perjantai 23. tammikuuta 2009

C 1/5

Kävelen teräksiseksi kirkastuneen, kaartumattoman taivaan alla.

Talven ensimmäinen kristallinen päivä ja sen suoma viileys vievät minua eteenpäin. Korppien kylläiset laulut eivät ole koskaan kuulostaneet näin - ihastuttavilta.

Paita hivelee ihoani ja irtaantuu siitä kuivana ja vapaana. Leikkaan tuulenvireen, joka ei ole kuuma - eikä kylmä - vaan täydellinen. Tunnen sen kiertävän hihani ja ihoni vain ohimennen hipaisten. Tästä koskemattomuudesta haluaisin itselleni haalistumattoman muiston.

Talvesta tummenneen vihreän keskelle avautuu aukio, joka täyttyy popcornista ja perheistä, toiveista ja hattaroista, koiranhännän heilutuksista ja huudahduksista, korkealle taivaalle kohoavista vesipisaroista ja askelista - kuten omistani - häveliäisyydestä ja myöhästymisistä, eilisen ja aamun terälehdistä ja sanomalehden tanssivista sivuista, pareista ja parittomista, sinisen suojamuovin ei-ihmisistä ja niistä, jotka yrittävät varastavaa hetken voidakseen unohtaa vääjäämättömän huomisen.

He kaikki vievät elintilaa, mutta tarjoavat vastineeksi elantoa puiston numerointia kaihtaville kyyhkysille ja korpeille, joiden röyhkeys on aina miellyttänyt minua.

Olen myöhässä. En tiedä miksi välittäisin, mutta nopeutan askeleitani kohti puiston pohjoislaidan ulkokahvilaa. Ehkä siksi, että voin niin tehdä. Voin kiirehtiä vailla pelkoa hiostumisesta. Ehkä siksi, että pelkään viivyttelyni vievän viimeisenkin hyvän aurinkoisen paikan ja ystäväni ja minä jäisimme varjoon, paikkaan, jota emme ansaitsisi.

Ystäväni P istuu jo kahvilan parhaassa ja halutuimmassa pöydässä ja heilauttaa kättään suuntaani. Häntäkään ei sido Kaikkeuden koodisto.

Niinä harvoina aamuina, kun palaan kotiini kävellen ja kun aurinko on jo noussut rakennetun horisontin ylle, näen toiveikkaan jonon kiertävän kahvilan istutusten sivulla valmiina valtaamaan juuri ne pöydät ja tuolit. Kesäisin ne varjoissa viilentyneet ja talvisin ne auringossa lämmenneet. Hän istuu niistä parhaimmalla - sillä jota häneltä ja kohta minulta kadehditaan - enkä lakkaa ihmettelemästä ja ihailemasta hänen verkostojaan tässä valtamerenkaltaisessa kaupungissa. Ne ovat kaikkialla ja olen saanut häveliään etuoikeuden turvautua niihin tarvittaessa.

Me tapaamme lähes säännöllisesti. Usein auringon paistaessa ja päiväelämässämme, jonka yhteisiä puheenaiheita emme joudu välttelemään ikävystymisen pelossa, mutta jotka eivät suo samaa tyydytystä kuin ne toiset, elämämme kääntöpuolen aiheet. Ne aiheet ovat yön tihentymiä. Niiden käsittelemiseen talven ensimmäiset kristallipäivät - ne jotka eivät kaarru ylemme, vaan jotka ovat suoria ja selkeitä - tarjoavat täydellisen sopimattomat olosuhteet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti