Otan korttisi kotelostani ja laitan sen pöydälle eteeni. Tavaan nimeäsi. Ystäväni ei suostunut kertomaan sitä minulle ilkikurisen hymynsä takaa. Otan kynän taskustani ja kopioin nimesi lautasliinaan. Pysäytän toisen palvelijan ja näytän lautasliinaa hänelle. Hän ottaa sen käteensä ja hymyilee, mutta hymyssä on minulle tuntematon sävy. Miten se lausutaan? kysyn. Palvelijan käytöksessä on harvinaista vastahakoisuutta, epäröintiä.
Kiitän häntä ja sanon seuraavan tilaukseni olevan jo tulossa.
Otan myös saamani kutsun eteeni pöydälle. Palvelija tekee jotain odottamatonta kutsun huomatessaan. Hän hipaisee olkapäätäni, ja minua koskettaneella kädellä hän viittaa kohti edessämme, kadun toisella puolella nousevaa rakennusta. Hän ei hymyile, hän on oma itsensä. Mutta vain hetken, sillä kun katson häntä uudestaan, on hymy takaisin, ja hän kumartaa ja astelee pari askelta taaksepäin, kumartaa uudestaan ja kiepahtaa ympäri. Huomaan laskuni hänen sormissaan. Se on kuitattu ja sen paikalle pöydälle on ilmestynyt puolet aikaisemmn hänen kädelleen laskemani setelin arvosta.
Siemaisen viimeisen kulauksen, astun ulos, väistelen autot ja taksit ja olen hotellin edessä.
Hotellin aulan kirkkaus korostaa se hälyisää liikettä. Astelelen vastaanottoseinän luokse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti