Ohjelma oli mielenkiintoista kuultavaa. Seppo Puttonen toi esiin Tiina Vatasen tuoreen (huhtikuu 2010) tutkimuksen Moitteetonta käytöstä sotatoimialueella? (pdf), joka käsittelee suomalaissotilaiden seksuaalirikoksia Karjalassa jatkosodan aikana eli vuosina 1941-44. Tutkimuksen rikokset on jaettu neljään alaotsikkoon: 1) Väkisinmakaamiset, 2) Haureuden harjoittaminen alle 17-vuotiaan lapsen kanssa, 3) Luonnotonta yhteyttä humalassa ja 4) Uhreina Vappu-hevonen ja Lemmikki-lehmä.
Luonnottomalla yhteydellä (humalassa) viitataan haureuden harjoittamiseen samaa sukupuolta olevan kanssa. Sellainen päätyi seksuaalirikoksena kirjoihin ja kansiin eli käsiteltiin kenttäoikeudessa 10 kertaa. Kaikissa tapauksissa osapuolet olivat miehiä ja ainakin toista osapuolta rangaistiin.
Monen muun mielenkiintoisen tutkimustiedon ja ajatuksen joukosta esiin nousi erityisesti yksi, jotka haluan tuoda tässä esiin. Suora lainaus ko. tutkimuksesta:
Homoseksuaalisuus ei ollut näkyvässä asemassa suomalaisessa agraarikulttuurissa ennen sotia. Sota näyttäytyy muutoksen alullepanijana ja 1940- sekä 1950-luvuilla käsitteet homo ja lesbo tulivat yleiseen käyttöön. Löfström (eräs toinen tutkija, johon Vatanen viittaa) on tulkinnut tämän johtuvan siitä, ettei suomalaisessa agraarikulttuurissa ollut tarvetta miehisyyden vahvistamiselle oman heteroseksuaalisen suorituskyvyn kautta, vaan arvostus ansaittiin työn kautta.
Ensimmäisen kerran ihmettelin asiaa, kun Keskisuomalainen julkaisi Pertti Ehrnroothin hyvinkin suopean arvion Viinakortista otsikolla Todellinen isoisä löytyy kaapista. Saman arvion julkaisivat myös Savon Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat. Tässä suoraa lainaa arvion loppupuolelta:
Homoeroottisen Viinakortti-romaanin kovin monet, yksityiskohtaisen tarkat rakastelukohtaukset, vaikkakin enimmäkseen kauniisti kuvatut, rasittavat hieman heterolukijaa.
Mielenkiintoisinta tässä on se, että toisaalta kriitikko haluaa ehdoin tahdoin kertoa lukijalle olevansa itse hetero, mutta toisaalta voidaan myös sanoa, että käyttäessään verbistä rasittaa preesens-muotoa laajentaa hän rasituksen koskemaan kaikkia heterolukijoita. Millä ihmeen ilveellä kriitikko päättää minkälaiset kohtaukset rasittavat - vaikkakin vain hieman - minkälaista lukijaa?
Samalla huvittuneisuudella - samasta syystä - kuuntelin Kirjakerhon sanoittajakeskustelijan räpistelyä homo-hetero -dikotomiahäkissään. Hän kutsuu itse itseään huonoksi asiantuntijaksi, koska ei ole kokenut miesrakkautta, eikä siksi tiedä mikä on herkkää mikä ei. Toisaalta kanssakeskutelija kirjailija komppaa mukana seuraavin sanoin: "Ei samalla lailla pääse mukaan, kuin pehmeän posken hivelyä, kuin parran rahinaa poskea vasten...". Miten ihmeessä herrat voivat edes ymmärtää naisiaan, jotka saattavan hyvinkin pitää parranrahinasta omaa siloposkeaan vasten? Mene ja tiedä, Pertti Ehrnroothia lainatakseni.
Haluan korostaa ilmaisua huvittuneisuudella. Enkä halua sisällyttää siihen minkäänlaista piruilua, vain ja ainoastaan ihmettelyä asian äärellä, joka vaikuttaa olevan, jos ei nyt elämää, niin ainakin kirjallisuutta suurempi.
Toinen keskustelijoista päästi suustaan myös seuraavaa, joka kieltämättä särähti ensin, mutta laskettakoon samaan laariin:
Kouluaikoina sanottiin, että mennääns vetämään homoa turpaan (naureskelua). Ei tullu yhtään mieli mennä hakemaan kirjailijaa esiin.
No, hyvä juttu, ettei! Sitäpaitsi, millä ihmeen ilveellä tämä keskustelija tekee minkäänlaisia päätelmiä kirjailijan seksuaalisuudesta? Eihän keskustelijalla ole - ainakaan omien sanojensa mukaan - kokemusta miesrakkaudesta. Kirjailijallakaan ei ole kokemusta luonnottomasta - ja humalaisesta - yhteydestä ko. herraan, tai muistikuvia ainakaan.
Lainaus Vatasen tutkimuksen lainauksesta:
Senjälkeen kva (kuulusteltava?) väittää menneensä niin sekaisin, ettei muista, koska viinat loppuivat eikä koska poistui sieltä ja mitä sitten mahdollisesti oli tapahtunut ennen kuin seuraavana aamuna heräsi... Kva lisäsi vielä, ettei hän ainakaan selvinpäin sekaantuisi eläimeen.
Vatasen tutkimuksen lisäksi suosittelen lämpimästi myös Tuula Juvosen kirjaa Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, joka toimi ensiarvoisen tärkeänä tietolähteenä Viinakorttia kirjoittaessani.
P.S. Kirjekerhon herroille kuitenkin lopuksi kiitos mielenkiintoisesta - ja mieltäkinlämmittävästä - puolituntisesta. Hän on valmis kirjailija, lausahdus sai kirjailijan itsensäkin liikuttumaan.
Kansan Uutisten Viikkolehden toimittaja Elias Krohn tekee saman. Suora lainaus lehdestä:
VastaaPoista"Muutamat suorasukaiset homoeroottiset kuvaukset eivät ole heterolukijalle erityisen miellyttävää luettavaa, mutta puolustavat paikkaansa kokonaisuudessa."