- En halua antaa sinulle enää mitään, en harhoja, en totuutta, en itseäni, sillä se kuuluu toiselle. Siitäkään ei sinulla voi olla epäilystä. En halua antaa itseäni sinulle, sillä siihen minulla ei olisi ikinä saanut olla valtaa. En sitä ikinä halunnut, sinä työnsit sen minulle.
- Se olisi viimeinen.
- En usko niin. Nyt minulla ei ole varaa riskeerata pienimmälläkään mahdollisella tavalla, sillä uskon vielä sinun kykyisi, vaikka en sinua enää näe.
- Pelkäätkö sinä?
- Ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaikki se mitä luulin arvokkaaksi ja mikä oli mahdollista menettää, on nyt kadonnut minulta ja samalla huomaan sen arvottomuuden. Se on takana. Kaikki arvokas on edessä, enkä voi sitä itseni vuoksi menettää.
- Entä minä? Et voi kieltää roolini merkitystä elämässäsi.
- Sinun olemassaolollasi ei ole minun maailmassani mitään merkitystä. Syötkö, juotko, jätätkö syömättä tai juomatta, hengitätkö tai et. Ei merkitystä. Nousetko nyt ylös ja astut ulos, jäätkö siihen... Silläkään ei ole merkitystä. Haluillasi, toiveillasi, peloillasi ja onnellasi, niille ei ole maailmassani tilaa, sillä kuinka tilaa voitaisiin sallia sellaiselle, jota ei ole? Olet haavekuva, jota en halunnut.
- Sinua enemmän kuin omaa elämääni. Mutta ehkä en rakasta elämääni tarpeeksi.
- Suutelin häntä tänään suulle. Kadulla. Kieleni oli ulkoa, hänen sisällään. Keskellä katua ja muut väistivät meitä. Me voimme tehdä niin, koska me emme kuulu tänne. Hän ei kuulu tänne, minä en kuulu tänne, eikä täällä ole mitään sellaista, jolla olisi merkitystä meidän maailmassamme. Me emme ole täällä. Sinä olet osa tätä maailmaa, mutta tämä maailma ei ole minun. Sinä olet sen todistanut, enkä muuta tarvitse. Sillä on merkitystä.
- Mihin tämä maailma on meidät heittänyt?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti