Kesäloma on päättymäisillään. Tänään istuin tunnin Kaisun kahviteltassa Kauppatorilla. Huomennakin saatan ehtiä, mutta lauantaina en enää. Sunnuntaina teltta on pesussa ja paikattavana, minkä jälkeen se päätyy talven ajaksi kellarivarastoon Katajanokalle. Seuraavan kerran teltta ilmestyy kukkatorin puolelle, Havis Amandan kupeeseen huhtikuussa 2011. Istuskelen siellä yleensä klo 9 ja puoli yhdentoista välillä. Tulkaa moikkaamaan. Mutta vasta keväällä.
Olen viettänyt kesälomani noin puolen, puolentoista tunnin annoksina arkiaamupäivisin ko. kahviteltalla. Teltan varjossa kesän kuumimpina viikkoina, ja nyt syksyllä auringossa. Valoa riittää vielä, mutta lämpöä vähemmän. Loistava yhdistelmä.
Kahvin ja satunnaisten hiukopalojen lisäksi ohjelmaan on kuulunut päivän lehdet, muistikirja ja kynä tai vain puhtaasti hetki ilman velvoitteita ja tekemisen pakkoa. Mietiskelyä. Sekä tietenkin jutustelua Kaisun - ex-naapurin kanssa.
Puoleen vuoteen on mahtunut paljon. Kirjan julkaisusta ja julkkareista Jyväskylän kirjamessuihin, Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen Aamun kirjaan, Kirjan ja ruusun päivään Tampereella, E80-esikoiskirjailijaseminaariin Pentinkulman päivillä Urjalassa - todella ikimuistoinen nelipäiväinen muuten! - kustantajan kirjallisiin iltoihin Bio Rexissä Helsingissä ja hienoon Kirjan aika -tapahtumaan Hämeenlinnassa. Mukana myös hyväntuuliset vierailut niin Kärkölän kunnantalolla kuin Kallion seurakunnan Myötämäen kulttuuri-illassa.
Arvioita tai Viinakortin nostoja printtimediassa - ml. haastattelut - on kertynyt lähes kolmekymmentä. Voin varmaan olla tyytyväinen niin määrään kuin laadun suopeuteen. Tämän lisäksi aktiivinen kirjallisuuskritiikki ja -keskustelut blogistanissa, mikä on noussut todella tärkeäksi tekijäksi perinteisen lehdistön rinnalle. Sen siitä saa, kun kritiikin palstamillimetrit hupenevat: kritiikki siirtyy muualle.
Puhuimme eilen Myötämäessä myös kritiikistä. Yleisöä ihmetytti se, että 'samassa ryppäässä' olevat maakuntalehdet, julkaisevat sanasta sanaan samansisältöisen kritiikin ryppään eri lehdissä. Onhan se kätevää. Lukijalle se on yksi ja sama: harva lukee kahta maakuntalehteä ensisijaisesti kirjallisuuskritiikin takia. Mietin vain, saako kritiikin kirjoittaja kirjoituspalkkionsa tuottamansa materiaalimäärän perusteella (0.xx euroa per merkki) vai materiaalin julkaisukertojen perusteella (xx.0 euroa per julkaisukerta). Edellisessä vaihtoehdossa kustannustehokkuus on lehtikustantajalle varmasti mieleisellä tasolla. Jälkimmäinen taas, noh, vähemmän kustannustehokasta lehtikustantajan vinkkelistä.
Kuviossa kirjailija (alkutuotanto) / kustantaja (jalostus) / kirjakauppias (jakelu) / kriitikko (mikä?) taitaa ansaintahierarkian altavastaajana ollakin kriitikko. Oletetaanko kenenkään pystyvän elättämään itsensä kirjallisuuskritiikkiä kirjoittamalla? Tuskin. Omalla 'ydinosaamisellaan' selviää vain hyvin harva kirjailijakaan. Ellei sitten kirjailijan ydinosaamiseen lueta myös apuraha-anomusten asianmukainen täyttäminen, kolumnit (ei paha vaihtoehto muuten), puhujanpalkkiot ja muut hommat tiskaamisesta tekstittämiseen. Viikko sitten eräs tuttavani - joka oli vain käymässä Suomessa - kysyi minulta kadulla, että joko olen jättänyt kaikki muut päivätyöni kirjan julkaisemisen jälkeen. Tulin kysymyksestä kitkerän hyvälle tuulelle, enkä edes muista mitä hänelle vastasin.
Kakkonen. Kakkonen. Kakkonen. Kakkonen. Kakkonen... En sairastu syksyn flunssiin tai intoudu siitä, tietääkö joku BB-Typy Ruotsin pääkaupungin vai ei, enkä ajatellut, että esikoista vääjäämättömästi seuraavasta kakkosesta tulisi jonkinlainen... öööh... en halua... pysty... sanomaan... öööh... ääneen...
Ongelma.
Ääneen pohtiminen tekee hyvää. Sellainen teki hyvää taas eilen, Myötämäessä, pienessä, mutta hienolla tavalla intiimissä tapahtumassa, jossa kirjojen sijaan keskusteltiin ja pohdittiin kirjoittamista. Onko uutta tulossa? kuului kysymys. On, tulossa on. Ja sitä seuraavaa ja neljättäkin! kuului vastaus. Näin se on. Kaikenlaista on tulossa. Mistä huomasin, että itseään ei voi pakottaa. Ei varsinkaan alalla - eli kirjoittaminen - joka edustaa minulle vapauden korkeinta astetta.
Jonkinlainen kammo Viinakortin neljästä ja puolesta vuodesta jäi. Tietenkin suuri osa prosessia eli aikaa meni siihen, että odotti jotain vastausta jostain kustantamosta, joista ainakin yhdestä ei ole vieläkään kuulunut mitään. Siinä samalla tietenkin kirjoittelin kaikenlaista, enemmän tai vähemmän tavoitehakuista, mutta kunhan sormet pysyivät näppäimillä ja uusia maailmoja syntyi, niin kaikki oli hyvin. Kirjoittaminen oli siinä vaiheessa vielä rentoa.
Nyt tuo rentous tulisi taas löytää takaisin. Kiire pois, ei uutta kirjaa kuin käärmettä pyssyyn (vai piippuunko se oli?), vaan aikaa, aikaa ja aikaa. Samalla kuitenkin toinen puoli päästä hoki vielä viikko sitten: seuraava putkeen vain, ettei siihenkin mene neljää ja puolta vuotta.
Sitten päätinkin olla kirjoittamatta yhtään mitään, mitään niistä kolmestakin aihiosta, joita olin pyöritellyt niin päässäni kuin tietokoneen näytöllä. Päätin, että palaan vasta marraskuun puolenvälin jälkeen asiaan. Ensin tämä syksy ja kirjamessut ja muut pois alta, sitten syysloman pari viikkoa - jonka viettäisin yhdessä pötkössä Damaskoksessa, enkä pikkupaloihin pilkottuna Kaisun kahviteltassa - ja vasta sitten uuden kimppuun! Mikä loistava suunnitelma! Joka meni sitten ihan pipareiksi seuraavana päivänä, kun idea jostain aivan muusta alkoi pulputtaa mielessä. Hetken sitä seurasin, puolihuolimattomasti ja sivusilmin, mutta kun aihe alkoi pulputtaa samaa tematiikkaa, mitä nämä ainakin hetkellisesti hylätyt aihiot olivat toistaneet, jouduin antamaan periksi.
Ehkä se suurin ongelma - suhteeni kieleen - jonka kanssa olen painiskellut oikein olan takaa (!) näiden raakileaihioiden yhteydessä ratkeaa siinä samalla. Jotain esimakua siitä tuli eilen illalla, kun kuulin itseni sanovat, ettei kielen suhteen voi tehdä tietoista päätöstä: kieli vie kirjoittajaa, ei kirjoittaja kieltä.
Mutta nyt, edellisiäkin suuremmalla syyllä: aikaa ja tilaa, mutta varmuuden vuoksi muistivihko kynän kera taskuun niitä hetkiä varten, kun purskahtaa oikein kunnolla.
P.S. Ruotsin pääkaupunki on muuten Oslo.
"Ensin tämä syksy ja kirjamessut ja muut pois alta, sitten syysloman pari viikkoa - jonka viettäisin yhdessä pötkössä Damaskoksessa..."
VastaaPoistaSyysloma, jonka vietän töitä tehden. Tätä tämä taitaa olla: suhtaudun poissaolooni elämän muista velvoitteista kuin lomaan. Kun niitä harvinaisia hetkiä ilmaantuu, siis niitä, joita kutsun lomiksi, käytän ne kirjoittamiseen, tutkimiseen ja aineiston keruuteen. Näin myös Syyriassa. On tämä kummallinen työ. Pitää pitää lomaa muista töistä, jotta pääseen tekemään tätä työtä.