En ole vielä aivan ymmärtänyt kaikkea sitä mistä luovuin eilen tai mistä tulen lopulta luopumaan maaliskuussa, mutta jo nyt olo on hämmentynyt, aivan kuin olisin hieman eksyksissä. En ole hätääntynyt millään muotoa, vaan tässä eksymisessä - pidän eksymisestä - on jokin uusi, ennalta tuntematon sävy.
Sain eilen esimakua taittovedoksesta eli siitä, miltä kirjan lopullinen sisältö näyttäisi. Kansihan on lyöty lukkoon jo kauan sitten. Tai siltä ainakin tuntuu. Tunnelma oli tyylikäs ja rauhallinen. Kuinka iloinen taas olinkaan siitä, että saan tehdä tätä superammattilaisten kanssa!
Kun silmäilin esitaittovedoksen ensimmäistä kappaletta, se tuntui pakenevan käsistäni. Se oli jo lähtökuopissaan valmiina pinkaisemaan kohti omaa itsenäistä elämäänsä. Toivottavasti joudun käymään sen kanssa keskusteluita lukijoiden ja muiden suureksi huviksi ja hyödyksi vielä monta kertaa ja pitkän ajan, mutta me - minä ja teksti - emme enää ole symbioottisessa suhteessa toisiimme. Siitä tuo tyhjyys.
Nyt vain mietin soveliasta ja säädyllistä ajankohtaa tämän yli neljä vuotta kestäneen suhteen jälkeen siirtyä seuraavaan, sillä maailmahan on täynnä... upeita, kirjoittamattomia tarinoita!
Tai ehkä on aika tuulettaa kammiota hetkisen ja siirtyä taas sinne vasta, kun sekin on tyhjentynyt ja valmis ottamaan uutta vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti