Heilautan kättäni pääni yläpuolella ja kylpyhuoneen valot syttyvät hohtamaan himmeästi, kirkastuvat sitten vähitellen, kunnes näen itseni peilistä. Pukeudun kylpytakkiin. Kuun valaisemissa huoneissa ei ole ketään. Kävelen sisäänkäynnille, jonka valot syttyvät automaattisesti. Oven lukitus aukeaa ja sinä seisot edessäni. Hymyilet.
Säädän kylpyveden sinulle sopivaksi ja menen pukeutumaan. Kuulen veden solahtavan, kuulen sinun huokaisevan. Huokaisussa on enemmän tyytyväisyyttä kuin väsymystä. Kaikki on hyvin.
Salin pöydällä on kapea ja valkoinen kirjekuori. Kurkistan sen sisään ja ymmärrän välittömästi, mitä minulla on käsissäni ja tuo ymmärrys saa käteni tärisemään. Maailmani täyttää suru ja kauhu, jotka ovat vaativampia ja ehdottomampia kuin mikään aiemmin kokemani. Mieleeni piirtyy päivämäärä, kellonaika ja sijaintimme, jossa olisimme. On tapahtumassa jotain, johon uskoin vähemmän kuin taivaan enkeleihin tai helvetin demoneihin. Lippuun kirjattuna hetkenä ja sen ilmoittamalla paikalla viimeinen ja salaisin unelmani täyttyisi ja tietoisuus siitä ei jätä minulle vaihtoehtoja. Kuoren sisällä on kaksi lippua esitykseen, jonka korkeimpana tähtenä loistaa ääni, jota koko maailma palvoo. Liput sallisivat meille optimaalisen etäisyyden ja kulman tuohon ylimaallisuuden manifestaatioon. Olin luullut saaneeni kaiken ansaitsemani. Olin erehtynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti