tiistai 19. huhtikuuta 2016

NÖTKÖTTIÄ

Tiina Raevaara kysyy Hesarin palstallaan Nähdäänkö jo piankin Rainbow-ja Pirkka-kirjoja? Kysymys on turha, sillä Raevaaran visio tulevaisuudesta on jo totta. 

Samaan syssyyn luin jatkokirjaiilija David Lagercrantzin huolista Stig Larssonin luoman Millennium-sarjan parissa. Viides on tekeillä. Valmista tavaraa on jo 200 sivua. Se on määrä kääntää 56 kielelle. Sitaatti Lagercrantzilta projektistaan Millennium-sarjan parista:

Voi sanoa, että voin todella kehnosti. Olin melko traumatisoitunut, enkä ehtinyt tutkiskella oloani.

Vain todellinen kirjailija voi sanoa noin.

Kirjailija Lagercrantzista en tiedä mitään. En tietäisi sitäkään ilman Millennium-hulabaloota, joka jatkuu Larssonin itsensä jo kuoltua. Mutta en voi kuin ihailla Lagercrantzia markkinoijana, sillä kaveri ymppää samaan lyhyeen Hesarin artikkeliin (josta toimittajan nimi ei käy julki, käännös?) niin Zlatanin kuin kirjansa Alan Turinginista. Surukseni täytyy myöntää, ettei minun pitäisi tietää Zlatanistakaan mitään, sillä en seuraa potkupalloa. Toisaalta syy, miksi tiedän tuosta potkupalloilijasta, Larssonista ja Lagercrantzista jotain, enkä olisi tiennyt Turingista mitään ilman… on täysin muut mediat kuin kirjallisuus − tai potkupallo.

Tähän on tultu. Se että palkittu kirjailijakaan ei myy on vain osa totuutta. Kirjailija jonka naamataulu ei ole teeveestä tuttu solahtaa samaan tuntemattomien suuruuksien joukkoon kuin palkitut, pois lukien tietenkin F-palkinnolla siunatut.

Kenet täällä pitää tappaa saadakseen kirjoilleen huomiota?

Kochanie saa kuulla näistä turhautumistani harva se päivä. Kochanie vastasi vastikään, että minun pitäisi nauttia siitä, että voin istuskella kahviloissa kirjoittamassa tai käydä uimassa silloin, kun hallilla ei ole muita (Eilen minulla oli Kalevassa yksi 25 metrin allas kokonaan käytössäni! No, tämä on tietenkin Tampere, eikä Tokio tai Varsova.). Kochanie on oikeassa. Tämän ammatin harjoittaminen on parhaimmillaan nautinnollista, myös kahviloiden ja uima-altaiden ulkopuolella.

Apurahojakin on tullut kiitettävästi ja ne ovat kovasti kelvanneet, mutta entä jos kirjailija haluaa aidosti elättää itsensä ja osin perheensä kirjojensa myynnillä? Onko se niin vaikea yhtälö? Tai tabu julki lausuttavaksi? Apurahoihin suhtaudun kuitenkin apu-rahoina eli tukena ennen toivottavasti vielä joskus toteutuvaa tilaa, jossa suurin tulonlähteeni on kirjojen myynnistä saadut tulot. Palkkaa apurahat eivät ole. Eihän niistä makseta edes veroja.

Raevaara saa Sebastian Sikiöltä (kommentaattori sivun alalaidassa) oivan ohjeen:

Miksi et kirjoittaisi popularistisesta aiheesta kun ne kerta myyvät, vaikka eivät ole yhtä hyviä. Vedos tai kaksi eivät ole ohikiitävästä elämästä pois, ja kun kerta tietää menestyksen ainekset, niin miksipä ei rustaisi 'välityötä'.

Ehkä tietämättään Sikiö iskee kommentillaan asian ytimeen ilmaisullaan ohikiitävä elämä. Ohikiitävässä elämässä on tietenkin aivan tavallista, että kirjoja kirjoitetaan yksi per vuosi, kaksi parhaissa. Entä jos kirjailija kirjoittaa kirjojaan keskimäärin viisi vuotta? Se on tällä hetkellä 10 prosenttia tästä ohikiitävästä elämästäni, joka oli vaihtua seuraavaan jo parikin kertaa, kiitos sukurasittuneen sydämeni. Enkä edes someta, pois lukien tämä blogi, jonka kirjoittaminen taitaa täyttää ainakin osan somen tunnusmerkistöstä. Vai?

Niinpä. Millenniumin neljättä eli Lagercrantzin kirjoittamaa Se mikä ei tapa -osaa myytiin vain vaatimattomat 3 500 000 sidottua kappaletta. Se on kolme ja puoli miljoonaa. Tämä tähän mennessä. Saiko Lagercrantz kustakin kirjasta sen keskimääräisen kolme euroa (30 kruunua), mitä rivikirjailija voi itselleen laskeskella? Lagercrantz taitaa kuitenkin elättää itsensä jatkokirjailijana. Unohtakoon Turingit ja muut venkoilut.

Kuka olikaan se esikoiskirjailija, jonka kirja otettiin jonkin kirjallisuuspalkinnon lyhyelle listalle ennen ilmestymistään? Vai olenko nähnyt unta? Tai sitten luin sen MV-lehdestä. Sama asia. Käänteinen märkä uni… Kuiva uni?

En lue MV-lehteä.

Sian- ja naudanlihasäilyke on yleensä syömäkelpoista neljä vuotta valmistuspäivän jälkeen.

Wikipedia on puhunut. Ehkä nötkötistä ei olekaan kirjallisuuden kuvaksi.


En syö lihaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti