Yleisöä tarkastellessani näen hahmon. Ensin en ole aivan varma, sillä hahmon asento on keskittynyt seuraamaan jalan poljentoa ja hitaasti ympäri pyöriviä asuja. Hahmon tummat kasvot nousevat muuta yleisöä korkeammalle. Niiden tummuudessa välähtää kirkas katse tanssin liikkeiden houkuttelemana. Ymmärrän kenelle kuuluu tuo olemus, joka on varastanut tarkkaavaisuuteni. Tunnistan myös kasvot hänen toisella puolellaan. Ne seuraavat sivusilmillään kaikkea muuta kuin tanssia. Aivan kuin nyökkäisivät hillitysti minua kohti.
Yläparvella liikehditään ja yleisön huomio herpaantuu hetkiseksi horroksestaan. Katseet kääntyvät ylös. Kuulen jonkun kuiskaavan 'keisarinna', mutta en saa omaa katsettani irrotetuksi yöstä, jonka tapahtumat olivat sarja epätodennäköisyyksiä, aamusta, päivästä ja viimein illasta, johon minun oli jätettävä se, jota olin ikävöinyt.
Ikävä tuohon yöhön pimentää ympäröivän maailman, johon jää vain yksi armelias valonpilkahdus. Tuon tumman hahmon katse, jonka kuvittelen kohdistuvan nyt minuun.
Väliaika alkaa. Miehen katse ohittaa minut ja laskeutuu viereensä. Hänen huulensa liikkuvat. Hänen silmänsä nousevat takaisin ylös. Kuvittelenko niihin hymyn tai edes tunnistavan välähdyksen? Ehkä olen erehtynyt, ehkä hänestä ja katseesta. Ehkä erehdyin yöstä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti