest amount to the same thing.
Hyvin stoalaista. Hyvin zeniä. Hyvin vapauttavaa.
Uskon siihen, että vapautuminen, itsensä vapauttaminen arkipäivän rutiineista saa mielikuvituksen ja mielen lentämään ja liitelemään. Sen huomaa myös työmatkoilla, jotka saattavat olla hyvinkin intensiivisiä ja aina vaativia, koska heti kun vain aika ja tilanne sallii, mieli lentää.
Olen yrittänyt löytää vahvistusta erään kollegani julkilausumalle termille kontaktideprivaatio. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka pyrkii aina ymmärtämään ympäristönsä tapahtumia, lainalaisuuksia ja yrittää välttää ympäristönsä sosiaaliset karikot. Näin ainakin yleensä. Kontaktideprivaatio syntyy tilanteessa, jossa ei ymmärrä tilanteen kieltä, kulttuuria, tapahtumia, lainalaisuuksia jne. Sana tuli esiin, kun kerroin hänelle tarpeestani päästä jonnekin, jonka kieltä ja kulttuuria en ymmärrä vähääkään. En tiedä miksi tuollainen tarve oli syntynyt, mutta kollegani - ja ystäväni - kertomus kontaktideprivaatiosta kuulosti houkuttavalta. Kontaktideprivaation tilassa ihmisen aivot käyvät ylikierroksilla, joutuvat jonkinlaiseen paniikkiin yrittäessään ymmärtää eli löytää tietänsä läpi tuntemattoman kielen ja kulttuurin. Stressi on luova olotila, ja ehkä juuri tuota luovaa stressiä olen lähdössä hakemaan, kun nousen koneeseen ja suuntaan kohti Damaskoksen kaupunkia Syyriassa.
Viikon päästä tästä hetkestä olen todennäköisesti pesettämässä pois matkan pölyjä ja viime viikkojen ahdistavaa 'keskustelua' yhdessä Damaskoksen vanhankaupungin ikiaikaisista hammameista. Olen luvannut itselleni vain keskittyväni hetkeen ja katselevani ympärilleni kuin uusin silmin. Se tuskin tuottaa ongelmia täysin tuntemattomassa paikassa, kielessä, kulttuurissa ja ehkä ajassakin. Kaupunki voi ylpeillä pitkästä historiastaan: paikalla on ollut yhtäjaksoista asutusta yli kahdeksantuhatta, ehkä kymmenentuhatta vuotta.
Olla tässä ja nyt ja samalla elää vuosituhansien historiassa.
السلام عليكم eli olkoon rauha kanssanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti