Nämä kaksi astuivat ravintolaan vaiti, yhtä vaiti he katsovat sivullaan ja allaan aukevaa Kaikkeuden kaupunkia, joka leviää silmänkantamattomiin toisen vasemmalla ja toisen oikealla puolella kuin... nukkuva hirviö? Keidas? Pesä?
Massa, jonka hahmo ja olemus muuttuvat päivä päivältä niin nopeasti, että emme jaksa kiinnittää siihen huomiota. Se on orgaaninen, elävä ja betoninen viidakko ja ihmisten muodostama eläintarha, jonka kitsaasti tarjoamasta elintilasta ei taistella hampain tai nyrkein vaan katsein ja sanojen painotuksin. Pilviseen päivään sulautuva, alati muotoaan muuttava Kaupunki. Todellinen uni on lumetta. Tämä, jota uneksi kutsumme, on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti