Helsingin kevättä on ilahduttanut loistava Aasia Helsingissä -festivaali, joka on tuonut tinkimättömällä asenteella aasialaisen teatterin ja tanssin perinteisiä helmiä ihasteltavaksemme jo yli kymmenen vuoden ajan. Aleksanterin teatterin ylälämpiön teosesittelyt ja itse esityksen aikaiset lyhyet esittelyt ovat onnistuneet viemään yleisön syvemmälle näiden taiteenlajien maailmaan - selkeä ja tärkeä bonus huiman esteettisen kokemuksen lisäksi tietenkin.
Tänä vuonna oli vuorossa japanilainen 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa syntynyt noo-teatteri, jota oli tullut esittämään Kita-koulukunnan 150 vuotta toiminut Oshima-noo-teatteri Fukuyamasta, Hiroshiman läänistä.
Olen saanut nähdä noo-teatteria iltaesityksenä soihtujen valossa Tokiossa. Esityskokemus oli puhtaasti esteettinen, koska en ollut perehtynyt noo-teatterin saloihin edeltä käsin. Tällä kertaa - kiitos järjestäjien rautaisen ammattitaidon - avatui tuo ankaran tyylitelty ja minimalistinen teatteri minulle aivan uudella tavalla.
Alun lyhyt esittely oli huimaa kuultavaa. Erityisesti jäi mieleen noo-näyttämön takaseinän maalattu kuva männystä, joka ikivihreänä puuna sopii usein ulkona esitettävän näytelmän lavastukseksi kaikkina vuodenaikoina. Seinän nimi on kagami-ita. Helpottaa huomattavasti lavastajan työtä.
Kagami tarkoittaa peiliä ja ita levyä eli tässä puulankuista rakennettua seinää. Mitä tuo peili sitten heijastaa?
Mäntypuussa asuu jumaluuksia ja noo-näytelmää esitetään periaatteessa noiden jumaluuksien viihdyttämiseksi. Mutta jos leveä ja monihaarainen japanilaismänty - unohtakaa siis suomalainen suora, taivaaseen kohoava punamänty - asetettaisiin näyttämön eteen, niin yleisö ei pystyisi seuraamaan näyttämön tapahtumia ollenkaan. Siksi näyttämön takaosassa on tuo 'peili', joka heijastaa sitä, mitä katsomossa näkyy eli jumalten asuttaman männyn!
Kolmen illan aikana on yleisö siis istunut haltioituneena japanilaisten jumaluuksien seurassa katsomassa noo-näytelmiä. Hienoja iltoja kaikki!
Tänä keväänä järjestetty poikkeuksellinen Aasia Helsingissä -festivaali järjestetään kuitenkin viimeisen kerran. Ensi vuonna emme enää näe aasialaisen teatterin ja tanssin huippuja Helsingissä. Asiasta kirjoitti myös Helsingin Sanomat.
Ehkä opetusministeriön tulisi käyttää arvokasta aikaansa ja perehtyä toimialansa tapahtumiin ja tekijöihin. Sekä käydä katsomassa, mitä peilissä näkyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti