M 2/2

Askeleeni johdattavat minut alas katua ja humisevan pikatien varjoon. Lähden ylittämään katua, mutta valot vaihtuvat vihreästä punaiseksi ja palaan varjon viileyteen odottamaan. Menetänkö sinut nyt? Kuljetko ohitseni jossain ja unohdat minut? Olen malttamaton ja lasken väheneviä valopylväitä kadun toisella puolella ja viimein ne loppuvat ja lähden kadun yli. Astun takaisin hohkeeseen.

Puhelimeni värisee huomiontarvetta taskussani, poimin sen ja vastaan, mutta siellä ei ole mitään.

Jostain mannerten välisestä maailmasta, korkeasta kirkkaasta tilasta vilahtaa jotain, jonka nimi voisi olla vaara. Se on keltainen, enkä ehdi sitä väistää, koska minulla on viimein päämäärä, paikka, johon mennä. Kuinka onnellinen siitä olenkaan ja kuinka kaunis maailma onkaan ympärilläni.

Paitsi tuo keltainen, joka minua lähestyy ja yritän nousta ylös, mutta polveni eivät toimi ja jalkani ovat alastomat ja niiden varpaat kaivautuvat hiekan viileyteen, joka tuoksuu kesältä ja siinä kesässä viileä hahmo lähestyy minua, hän kävelee suoraan kohti. Hänessä on jotain tuttua, mutta hän ohittaa minut. Yritän nousta ja seurata ja antaa hiekan kantaa minut luoksesi, mutta sitten jalkani pettävät, valahtavat voimattomiksi. Sitten käsivarteni. Rintani huokaa kerran vielä. Sitten lantioni. Rakkoni tyhjenee alleni ja kaikki muu. En usko, että ehdin enää.

Mikä on tämä pimeys keskellä lentokentän aamuista lähtöaulaa?