Ilta on ympärilläni, en huomannut sen tuloa. Minulta varastettiin kavalalla tavalla taju ajasta. Olen kadulla ja annan virran viedä ja löydän sen mukana ovista sisään ja astelen sinne minut tuoneen virran ohi ja vain nyökkään ja otan paikkani.
Saan lasin eteeni. Joka ilta baarin työntekijät nostavat kylmiä kimpaleita valkoisten käsineiden verhoamilla sormillaan, toinen toisensa jälkeen ja nakuttavat terävillä hopeisilla jääpiikeillä niistä täydellisiä palloja, jotka sopivat täydelliseen kristalliin, johon kaadetaan täydellinen kultainen juoma muilta saarilta. Juoma on minua vanhempi. Jää on napamantereen jäätiköltä, niistä sinisistä, joita näemme filmeissä ja joiden aiheet ovat ympäristöni asukeille enemmän fantasiaa kuin todellisuutta. Vain täydellisellä pallolla optimoidaan jään viilentävä vaikutus, mutta vältetään liiallinen sulaminen ja juoman syvimmän maun vesittyminen.
Kristalli toistaa ympäristönsä valoja ja minut - tumman hahmon - niiden keskellä. Se toistaa ympäriltäni iltaan annettuja, keveästi luovutettuja hymyjä, kuin lupauksia tulevasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti