torstai 2. heinäkuuta 2009

Kielipuoli potilas

Elän kolmen, neljän kielen loukussa. Puhun, kuuntelen, luen ja kirjoitan paria indoeurooppalaista ja yhtä ulkoeurooppalaista kieltä päivittäin niin työssä kuin vapaa-ajalla - tämän sointuvan äidinkielemme lisäksi tietenkin. Aina en edes tiedä mitä puhun tai kirjoitan, mutta mitäpä tuosta, kunhan kommunikointi sujuu. Minun täytyy kyllä myöntää, että olen kielen/kielten suhteen melko säälimätön ja täydellisen väsymätön pilkun******* kun sellaiselle päälle satun eli lauantaisin saunan jälkeen. Olikohan noita tähtiä nyt tarpeeksi eli seitsemän?

Oli niin itkussa kuin naurussakin pitelemistä katsellessani viimeisintä Aamun kirjaa Yle 1:llä. Löytyy kohdasta 41:15 heti mamu-fudiksen jälkeen. Haastateltavana oli Jim Thompson ja kirjansa Lumienkeli (Johnny Kniga, 2009). Thompson on asunut Suomessa yli kymmenen vuotta, mutta on keskittynyt enemmän käsikirjoitusten tuottamiseen kuin paikallisen marginaalikielen opiskeluun. Thompsonilla on vahva Americalainen korostus ja sijamuodot ovat melkoisessa hakusessa, mutta mitäpä tuosta: kommunikointi sujuu.

Mutta mitä ihmettä tekevätkään toimittajat, tai toinen heistä tämän suomea tankeroitsevan ulkomaanelävän edessä? Kun toinen toimittajista - selkeästi enemmän interrail/vaihtarisukupolvea kuin kollegansa - kysyy Thompsonilta, miten tästä tuli kirjailija on toisella toimittajalla jo vastaus valmiina ja engklanniksi: It's a loong stoori, joo. Kirjailija voi tietenkin vain vahvistaa, että se on hyvin pitkä tarina, joo.

Jatkuvatko yt-neuvottelut vielä ylellä vai onko kysymyksessä palkanlisä vieraiden kielten käytöstä vai mitä ihmettä tuossa tilanteessa oikein tapahtui?

Haastateltavan kieli kyllä kompastelee, mutta jos kuulija on avoin sanomalle, kyllä se kosketuspinta sieltä kentuckylaisittain puhutusta suomesta löytyy. Toimittaja tuntuu vain tuskastuvan lisää ja kehoittaa jälleen Thompsonia will, please tell the countries, missä kirja on julkaistu tai ollaan julkaisemassa. Naurua: kyllä on söpöä tuo tankerosuomi!

Sitten toimittaja haluaa keskustella kirjan raakuudesta: pysytkö mukana do you understand? Mikä on raaka? kysyy haastateltava. Julma, brutaali... vastaa haastattelija, jonka mieleen tässä jännittävässä tilanteessa ja näytönpaikassa ei juolahda, että ehkä kirjailija haluaa vastata kysymykseen retorisella kysymyksellä: mikä tässä maailmassa enää lopulta on raakaa? Hyvä ja aiheellinen kysymys.

Entä kysymys Vaarasta? Komisario Vaarasta? Onko sitä ilmestyvään englanninkieliseen (suomenkielinen Lumienkeli on siis käännös englannista. Thompson kirjoittaa vain englanniksi. Kiitos siitä, Jim!) käännetty esim muotoon deindzour? tjmsk kiekaisu. Nyt hiipii mieleen kysymys siitä, miten Suomi on esitetty kirjan englanninkielisessä versiossa koko Ameriikan lukijakunnalle? Onko Suomibrändi-työryhmä ennakkolukenut kirjan ja hyväksynyt sen?

Minkälaisen kuvan haluat antaa suomalaisista? Tulihan se sieltä! Sapeli on hauska, koska se on käännetty, vastaa kirjailija enkelin pitkämielisyydellä. Nyt kiinnostuin itse kirjastakin: mitä kirjailija kuvaa sanalla sapeli?

Interrailsukupolven edustaja kysyy lopuksi vielä, mistä Thompsonin kirjojen ideat tulevat. Englanninkielentaitoinen toimittajakollegansa ei malta olla vastaamatta kysymykseen kirjailijan puolesta:

Ideat tulevat sinun luoksesi, ne syntyvät täällä päässä (pitelee päätään), eikö niin, sitten sä kirjoitat - paat lappuja ja viet sitä tarinaa eteenpäin... is this (jotain, jotain, jotain)...

Mihin haastateltavia enää tarvitaan?

Kielipuoli ei ole mielipuoli. Puhukaamme hänelle selkeästi, mutta luonnollisesti. Kommunikoikaamme väsymättä suomeksi. Älkäämme turvautuko englantiin... Itse en siihen pysty: perheeni käyttää sydämen kieltä eli sitä ensimmäistä yhteistä kieltä, jolla tutustuimme. Jomman kumman äidinkielen ottaminen käyttöön muuttaisi herkkää voimatasapainoa ja tuloksena saattaisi olla atomisota. Or something.

Mistä tulee kirjoituksen otsikko? Kuka muistaa? Minä en, vaikka pelkkä otsikon lukeminen ääneen saakin hymyn huulille. Alinen tajunta taas.

4 kommenttia:

  1. Kielipuoli mielipuoli on potilas.

    Arjen riemua on antaa kaikille saksan sanoille sellaiset suvut, jotka niihin juuri sillä hetkellä omasta mielestä parhaiten sopivat. Ja kun alkuperäisasukkaat ovat aivan poissa tolaltaan.

    VastaaPoista
  2. Loistava idea! Puhuisi muuten aivan täydellistä saksaa ja täyttä asiaa, mutta muuttaisi kaikkien substantiivien suvun neutraaliksi, jolloin siitä tulisi jo kannanotto!

    VastaaPoista
  3. Haastateltava sanoi muuten sanapeli, ei sapeli... Ja mielestäni ihan selkeästi. Suomessa on paljon vuosikymmeniä täällä asuneita ulkomaalaisia, jotka eivät ole oppineet suomea tuonkaan vertaa, joten pisteitä voisi antaa jo yrittämisestä.

    VastaaPoista
  4. Totta! Nyt oli bloggeri kuullut omiaan. Sapeli... Mistäköhän tuokin tuli?

    Ja toinen totta! Täydet pisteet Jimille yrittämisestä: toivottavasti se tuli ilmi myös tuosta kirjoituksesta. Miikat menivät vain ja ainoastaan toimittajalle.

    VastaaPoista