Kotona Kochanien kanssa meillä on ollut suomalaisen elokuvan poistoviikot. Kochanie on ostellut suomalaista elokuvaa alelaareista vuosien mittaan ja tilaa kaapeissa on vähän, joten... Levy koneeseen, play, katsomme elokuvan ja päätämme täysin subjektiivisista syistä jääkö raina vai ei. Harva on jäänyt.
Viimeksi eilen lensi kierrätykseen Jörn Donner -paketti, jossa elokuvat Naisenkuvia, Mustaa valkoisella, Perkele - kuvia Suomesta (jonka katsoimme eilen) ja Dirty Story. Mielestäni siedettävin oli Dirty Story, mutta ei minkäänlaista toivoa siitä, että hinkuisin sitä koneeseen uudestaan. Perkele alkoi toki hyvin, mutta... miksi ihmeessä sekaan oli pakko leikata mm. ohjaajan omaa materiaalia (elokuvasta Naisenkuvia)? Sorry Jörkka. Uskaltaisin kuitenkin arvata, että ne olivat tärkeitä omana aikanaan, mutta joutuivat nyt (vuonna 2014) samaan lopulliseen poistolaariin Häjyjen, Rentun ruusun, Juoksuhaudantien, Rööperin, Matin, Pahojen pojat, Pahan maan, Valkoisen kaupungin jne. jne. kanssa.
Tähän mennessä pelastuneita ovat olleet mm. kohtalainen Badding (vaikka perustuukin todelliseen henkilöön ja tapahtumiin), Ihania naisia rannalla, Miehen työ, Bodomin legenda, Kivenpyörittäjän kylä ja Kukkia ja sidontaa. Suurin ongelma näyttäisi yleensä olevan käsikirjoitus sekä noissa kierrätetyissä että osaksi noissa pelastuneissa: hyvin aloitettu on lopussa varmasti pilattu. Hyvänä esimerkkinä Kukkia ja sidontaa, jonka absurdia alussa oli kerrassaan hurmaavaa, mutta joka sitten... kauniisti sanottuna lässähti. No, se on vielä hyllyssä: ehkä seuraavalla kierroksella. Toki hyllyissä on muutakin kotimaista laatuleffaa, ja paljon juuri sellaista, joka varmasti jää: Kaurismäkejä, Häröä, Honkasaloa, Lampelaa ja Koskimiestä, jonka kaikki kolme näkemäämme (Päivät kuin unta, Likainen pommi ja I've only just begun -lyhäri) ovat olleet poikkeuksellisen kirkkaita tähtiä suttuisella suomalaisella elokuvataiteen taivaalla. Suuri kysymys: milloin saamme Päivät kuin unta levylle?
Päällimmäisin tuntuma noista nykysuomalaisista elokuvista oli se, että ne on tehty katsottavaksi vain yhden kerran. Tutuhko (nostalginen?) aihe, tutut näyttelijät, tuttu tuotantotiimi... Näiden elokuvien parissa sekä niiden tuottajat että niiden katsojat pääsevät pelaamaan varman päälle. Miksi ottaa ylimääräisiä riskejä kummallakaan puolen valkokangasta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti