Astelen seuraavan vitriinin kohdalle. Valikoin maistettavakseni sen antimien täydellisimmän yksilön. Nojaan kädelläni hetken vitriinin lasiseen pintaan. Suljen silmäni ja avaan ne ja otan ojennetun pyyhkeen ja kierrän mietteliään hitaasti itseni ympäri. Katson kohtaa, johon olin laskenut käteni. Se on tahraton. Suutelen vitriinin pintaa. Se on viileä. Siihen jää huulteni hillitty kuva. Suoristan selkäni ja teen uuden kierroksen. Huulteni kuva on kadonnut ja vitriini on puhdas.
Menen kolmannen vitriinin ääreen ja hieron leivonnaista kämmeneeni, pyyhin sen vitriinin kanteen, reunaan ja kylkeen ja saan eteeni kostean pyyhkeen ja kierrän kierrokseni tällä kertaa myötäpäivään, edelleen hitaasti, mutta kaulani tekee nopean kiertoliikkeen kuin tanssija, joka pyrkii säilyttämään tasapainonsa sarjana seuraavien piruettien tahdissa. Vitriinissä ei ole jälkeäkään leivoksen tahmaisuudesta. Haluan lasillisen viiniä, joka ojennetaan eteeni.
Jatkan Ylellisyystalon Suun ja Kielen Nautintojen laajan kerroksen vitriiniltä toiselle. Toistan seremonian kerta toisensa jälkeen. Viiniä, juuria, viiniä, levää, viiniä, hyytelöitä, viiniä ja lootuksenkukkia, viiniä ja lehviä, viiniä ja kurmakkeita ja viiniä, enkä onnistu tarhimaan yhdenkään vitriinin täydellisen kristallinkirkasta pintaa.
Keskimmäisen käytävän viimeisen vitriinin kohdalla - laskuissani olen jo seonnut - annan ylen kaiken syömäni ja juomani ja vielä sulamaton aines päätyy vitriinin kannelle, sen kylkeen, sen yli, sen takana minua palvelleen ikuisesti hymyileville kasvoille ja lattialle eteeni. Teen kierroksen hoiperrellen, silmieni kiertyessä kohdistamattomina ympäröivään yltäkylläisyyteen, hieman minusta jäljessä.
Tullessani lähtöasentoon, pidellessäni huterasti kiinni eteeni ilmestyneestä tarjottimesta ja kosteasta pyyhkeestä tarjottimen päällä on kaikki jälleen täydellisen tahratonta ja ymmärrän miksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti