perjantai 20. helmikuuta 2009

Hovikonsertin päivä 3/3

Väliajan tanssi alkaa ja etsiydyn ystäväni Pn seuraan. Hän katsoo minua arvoituksellisesti, kysyy tyhjänpäiväisyyksiä, joista joudun häntä huomauttamaan. P nostaa katseensa ja hymyilee ilkikurisesti astuessaan ohitseni ja koskettaessaan kevyesti erästä muita korkeampana nousevaa selkää. Selkä kääntyy, saa kasvot ja ystäväni esittelee minut hänelle, mutta ei häntä minulle. Alin tajuntani ojentaa käteni häntä kohti ja hän tarttuu siihen.

Hän tarttuu käteeni eikä päästä irti. Yritän etsiä hänen silmistään hänen mielensä liikkeitä, mutta katse ei paljasta mitään. Käteni on hyvä olla, mutta ajantajuni kertoo kättelyn kestävän liian kauan. Miehen viereen on ilmestynyt pieni ja kaunis, lämpimästi hymyilevä Rva S. Hän on jo ojentamassa kättään minua kohti jälleennäkemisen ilossa. En voi olla huomaamatta hänen asunsa värejä ja hienovaraisia kontrasteja. Mikä vyö hänellä onkaan! Palaan miehen katseeseen ja ystäväni P huomaa hätäni. Hän aavistaa tilanteen kehittyvän kohta kiusalliseksi, poimii Rva Sn käden ilmasta ja esittelee itse itsensä ja kertoo, miten hän ja tuo kättäni pitelevä mies tuntevat toisensa. Ystäväni puhe saa miehen havahtumaan ja hän irroittaa otteensa.

En usko kenenkään nähneen mitään kiusallista tuossa täysin luonnollisessa tilanteessa. Kättelymme oli vain pieni hetki iltapäivän laskevan auringon alla. Rva S jutustelee kohteliaasti ja kevyesti niitä näitä, eikä anna hymynsä hetkenkään vertaa herjetä huuliltaan. Hän kertoo olevansa iloinen nähdessään minut jälleen ja kysyy työstäni lisää ja kerron ja hän on iloinen ja kysyy harrastuksistani ja kerron ja hän ilahtuu jälleen ja ehdottaa, että tapaisimme lähiaikoina. Hän tietää erään käsityskykyä uhmaavan, viehättävän pienen, lähes salaisen ja varsin syrjäisen ravintolan, jonka omistajan hän luonnollisesti tuntee ja jonka taitoja hän haluaisi minulle mielellään esitellä. Tässä on mieheni kortti, ottakaa se, olkaa niin hyvä. Saisimmeko myös teidän korttinne, niin voin toimittaa teille soveliaan kutsun?

Kiitos, erittäin miellyttävää. Pariskunta kääntyy väkijoukossa eteenpäin. Katson ystävääni, joka yhtä vahingoniloista hymyä. Pn kädessä oleva terminaali toistaa poistuneen miehen kasvot ja myöhäisen yön humaltuneen olemuksen. Olin lähettänyt yöllä hänestä kuvan. Yö oli totta. Mutta olisin kaivannut ystävältäni hieman hienotunteisuutta sisälläni vellovia aaltoja kohtaan, joille ei siinä maailmassa anneta rantaa, mihin kaatua ja rauhoittua kuun noustessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti