RVA S 3/4

Minulla ei ole enää merkitystä. Juhlien saldo on jo laskettu ja arvotettu, mutta silläkään ei ollut merkitystä. On olemassa suuri vaaka, jolla punnitaan ihmisen sielu. Vaa'an toiseen kuppiin asetetaan sydämeni, toiseen höyhen. Jos sydämeni on kevyempi kuin höyhen, pelastun. Jos höyhen nousee ja sydämeni laskee, olen hävinnyt, ja rannan mudissa, näkymättömissä vaaninut krokotiili sieppaa sydämeni terävien hampaidensa pureskeltavaksi ja matelijasuoliston syvyyksiin nieltäväksi.

Tunnen tuon krokotiilin, enkä voi sen nimeä enää sanoa, sillä silloin antaisin sille vallan ja avaimet tilanteeseen, jossa sydämeni kohtalon määrittämiseksi ei edes vaakakuppia tai höyhentä tarvittaisi.

Kaikki se mitä kasvava huoleni oli minulle menneisyydestäni ilmoittanut, sillä ei ollut tosiasiassa mitään merkitystä. Ne satunnaiset hädin tuskin seikkailun nimikettä ansaitsevat tapaukset olivan vain joenpenkereen ibiksiä - koreita, mutta koreudessaankin vaarattomia. Tuleva vaara piili syvemmällä, minulta saavuttamattomissa. Näkymättömissä, joen mudissa. Tällä hetkellä ymmärsin kaiken, ystäväni äänenpainot, mieheni katseen sävyn pikaisen vaihdon sen... mainitessani. Musiikki, jota tulen kuulemaan hänen hyräilevän, tyylikkäästi asetellut sanat ja liiallinen avoimuus tulevien päivien, iltojen, ehkä öidenkin tapahtumista. Kuulen jo nyt niiden liian harkitun, keinotekoisen täsmällisen sävyn. Minulle tultaisiin kertomaan enemmän, kuin mitä puolihuolimattomasti tehdyt kysymykseni vaatisivat.