lauantai 25. syyskuuta 2010

一期一会

R&A ei taaskaan pettänyt. En enää istunut aamusta iltaan ja illasta aamuun laatuleffan parissa kuten vuosia sitten, vaan poimin rusinat pullasta. Makeimmat tulivat Tanskasta ja Suomesta, enkä ole vieläkään päässyt pois niiden luomasta tunnelmasta. Taide on vaarallista.

Kioton - ts. Kamigatan (上方) eli Kioton ja Osakan alueen - kulttuuri perustuu katoavan kauneuteen. Tokion kulttuuri tuoreuteen. Käsite edomae (江戸前) l. 'Edon (Tokion vanha nimitys) edessä', viittaa Tokion edessä olevaan merenlahteen ja sen antimiin. Nykyään Tokionlahdesta saa taas kalaa, kiitos kaupunginisien päätösten. Kiotossa juuri pilaantumaisillaan oleva on herkullisinta. Tämä koskee niin ruokaa kuin geishoja. Tokiossa taas arvostetaan tuoreutta ja jatkuvaa muutosta. Kiotolainen istuu mielellään tutun geishan tai hostessin (ホステス) hoiteissa, luo tähän suhteen, siinä missä tokiolaisen maksullinen baariseuralainen vaihtuu viidentoista minuutin välein aina uuteen. Kioto tunnetaan tsukemonosta eli pikkelsistään siinä missä Tokio tuoreesta sashimista. Siksi maailman suurin kalan ja merenelävien tukkutori Tsukiji sijaitsee merellisessä Tokiossa, eikä sisämaan, kukkuloiden ja vuorten ympäröimässä Kiotossa.

Voiko onnellisuuden kuvaus olla taidetta? Ehkä, mutta draamaa on onnellisuudesta vaikea repiä. Onko hyvä uutinen uutinen ollenkaan? Mitä meille uutisina syötetään vain siksi, että ne ovat huonoja?

Kaunis alkukevään ilta Arakichôssa, Tokiossa. Arakichô on juuri niitä Tokion helmiä, jotka täytyy vain löytää. Katu, tai korttelisto sijaitsee kahden pääväylän - Gaienhigashidôrin ja Shinjukudôrin välissä, eikä sinne löydä tietänsä kuin vahingossa, tai sitten joku vie sinut sinne. Oppaanani tuona iltana oli erään sinfoniaorkesterin intendentti, musiikki- ja diplomaattipiirien vakiohahmo Mme S, jonka peruukin asennosta pystyi päättelemään lähes minuutilleen kellonajan milloin milläkin kokkareilla ja vastaanotoilla. Mitä myöhäisempi ajankohta sitä iloisempi humalatila - ja peruukin asento sen mukainen. Hurmaava Mme S.

Ravintola tarjoili edomae-keittiötä. Tuoretta ja suoraan pannusta tai parilalta pöytään. Pieniä, mutta sitäkin maukkaampia annoksia. Ja se sake, mitä oli tarjolla kyytipojaksi. Humaltuneena keskusteluista, sakesta ja ravintolan rauhasta pyysin kohteliaimmin saada maksaa illan. Se kyllä järjestyi: lasku tuotiin urushi-tarjottimella. Lasku oli paperiliuska johon oli käsin kirjoitettu lähimpään kymmeneen tuhanteen jeniin pyöristetty loppusumma. Me kaikki - Mme S, minä ja ravintoloitsija - tiesimme, että todellinen loppusumma oli jotain aivan muuta. Mutta erotuksen Mme S suorittaisi sitten ravintolalle joskus myöhemmin.

Muistan vieläkin ruokalajien tuoksut, niiden suutuntuman ja maut, vaikka illasta on vuosia. Se hetki keväässä on menetetty lopullisesti, uusintavierailu ravintolassa olisi vain jo koetun toistamista. Ichigo ichie.

Ehkä kysymys oli katseesta. Pirjo Honkasalon dokumentin (ITO - kilvoittelijan päiväkirja) päähenkilö, ex-nyrkkeilijä, buddhalainen pappi katsoo läpinäkyvän sateenvarjonsa suojista johonkin, mistä minulla on vain hämärä ja hahmoton käsitys. Katse ei ole onnellinen, mutta se ei ole surullinenkaan. Siinä vain näkyy ihmettely ja etsiminen. Kaipuu johonkin, jonka olemassaolo, saati saavutettavuus ei ole varma. Mikä tässä elämässä olisi varmaa, koska kaikki on katoavaista. Elokuvan päähenkilön Yoshinobun Fujiokan pitämä baari sijaitsee juuri Arakichôn alueella. Baari tarjoaa buddhalaista sielunhoitoja ja mahdollisuuden humaltua. Tokion helmiä sekin.

Toinen unohtumaton katse, jonka R&A tarjosi, löytyi Nicolo Donaton ohjaamasta tanskalaisleffasta Brotherhood (Broderskab, 2009). Siinä katse oli löytäneen katse. Siinä katseessa ei ollut muuta kuin ohikiitävä hetki, jossa toinen elokuvan päähenkilöistä ymmärsi onnen. Mutta onni ei - tietenkään - kestä, vaikka niin haluaisimme. Katoava on kaunista. En halua paljastaa elokuvasta tämän enempää, sillä se on nähtävä. Suosittelen lämpimästi.

Ulkona on kuin kevät! On aika astua iltapäivään, koska sekin, kuten kaikki muukin, tulee lopulta katoamaan. Tai ainakin pimenemään illaksi ja yöksi,

2 kommenttia:

  1. Helsingin yö tarjosi viime lauantaina todellisen jymy-yllätyksen. Fujioka-san istui muina miehinä ja tietenkin kapakassa. Juteltiin ja tarjosin buddhalaispaille oluen ja jallun. Todellinen 縁 'en'.

    VastaaPoista