Taksin saavuttaessa keskusrautatieaseman muistan hengittää. Maksan, väistelen hymyjä ja naurua ja astun asemalle. Ostan menolipun ja kuin unessakävelijä selvitän itseni tarkastuspisteen automaation läpi. Eteenpäin, alas portaita, toisia ylös, oikealle ja juuri junan saapuessa lippuni ilmoittamasta ovesta sisään tyhjään vaunuun ja ikkunani viereen.
Juna ei nytkähdä liikkeelle, se vain nostaa pehmeästi nopeuttaan. Olen vakuuttunut, että ne eivät itseasiallisesti edes pysähdy asemilla, hidastavat vain sen verran, että matkustavaiset pääsevät ovista ulos ja niistä sisään, ja sen jälkeen junat vain kiihdyttävät ja jatkavat matkaansa leijaillen.
Junan sukeltaessa läpi kaupungin erotan erään korkean rakennuksen. Sen ylimmässä kerroksessa sijaitsevat ikkunat sytyttävät valonsa. Ne ihmettelevät näkemäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti