torstai 26. maaliskuuta 2009

C 4/4

Tulet vilvoittelemaan viereeni. Näen sinun kuivuvan. Vähitellen suolan ja hiekan tuoksu vaihtuu sinun omaasi. Sinusta on tullut pronssin värinen. Siitäkö olet saanut nimesi, M? Muistan jotain, joka on kauempana kuin tuon edessämme aukeavan valtameren toinen ranta. Kalvakkaat valot ja sinun tummuutesi niiden värisevässä sävyssä.

Menet sisään valitsemaan meille asut ja niihin vyöt. Olen tyytyväinen valintoihisi, joiden keskinäistä harmoniaa ja harkittua yllätyksellisyyttä ei kukaan voisi kiistää. Nousen ylös verannalta ja annan ohuen puuvillan liukua alas ja pudota. Pitelet asuani ja astun siihen ja pian kätesi ovat sulkeneet sen ympärilleni. Poimit vyön lattialta ja kiedot sen ympärilleni takanani, vyö kiristyy, sormesi solmivat sitä selässäni. Sinä pureskelet jäitä suussasi. Sormesi kiskaisevat solmun viimeisen vaiheen. Olen sidottu.

Et liiku, et puhu. Ihailetko kättesi töitä? Jäiden viilentämä hengityksesi hivelee niskaani ja kuulen rumpujen rytmin joen penkereiden takana, toisella puolella. On aika sinunkin pukeutua ja aika meidän lähteä.

Yöllä kuuntelen pimeyden ääniä, kun sinä nukut pois rumpujen rytmin, tanssin ja juotujen juomien uuvuttavaa humalaa. Kuuntelen kaskaiden lauluja ja tunnistan niistä useimmat. Ovatko ne muistumia menneisyydestä vai tulevaisuudessa opittua? Verannan viuhka avautuu mielessäni, mutta viimeinen lieve jää edelleen arvoitukseksi. Haluan herättää sinut ja kysyä. Kosketan hiestynyttä selkääsi. Et sano mitään, mikä ylittäisi kaskaiden laulut. Tulen lähemmäs ja nuolen kuivuneella kielelläni ihosi hikeä ja selkääsi ilmestyy kuva. Nuolen lisää ja kuvat terävöityvät ja hohtavat pimeässä.

Selässäsi on viuhkan viimeisen liepeen kuvat ja teksti. Luen sitä vaivattomasti. Yön pimeys antaa tajunnalleni mahdollisuuden ymmärtää enemmän kuin haluaisin. Kosketan kuvia sormillani ja ne katoavat. Nukahdan näkymättömiin uniin, koska en halua muistaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti