Maksan puhtaaksi häpeääni.
Päivä ei ollut erityisen kaunis, eikä iltakaan luvannut muuta kuin ympäröivän harmauden tiivistymistä pimeydeksi. Kulmien takana ja siltojen alla vaaniva, irti päästessään ihon huokosia syvemmälle ulottuva usva pehmensi ääriviivoja vähitellen, suruttomasti ja tunteettomasti. Mitä vähemmän näin auton ikkunasta ulos kadulle, mitä enemmän pimeys laskeutui, sitä selvemmin ymmärsin, mitä tulisi tapahtumaan: tapaisimme, nauttisimme lasillisen ja kevyen aterian ja asiani esittelyn jälkeen nostaisin salkun pöydälle, avaisin sen ja kääntäisin sen varasta kohti. Liu'uttaisin sen pitkin pöydän pintaa ja suoraan sen... silmien alle. Kertaisin vielä salkun sisällön ja siihen liittyvät ehdot. Se... sulkisi salkun, nousisi ylös, poimisi salkun pöydältä ja sanaakaan sanomatta kääntyisi kohti ovea, astuisi autoon ja katoaisi elämäämme häiritsemästä.
Sinä unohtaisit sen... ajan mittaan. Kertoisin tietenkin sen... lähdöstä ja siihen liittyvistä yksityiskohdista. Olisit minulle hetken vihainen, mutta sitten palaisit luokseni. Ja kaikki olisi taas hyvin. Lupaan sen sinulle, lupaan sinulle kaiken sen, mitä se... ei ikinä olisi pystynyt sinulle antamaan. Nyt olen valmis. Nyt haluan meidän olevan yksi. Keksin kyllä keinon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti