Ehkä olen täällä vain tavatakseni sinut, sanon ystävälleni. Hauska ajatus, mutta selväsi sinussa puhuu nyt tuo toinen lasillisesi - eilisen illan ja yön lisäksi luonnollisesti. Et ole kertonut vielä kaikkea, vastaa ystäväni.
Otettakoon tämä esimerkkinä eräästä kohtaamisesta vain sateen todistamilla kujilla. En halua antaa sille enempää painoa tai merkitystä. Esimerkkinä kohtaloista ja mahdollisuuksista. Tänään paistaa aurinko ja minulla on sinulle muuta kerrottavaa, jatkan ystäväni kiinnostuksesta heränneen katseen edessä.
Eilen et suostunut uskomaan huomioitani eräästä, jonka minulle huolimattomasti esittelit, herättelen ystävääni lisää. Etkö nähnyt erästä tiettyä katsetta silmissäni, kun keskustelin hänen kanssaan? Siihen katseeseen oli ladattu kaikki ne pikaiset, mutta lopulta erittäin oikeaan osuvat huomioni, tilanne itse ja tavoitteeni, jotka lopulta saavutin. Et! naurahtaa ystäväni. Kyllä! naurahdan minä takaisin. Myöhäistäkin myöhemmin, sen jälkeen kun sinä katosit yöhön. Viimeisen sitovan aloitteen teki hän. En minä, korostan uutista kaatamalla ystäväni tyhjentyneeseen lasiin lisää.
Lopputulos oli erittäin onnistunut ja miellyttävä! saa ystäväni kuulla. Joten tuolla, puiston kulmalla, tuolla noin hän astui maan alle matkatakseen kotiinsa valmistellakseen itsensä ja virheettömän ja vaikuttavan - kaikin puolin saanen korostaa - olomuotonsa huomiseen tärkeään tilaisuuteen - siihen, josta te eilen keskustelitte liittyessäni seuraanne.
Tältä hän tuoksuu.
Ojennan käteni selän aterian ylle, kohti ystävääni, hänen nenänsä alle, hänen aistittavakseen. Olen vieläkin hämmästynyt siitä, ettemme kilpaile samoilla markkinoilla. Sen tähden en aina ymmärrä häntä.
Jos jotain löytäisit, mille sen perustaisit?
Ystäväni P väittää, että ehkä en kuullut kaikkea sitä, mistä he eilen keskustelivat ennen saapumistani. He keskustelivat hänen seuraavan kohteensa hyvistä ja huonoista puolista. Ystäväni P on itse viettänyt siellä joitakin vuosia. Nyt minun pitäisi jo ymmärtää, missä tuo vain hetki sitten maan alle vetäytynyt tulee unohtamaan mennen ja suuntaamaan katseensa ja toiveensa kohti uutta - ystäväni katsoo kellotaulunsa lukemaa merkitsevästi, vaikka varmasi tietää tälle päivälle lasketun määrän - tasan kuukauden päästä, tasan tällä hetkellä istuessaan toisen kaupungin toisessa puistossa syömässä päivän ensimmäistä ateriaa. Silloin hän katsoo eteenpäin ja minä jään taakse. Silloin olen hänen menneen elämänsä yhden ohikiitäneen hetken - tämän aamun - pieni ja nopeasti unohdettu hiukkanen.
Täällä kaikki ovat liikkeessä, tulevat, istuvat, nousevat ja lähtevät, eivätkä koskaan palatakseen. Jos minä itse olen sääntöön poikkeus, onko siihen erityinen syy?
Voisin kuvitella suihkulähteen veden ehtyvän ja lohdun katoavan, mutta niin ei tapahtu ja kerron ystävälleni, ettei tuo tieto hätkähdytä minua millään tavalla, eikä suihkulähteen suoma lohtu ole vieläkään tarpeen. Ei tässä kalaisassa kaupungissa, jossa on vielä monta, pientä ja isoa ja vielä isompaa saalista minulle tarjolla. Enkä ehtisi kaikista edes pientä palaa haukata, vaikka nauttisinkin yhden aamiaiseksi, yhden lounaaksi, yhden illallisen merkeissä ja yhden vielä myöhäisen yön tai aikaisen aamun ateriaksi. Hänen lähtönsä ei horjuta minun maailmaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti