Hänen seurueensa on jo syventynyt keskusteluun. He vaikuttavat unohtaneen tapahtuneen. Ehkä mitään ei tapahtunut. Palaan mestaustorille, josta astun purppuraan, joka vaalenee kerros kerrokselta ja olen katutasossa, fossiilikiven maailmassa, sen kannateltavana.
Jokin tärähtää ympärillämme, eteeni fossiileihin aukeaa ammottava railo, kuin kita, jonka yli jään seisomaan, jalkani sen ohuilla eläimen huulilla. Muinaisten hohtavien olioiden tanssi luo pimeään kuvioita. Ihmismassa tunkee kohti kuilun reunaa, mutta sitten sen jäsenet erottuvat yksitellen massasta, hypähtelevät yli kevyesti kuin gasellit ja liittyvät siten takaisin massaan. Nauraen, ilmamoiden.
Hitaasti, hyvin hitaasti kuilu sulkeutuu takaisin ja fossiilikiven pintaa onko koskettanut vain satojen tuhansien kenkien pohjat ja se on yhtä täydellinen kuin miljoonia vuosia sitten sinisenä lainehtinut meri.
Pahoittelen tämän päivän julkaisun myöhästymistä. S.O.
VastaaPoista