torstai 4. joulukuuta 2014

Historiaa?

Ensinnäkin, ihmiskunta on harjoittanut kaikkien monimuotoisten seksuaalisuuksien sisällä myös homoseksuaalisuutta kauemmin kuin yhtäkään nykyisistä, olemassaolevista uskonnoista. Ehkä myös siksi, että se on niin hauskaa. Suosittelen!

Toiseksi, homoja on poltettu roviolla, revitty kahtia, seivästetty, nyljetty, silvottu tai rääkätty Jeesuksen nimeen enemmän kuin teitä kristittyjä heteroparkoja homoseksuaalisuuden nimissä ikinä.

Joten älkää edes yrittäkö selittää minulle historiasta tai juuri nyt kokemastanne harhaisesta vääryydestänne jameshirvisaaret (vaimoineen), asmomaanselät, mikaniikot, velimattisuihkusaarakkalat, penttioinoset yms. sillä voin sanoa, että teillä ei ole mitään huolta, vaikka olettekin valintanne tehneet ja politiikkanne ja ihmisvihanne julki tuoneet.

Eikä teitä ei tulla James Hirvisaaren sanoin perseraiskaamaan (Jameksen omaa fantasiaa...), polttamaan roviolla, repimään kahtia, seivästämään, nylkemään, silpomaan, rääkkämään millään tavalla nyt, eikä tulevaisuudessa.

Olkaa ja eläkää siis rauhassa - kaikki on hyvin - ja keskittykää tekemään jotain hyvää yhteisen Suomemme puolesta. Vihan aika on ohi.

Rakkaudella,

Sami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti