maanantai 19. tammikuuta 2009

RVA S 1/2

Ne kutsut, tilaisuudet ja juhlat, joissa kävimme, eivät olleet kaupungin tai sen lehdistön puheenaiheita. Kuka ne piti? Kuka oli vieraana? Mitä niissä tarjoiltiin? Mitä niissä tapahtui? Niistä asioista ei juhlien ja sen vieraiden ulkopuoliselle maailmalle kerrottu mitään. Ei siksi, että halusimme tietoisesti salata elämämme ja sen tyylin, vaan siksi, että juhlien ulkopuolisessa maailmassa meistä ei tiedetty.

Me olimme niissä usein, ehkä halusimme olla. Halusin näyttää, mitä minulla oli ja sillä täyttää tyhjyyttä, jota minua ympäröivistä todisteista huolimatta tunsin.

Tunsin kuinka tyhjyys kasvoi ja vei elintilaa kaikelta muulta, mutta ei antanut mitään vastineeksi. Tyhjyys on paradoksi, sillä tyhjyys on tiheyttä. Olin itse valintani tehnyt ja kannoin siitä - hedelmän. Jos minulta ei mitään vaadittu, oliko itselläni oikeus vaatia?

En aamuisin herätessäni löytänyt itseäni. Nykyisyyttäni söi tyhjyys ja menneisyys oli varastetun taulun seinään jättämä haalistunut varjo. Tulevaisuudestani en muistanut mitään. Vain niiden parin kutsuun merkityn tunnin aikana pystyin välttämään tyhjyyden ja pakenemaan menneisyyden valintoja, olin olemassa ja säteilin ja hän oli olemassa minulle. Niiden parin tunnin aikana hänen oli oltava, hänellä ei ollut mahdollisuutta olla olematta. Ehkä ei aina vieressäni, mutta ainakin samassa tilassa, hengittämässä samaa ilmaa kanssani.

Samassa ajassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti