tiistai 21. kesäkuuta 2011

Päivin väistöt

Juhannusviikon maanantai tarjosi poikkeuksellisen herkullista antia politiikassa ja sen pyörteissä. Politiikka ylitti moninkertaisesti päivän kakkosaiheen eli Lady Gagan häpykarvaperuukin huomioarvon. Itse kyllä nimittäisin tuota häpykarvaperuukkia haaraparraksi. Juhannusviikko siis täälläkin jo alkamaisillaan.

Siinä vaiheessa kun hallituksen salkkujakoa vähitellen paljastettiin myös kansalaisille, voitonriemuinen Sixpäck-Päivi oli vielä täynnä pyhää kiitollisuutta. Hän kiitteli muita hallituspuolueita suvaitsevaisuudesta omaa puoluettaan kohtaan. Hallituksen tavoitteeksi kun ei kirjattu sukupuolineutraalia avioliittolakia.

Jos asiaa katsotaan puhtaasti asiana, niin Päivi Räsäsestä on itse asiassa paljastunut perhevihamielinen poliitiiko. Sisäministerinä Räsäsen ei tarvitse enää tyytyä vain sateenkaariperheisiin vaan hän saa mellestää myös kysymyksissä, jotka liittyvät pakolaisperheiden yhdistämisiin. Ja tietenkin preferoida kristittyjä pakolaisia, sehän on osa tätä sopimusta paholaisen kanssa.

Sitten uudesta hallituksesta paljastuikin lisää. Bjarne Kalliksen mukaan "Hallitusneuvottelijat ja tulevat ministerit Paavo Arhinmäki (vas) ja Ville Niinistö (vihr) kertovat että sukupuolineutraalisen avioliittolaista on sovittu, 'että asiaa ei kirjata hallitusohjelmaan kristillisten vastustuksen takia, mutta eduskunnassa tehdään lakialoite oikeusministeriön avustuksella ja kaikki muut paitsi KD sitoutuivat tämän lain läpiviemiseen'".

Päivi itse oli täysin tietämätön asiasta. Nöyryytystä vai politiikkaa, sama se, mutta tässä vaiheessa olisi uskonut, että Päivi olisi tehnyt omat johtopäätöksensä ja vetänyt puolueensa hallitusneuvoitteluista. KD:llä on tietenkin yhtäläinen oikeus olla äänekäs oppositiopuolue - persujen lailla - mutta erona on vain se, ettei oppositio-KD:tä juurikaan kuunneltaisi. Hallituksessa heitä joutuu valitettavasti kuuntelemaan enemmän. Päivi tietää tämän.

Mitä Päivi sitten tekee? Samalla sumutuksen selkäytimellä - millä tuotettiin myös nuo kiitokset suvaitsevaisuudesta puoluettaan kohtaan - syntyy väistöliike:

Päivi Räsänen kertoo STT:lle tienneensä, että yksittäiset hallituspuolueiden edustajat voivat tehdä lakialoitteen asiassa, raportoi ainakin Ilta=Sanomat. Suuresti suvaittua puoluetta ei sittenkään huijattu. Ihan välikysymys: miksi kristillisdemokraatteja yleensäkin suvaitaan hallituksissa? Viisaammat kertokaa?

Jokainen kansanedustaja - hallituspuolueellinen tai ei - voi tehdä lakialoitteen. Sen sanoo jo Suomen perustuslaki: Kansanedustajalla on oikeus tehdä: 1) lakialoite, joka sisältää ehdotuksen lain säätämisestä... Haluaako tuleva ministeri Räsänen kertoa äänestäjilleen, että hän osaa lukea ja on tutustunut jopa perustuslakiin? Mutta ehkä tämänkaltainen väistöliikehdintä puhuttelee ja on riittävä KD:n perusäänestäjälle. Siinä mielessä voisi hetken aplodeerata Päiville, kunnes muistaisi taas minkälaiseen vastuulliseen tehtävään hänet ollaan päästämässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti