torstai 14. toukokuuta 2009

Koiria ja apinoita - ja vähän sikaakin

Aamun lehti raportoi kahdesta eri tapauksesta: toinen niistä tapahtui Espoon keskuksen asemalla ja toinen eduskunnan täysistunnossa.

Espoon keskuksen asemalla paiskattiin 8-vuotias tyttö junasta selälleen asemalaiturille. Tekoa saatteli teon tehneen miehen sanat: "Mene pois mun edestä senkin pieni apina". Eduskunnassamme taas lausuttiin seuraavaa: "Kysyn, onko pelättävissä, että aletaan esittää vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?"

Kummallekin uutisoidulle - siis miehelle Espoon keskuksessa ja miehelle eduskunnassa - näytti olevan ainakin yksi yhteiden tekijä: kyvyttömyys erottaa ihminen ja eläin toisistaan. Syyllistyn varmaan itsekin samankaltaiseen kyvyttömyyteen ja ymmärtämättömyyteen huomatessani, että en pysty näkemään tuossa lapsen asemalaiturille paiskanneessa miehessä ja täysistunnossa käsittämättömyyksiä varsinaisen asian ulkopuolelta laukoneessa kansanedustajassa mitään eroa.

Olen väärässä. Heillä on suuri ja olennainen ero. Siinä missä toinen terrorisoi lähiympäristöään ja jonka toimintaan voidaan lain nojalla puuttua, toinen toimii lainsäätäjän vastuullisessa asemassa. Tärkeää tässä on huomata myös se, että kansanedustaja on mukana päättämässä laeista, joilla määritellään myös tuon Espoon keskuksen asemalaiturin tapahtumien laillisuus / laittomuus. Pystyykö hän siihen?

Tuo tärkeä kysymys esitetään äänioikeutetuille kansalaisille neljän vuoden välein. Nyt kysynkin, miksi vaalijärjestelmämme ei suo mahdollisuutta antaa miinusmerkkisiä ääniä tuon yhden positiivisen äänen lisäksi? Televisio-ohjelmien katsojademokratiaa ahkerasti harrastava kansanosa varmasti innostuisi tärkeästä oikeudestaan aivan uudella tavalla, jos tuo mahdollisuus tarjoutuisi.

Otsikon "- ja vähän sikaakin" viittaa erääseen toiseen zoofilian kysymyksiin perehtyneeseen kansanedustajaan ja hänen puheenvuoroonsa. Tässä muistutukseksi ote puheesta: "Moni katsoo sen jälkeen, jos tällainen aloite hyväksyttäisiin ja asia vietäisiin eteenpäin, että seuraava vaihe olisi, että voisi elää vaikka sian kanssa ja se olisi yhteiskunnassa hyväksyttävää." Tuossa vaiheessa eduskunnan puhemies jo koputti. Seuraavassa eduskunnassa ei ko. kansanedustajaa sitten näkynytkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti