torstai 5. helmikuuta 2009

RVA S 3/3

Ensin en kuule mitään. Sitten, ohuena kuin huilu kuutamoisessa puutarhassa korviini kantautuu jotain, joka saa kaikki aistini terävöitymään. Tunnen hameeni hienosilkkisen vuoren reisiäni vasten, kamman hiuksissani, hiusteni kasvavan, kaulakoruni palauttamassa iholleni lainaamaansa lämpöä ja huulet kuiskimassa niskaani toiveita huomisesta. Olen yllättynyt, olen kiihottunut, olen onnellinen ja haluan avautua. Kuuloaistini ja hajuaistini väistyvät ja mieleni ottaa vallan, alin tajuntani ryhtyy kertomaan minulle unohdettuja tarinoita, joiden muistot vievät minut turvaan.

Havahdun huoneen hiljaisuuden ja rauhan rikkovaan levottomaan liikehdintään, olen varma sen aiheuttajaksi ulkokehän tuntemattomat. Avaan silmäni, vaikka pystyn vielä aavistamaan tuoksun vaikutelmia, sen muutamia vielä viipyileviä molekyylejä muuten puhtaassa ilmassa.

Kysymys, joka on lähtenyt hänen huuliltaan, värisyttänyt ilmaa matkallaan, saavuttanut korvamme ja viimein ymmärryksemme, on tarjottu minulle. Rva S? Katson hänen silmiinsä - ja todellakin: hän on tehnyt minulle kysymyksen.

Kellon viimeinen tikittävä askel herättää minut, ajaa minut pois kuutamoisesta puutarhasta ja minä vastaan.

Tämän kohtaisin mielelläni saapuessani tuntemattomaan tilaan tai tilanteeseen. Mutta en liian selkeästi, vaan alitajuntani kautta. Hienovarainen, vailla aggressiivisuutta, vihjeellinen, kutsuva ja kouliintunut.

Saan kiitoksen huomioistani: juuri tähän he ovat tämän tuotteen kohdalla pyrkineet. Hänen huultensa pieni värähtävä liike sukunimeni toiseksi viimeisen tavun kohdalla on vastustamaton. Nyt ymmärrän, miksi ystäväni puhui hänestä niin erityisellä tavalla. Ystävällänikin on nimessään sama tavu! Kuinka viehättävää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti