maanantai 2. maaliskuuta 2009

C 1/8

Astelen kaikkiin suuntiin vellovassa väkijoukossa.

Jos sallisin, sen virtaus voisi riuhtaista minut suuntaan, toiseen, kolmanteenkin. Haluaisin sallia, antautua. Ottaisin askeleen, yhden ainoan askeleen, pienen sellaisen, mutta väärään suuntaan ja sitten päättäisin olla ottamatta yhtään tietoisesti, vaan kulkeutuisin, olisin vietävänä. Astumalla virheaskeleen voisin välttää taskussani polttavan kutsun illan velvoitteisiin. Jos minä tekisin erehdyksen, vapautuisin velvoitteistani.

Kenkäni askeltavat oikeaan suuntaan fossiilikiven johdateltavana. Allani on miljoonien vuosien jäänteitä, joskus eläneiden olentojen kuoria, jotka kannattelevat minua. Askelsuunnassani, minua vastaan, tulee tiivis ja hälisevä ryhmä. Heissä ei ole muuta. Heillä ei ole muuta kuin toisensa, joukkovoimansa, mutta se voisi olla minulle tarpeeksi. Tekosyy itselleni.

Pysähdyn ja jään katsomaan, mitä tapahtuu. Ihmisvirta soljuu ohitseni hälisten, nauraen, ilkamoiden. Se tuskin hipaisee minua. Heidän elämänsä ja suuntansa ei ole minun. He ovat sisäiseltä kehältä, aistin sen. Minä en ole sisäiseltä, en ulkoiselta kehältä. Olen muualta, muukalainen itsellenikin. Sen haistaessaan nämä ihmiset eivät enää näe minua, tulen näkymättömäksi ja koskemattomaksi. Tämän maailman koodit eivät minuun päde. Onko meillä mitään yhteistä? Koskettakaa minua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti