Tämän päivän lehden edessä en voinut taas muuta kuin ihmetellä tätä maailman menoa. Jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewski (sukunimi on "niin puolalainen kuin vain voi olla", sanoi Kochanie) käytti mitä ilmeisimmin uskonnon- ja sananvapauttaan antaessaan ymmärtää, että eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman puolison kuolemaan johtaneella sairastumisella ja Heinäluoman myönteisellä kannanotolla homojen ihmisoikeuksien puolesta olisi jumalallinen yhteys, ts. Heinäluoman vaimon sairastuminen saatoi hänen mukaansa johtua "Jumalan vihasta", koska "Herra ei jätä rankaisematta, eikä salli itseään pilkata".
Nyt ryhdyttyäni kirjoittamaan tätä blogausta, ilmestyi uutisvirtaan tieto, että Starczewski olisi erotettu kristillisdemokraateista. Joku sentään jossain heräsi. Vilpittömät terveiseni siis sinne KD:n Jyväskylän paikallisosastoon. Jyväskylä on kiva kesäkaupunki. Päätöstä kuitenkin perusteltiin seuraavasti:
Starczewski on julkisella esiintymisellään toiminut valtuutetulle täysin sopimattomalla tavalla erityisesti kirjoittelullaan eduskunnan puhemies Eero Heinäluomaan liittyen. Starczewski on toiminut puolueen eettisten sääntöjen vastaisesti, epäasiallisesti ja loukkaavasti muita henkilöitä kohtaan sekä vahingoittanut vakavasti kristillisdemorkaattien yleistä arvostusta.
Kiinnittäisin siis erityishuomiota tuohon viimeiseen kohtaan. Äänestäjän pelko on herran alku myös KD:n maailmassa. Puoluesihteeri, homomyönteisissä piireissä surulla ajateltu Kontio... anteeksi Asmo Maanselkä kertoi myös, että Starczewskin kanssa toki keskusteltiin ennen erottamispäätöstä, mutta turhaan: yhteisymmärrystä ei löytynyt. Tässä mentiin yli äyräiden, sanoi Maanselkä. Politikoinnin lisäksi, perusteluiden "eettiset säännöt", "epäasiallisuus" ja "loukkaavuus" onnistuvat muuten vain lähinnä huvittamaan, onhan nuo sanat lausunut KD:n paikallisosasto. Ilmeisesti keskisuomalaisen paikallisosaston ääni kuuluu vain valikoiden Helsingin Alppilassa sijaitsevaan puoluetoimistoon, vaikka Maanselkä kutsuisikin Starczewskin ulostuloa loukkaaviksi hörhöpuheiksi.
Sananvapaudesta on puhuttu paljon. Maailman tapahtumat antavat vain lisää kysymyksiä, eivät juuri vastauksia. Sananvapauteen liittyvästä vastuusta taas on puhuttu vielä aivan liian vähän. Sama tilanne on valitettavasti uskontojen kohdalla. Pystymmekö edes kysymään, missä kulkevat uskonnonharjoittamisen rajat? Tai uskonnon kritiikin rajat? Kenellä on oikeus kritisoida uskoa? Kuvaavaa ja pelottavaa oli piispainkokouksen pääsihteerin Jyri Komulaisen näkemys Hesarin kirjoituksessa 8. tammikuuta kuluvaa vuotta j.a.a., jossa lehti oli pyytänyt kommentteja Pariisin terrori-iskuista suomalaisilta luterilaisten, muslimien, juutalaisten ja ortodoksien edustajilta. Komulainen sanoi seuraavasti:
Kun puhutaan uskonnon pilkkaamisesta tai kritikoimisesta satiirin tai vastaavin keinoin, näkisin niin, että omaa traditiota voi kritikoida. Mutta ulkopuolelta toisen tradition pilkkaamisessa on eettinen dilemma. Jos haluaa kritikoida, on parempi kritikoida omaansa.
Komulainen heittelee sanoja pilkata ja kritikoida ympäriinsä aivan kuin niillä ei olisi eroa. Mutta siihen puuttumatta tämän enempää, en voinut kuin ihmetellä piispainkokouksen pääsihteerin linjausta siitä, että on parempi kritikoida omaansa. Eli minä en voisi sanotaanko nyt vaikka buddhalaisena kritikoida kristillistä uskoa Suomessa tai kirkkoon kuulumattomana kirkon toimintaa? Lupaan olla tekemättä niin heti, kun tässä maassa yksikään kristityksi itseään tituleeraava yksilö tai yhteisö ei millään tavalla puutu minun elämääni. Haaste on heitetty, olkaa hyvät.
Uskonnonvapauteen liittyvästä vastuusta ei keskustella mielestäni juuri ollenkaan, ainakaan mitä kotoperäisiin uskonnonharjoittajiin ja aivan erityisesti mitä kotoperäisten uskonnonharjoittajien harjoittamaan politiikkaan tulee. Milloin siellä mennään yli äyräiden?
Minusta äyräät ovat olleet pelottavan matalalla juuri kristillisdemokraattien kohtalla. Puolue, jonka arvomaailma perustuu yhden uskonnon — tarkemmin sanottuna sen yhden lahkon — arvoihin:
Kristillisdemokraatteina haluamme rakentaa yhteiskuntaa kristillisiin arvoihin perustuvana demokratiana.
Virginian osavaltio on harkitsemassa lakia, joka sallisi lääkäreiden, opettajien ja yritysten kieltää palvelunsa hlb-kansalaisilta (homot, lesbot ja biseksuaalit) uskonnollisen tai moraalisen vakaumuksen varjolla. Käytännössä laki antaisi mahdollisuuden opettajalle kieltäytyä opettamasta homo-oppilasta, lääkärille olla ottamasta lesboa potilastaakseen ja elokuvateattereita, ravintoloita ja kuntosaleja hlb-kansalaisia asiakkaikseen.
Jos tämä kuulostaa uskomattomalta, on asiaa turha vähätellä "jenkkien kotkotuksena". KD näyttää tietä samanlaiselle ajattelulle ja toiminnalle ihan koto-Suomessakin:
KD:n puheenjohtaja Päivi Räsänen haluaa Suomeen lainsäädännön, joka takaisi terveydenhuollon henkilöstölle oikeuden kieltäytyä vakaumuksen (l. uskonnon, suom.huom.) perusteella suorittamasta abortteja.
Ajatus on mitä kummallisin — ja mielestäni vaarallinen. Suomen laki säätelee niin aborttia kuin terveydenhuollon henkilöstöä ja sen toimintaa. Mielestäni Räsänen yrittää ujuttaa lainsäädäntöön Troijan hevosen, jonka avulla voitaisiin antaa oikeus kieltäytyä tekemästä muitakin töitä sekä samalla kätevästi harjoittaa raakaa ja ihmisarvon kieltävää syrjintää — tuon loukkaamattoman uskon perusteella tietenkin.
Usko on valinta. Sen lisäksi uskon sisällön voi jokainen määritellä itse. Siitä ei ole demokratian perustaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti