perjantai 12. kesäkuuta 2009

Lapsettomat parit vain leikkivät...

Suomen kieli tarjoaa ihanteellisen välineen sukupuolineutraaliin kielelliseen ilmaisuun. Siinä missä liuta indoeurooppalaisia kieliä pyrkii epätoivoisesti hahmottamaan maailmaa sukupuolierojen kautta eli on antanut asioille ja ilmiöille ympärillään nimen lisäksi myös sukupuolen eli määränneet sen joko feminiiniksi tai maskuliiniksi - asialta ja ilmiöltä itseltään kysymättä tietenkin - niin loputkin maailman kielistä - tähänastisen kokemukseni perusteella - pyrkii jaottelemaan yksikön kolmannen persoonan tekijät kahteen eri sukupuoleen. Tuohon substantiivien sukuihin ovat mm. saksalaiset lisänneet vielä neutrin - eläköön pervo saksalainen maailmankuva!

Takaisin asiaan. Englantilaisten maailman yksikön kolmannet persoonat jaetaan she-persooniin ja he-persooniin, ruotsalaisten hon- ja han-persooniin, venäläiset ana ja on, sitten tulevat leit ja luit ja muut latinalaiset. Kun astutaan Euroopan ulkopuolelle, niin mitä tapahtuu? Nykykiinassa hän-sana on ta, jonka toonia eli sävelkulkua en nyt edes yritäkään muistaa, mutta joka käsittääkseni ääneen lausuttuna kelpaa viittaamaan sekä nais- että mieskiinalaisiin. Olisiko sittenkin löytynyt suomen lisäksi toinen kieli, jossa tuosta sukupuolesta ei tarvitse pitää niin kauhiaa meteliä? No ei. Kun tuon sanan ta kahta eri kirjoitusmerkkiversiota katsoo, ne näyttävät kouliintumattomalle silmälle lähes samanlaisilta, mutta tarkemmin katsottuna merkin radikaali eli se pienempi osa yleensä merkin vasemmalla puolella eroaakin riippuen siitä viittaako hän-merkki naiseen vai mieheen. Naisilla tuo radikaali yksinään merkitsisi naista ja miespuolisen hän-merkin radikaali asiayhteydestään erotettuna merkitsisi... Hyvä arvaus on tietenkin 'mies', mutta valveutuneempi l. realistisempi arvaus on tietenkin 'ihminen'. 50+ vuotta tai jotain kiinalaista kommunismia ei tehnytkään kaikista tovereista ihmisiä... Toiset ovat edelleen ainakin kirjoitetussa asussaan vain naisia. Paljon kulttuuria onnistuttiin Kiinassakin tuhoamaan, mutta ei sentään tällaista perusarvoihin viittaavaa sanastoa.

Hän-sanan käyttö japanissa ei ole sentään aivan niin ongelmallista kuin sinä-sanan käyttö - sitähän ei juurikaan käytetä - mutta yleensä käytetään mieluummin puheen kohteena olevien sukunimeä kuin varsinaista hän-sanaa. Nekin siis löytyvät ja vielä sukupuolineutraaleina: kono hito, sono hito ja ano hito (tämä ihminen, se ihminen, tuo ihminen). Mutta niidenkin käytöstä löytyy japaniin niin olennaisesti liittyvät etiketilliset miinakenttänsä. Ja hienostuneesti sanoisimme kuitenkin: kono kata, sono kata, ano kata... Varsinaiset hän-sanat löytyvät myös ja ne kuuluvat kanojo eli naishän ja kare eli mieshän. Erityisesti kanojo tarkoittaa kuitenkin enemmän tyttöystävää kuin vain sanaa (nais)hän.

Mitä sitten sanon niille varsin vanhoillisillekin työkuvioissa tapaamilleni japanilaisille perhesuhteista kysyttäessä? Koska perhesuhteeni eivät kuitenkaan ole noiden tapaamisten ja niihin liittyvien small-talk -keskusteluiden pääaihe, joudunkin nopeasti aikamoiseen pöheikköön. On olemassa hyvin korrekti sana pâtonâ, jota varsinkin valveutuneemmat nykyjapanilaiset käyttävät. Paremman puutteessa tuo ^ pidentäköön vokaalin. Tällaisen lainasanan käyttöönotto selittyy sillä, että se todellakin on neutraali, ei vain sukupuolineutraali. Japanissahan samalle asialle voi olla montakin eri sanaa, joista esimerkiksi toiseen eli alkuperäisemmästi japanilaiseen sanaan liittyy paljon sellaisia arvorakennelmia, joita ei aina kielenkäyttöönsä haluaisi ja joista toiseen eli lainasanaan ei noita arvorakenteita liity. Sanat keitetylle riisille eivät ole paras esimerkki, mutta tarpeeksi hyvä kuitenkin. Japanilaisen ruoan keitetty riisi on gohan ja esim. intialaisen ruoan kera tarjottava riisi on taas raisu vrt. rice. Gohanin päälle ei kastikkeita tiputella ja se syödään puikoilla. Raisu onkin vapaamielisempi ja ottaa päälleen niin kastikkeet kuin sisäänsä lusikkahaarukatkin.

Miespuolisesta puolisostani käyttäisin sanaa shujin, joka osapuilleen käännettynä tarkoittaa 'perheen päätä'. Ei onnistu. Tai sitten ottaisin käyttöön sanan danna, joka taas tarkoittaisi osapuilleen 'herraa'. Ihan hyvä sana, mutta kuitenkin. Naispuolisesta puolisostani käyttäisin esimerkiksi sanaa kanai eli 'talon sisällä'. Toisen naispuolisesta puolisosta käyttäisin yleensä sanaa okusan, jossa sana san on varmaan useimmille tuttu: Virtanen-san, Suzuki-san, Pirkko-san... Mutta tuo oku taas voi merkitä esim. huoneen kauimmaista osaa, takahuonetta tms. Siellähän ne naiset on. Eivät siis framilla.

Tätä tulin pohtineeksi taas tänään lounaalla ja japanilaisseurassa. Sain myös kuulla, että minun ja puolisoni elämä on silkkaa leikkiä. Kysymys oli siis lapsista ja vastaukseni kysymykseen oli suorasukaiseksi suomeksi käännettynä: "Ei oo, ei tuu." Lounasseurani vastaus tuohon oli aivan yhtä aseistariisuva: "Eli tehän sitten vain leikitte".

Koska lautasellani oli sen verran maittavanoloisia silakkapihvejä, en jaksanut lähteä enää selvittämään, että Suomen lainsäädäntö itse asiassa pakottaa meidätkin 'vain leikkimään'. Silakoiden sukupuolta en lähtenyt sitäkään määrittelemään vaan söin ne hyvällä ruokahalulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti