Kun sinusta ei kuulunut viikkoon, lähdin huvilalle. Ilta pimeni matkalla ja käännyttyäni huvilan ohi kulkevalle kujalle odotin näkeväni verannan valot loistamassa ja keräämässä hyönteisiä ympärilleen. Kääntäessäni auton pihaan odotin valojen viimein syttyvän, mutta avasin auton oven pimeään, jonka ehdottomuuden rikkoi vain kaskaiden öinen laulu.
Olitko kunnossa? ajattelin huolestuneena. Huomasin valehtelevani itselleni. Olin huolissani vain siitä, että olisit ehtinyt menehtyä päiviä aikaisemmin ja että loppukesän kuumuus olisi tehnyt tehtävänsä. Avatessani ovea pidätin hengitystäni. Astuin sisään ja vedin varovasti henkeä. Haistoin vain puutalon tuoksun. Ikkunaluukut olivat kiinni ja sisällä oli lähes viileää. Talossa ei ollut elämää, ei kuolemaa: se oli tyhjä.
Puhelimeni soi. En tunnistanut näytön numeroa. Suuntanumero viittasi Kaupungin itäpuolelle, lentokentälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti