- Olin menettänyt toivoni, mutta sitten ymmärsin: hän on... En pysty... Hän ei ole...
Selkärankani vääntyy, kutistuu, hartiani kapenevat, lysähtävät, leukani on voimaton, jalkani veltostuvat, menetän otteeni, viuhkani solahtaa liukkaana sormieni lävitse ja putoaa lattialle. Kutistun nopeammin kuin nimeni ruudussa.
En ole he. En kuulu heihin.
- Tämä riittää tällä kertaa, vaimoni sanoo ja sulkee koko kansakunnan kauhuksi yhteyden televisiostudioon.
Perhosen sivaltava siipi. Se leikkaa ilmaa terävästi ja voimalla. Se nostaa minut vapauden korkeuksiin ja ymmärrän minulla olevan kaiken. Nimeni ruudussa on vain haalea varjo, värinsä menettänyt, pikselinsä kadottanut, meren huuhtelema hiekka. Ymmärrän sen olevan vain nimeni, joka ei ole enää osa minua. Se on reväisty irti minusta.
Minusta tulee jotain muuta ja olen vapaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti